Jäähyillyt KOOVEE jäi pisteittä kotiavauksessaan – Samu Markkulalle 400 Mestis-peliä täyteen

KOOVEE – Kiekko-Pojat 2-4 (0-0,1-3,1-1)

KOOVEE pääsi vihdoin myös kotiyleisön edessä avaamaan Mestis-kautensa, kun Joensuun Kiekko-Pojat oli saapunut Hakametsään. Kiekko-Pojilla oli allaan jo kaksi ottelua, joista tuloksena oli sekä voitto että tappio. KOOVEElle ottelu vasta kauden toinen, avausottelussaan Keravalla joukkue kaatoi valtakunnan puhuimman joukkueen eli Jokerit.

Ennen peliä juhlittiin ja kukitettiin Samu Markkula 400 pelatun Mestis-ottelun johdosta. Tämä liukas laitahyökkääjä on näissä peleissä nakutellut tehot 86+225=311. Onnittelut Samu!

Erä 1:

Kunnon Mestis-tyyliin ottelu alkoi erittäin vauhdikkaasti pelin soljuessa päädystä toiseen ja pelikatkojen loistaessa poissaoloillaan. KOOVEE sai alkuminuuteilla kaksi perättäistä jäähyä, joiden selvittäminen kuitenkin onnistui erittäin hyvin.

Kiekko-Pojat hallitsi peliä aavistuksen enemmän erän aikana, mutta KOOVEEn puolustus pelasi tiiviisti eikä päästänyt vieraita vaarallisille tekopaikoille. Omia hyökkäyksiä KOOVEE sai toki myös rakennettua ja kiekkoa pyöritettiinkin mukavasti vastustajan päädyssä, mutta vedot jäivät vielä uupumaan.

Patrik Hamrla KOOVEEn ja Eemil Vinni Kiekko-Poikien maalilla pääsivät vielä suhteellisen helpolla. Hamrlalle torjuntoja kertyi kahdeksan, mutta Vinni selvisi ainoastaan kahdella torjunnalla. Erän lopussa KOOVEElle vihellettiin vielä yksi jäähy, joten toisen erän kotijoukkue joutui aloittamaan alivoimaisena.

Patrik Hamrlan rauhallinen torjuntatyöskentely oli jälleen nautinnollista katsottavaa. Kuva: Samuli Huikuri

Erä 2:

Avauserässä saatu jäähy koitui lopulta kohtalokkaaksi, kun Kiekko-Poikien Kristjan Kombe iski avausmaalin juuri ennen jäähyn loppumista. KOOVEE kuitenkin kuittasi tämän nopeasti, kun ensimmäistä miesten peliään pelannut Ondrej Kos laukoi tasoituksen reilua minuuttia myöhemmin. Syöttöpisteet annettiin velipoika Jakubille sekä Jeremi Wehmakselle.

Ondrej Kos iski maalin heti ensimmäisessä ottelussaan. Kuva. Samuli Huikuri

Tasatilannekaan ei kauaa kestänyt, kun vieraat iskivät jälleen ylivoimalla. Nyt vuorossa oli Jonas Peterek, jonka kieltämättä upea laukaus painui ohi Hamrlan. KOOVEE sai aikaiseksi nyt enemmän laukauksia kuin avauserässä, mutta aivan terävimmiltä tekopaikoilta niitä ei kuitenkaan saatu aikaiseksi.

Jäähyboxista pelejä on vaikea voittaa, ja sen KOOVEE sai tässä erässä tuta. Erän viimeisellä minuutilla Kiekko-Pojat iskivät erän kolmannen ylivoimaosumansa, kun Ivo Sedlacek pääsi laukomaan etuyläkulmaan suoraan syötöstä.

Erä 3:

KOOVEE saapui päätöserään erittäin ärsytettynä ja valmiina aloittamaan kahden maalin tappioaseman kirimisen tasoihin ja siitä ohikin. Kiekko-Pojat kuitenkin kaatoivat kylmää vettä isäntien niskaan, kun Peterek vei vieraat kolmen maalin johtoon jo puolen minuutin pelin jälkeen.

KOOVEE painoi kuitenkin edelleen vahvasti ja pääsi nyt myös laadukkailta paikoilta kavennusmaalia yrittämäänkin. Ensin näytti siltä, että pari näyttävää torjuntaa napsinut Vinni olisi laittanut luukut kiinni kokonaan, mutta lopulta yksi reikä hänen muuristaan löytyi. Toista Mestis-peliään pelannut Vili Kukkola iski kaivatun kavennuksen, syöttäjinä olivat Santtu Hakanen ja Elias Ruusu .

Kovasta yrityksestä huolimatta ei KOOVEE enää maalia pääsyt tekemään, joten kotiavauksesta ei pistettäkään saatu Tampereelle jäämään. Seuraavaksi pisteitä on tarjolla viikonlopun Itä-Suomen vierasreissulta, jossa perjantaina ollaan Iisalmella IPK:n ja lauantaina Kajaanissa Hokin vieraana.

Seuraava kotiottelu on ensi viikon keskiviikkona 4.10. Siihen otteluun vieraat saapuvat Kokkolasta Hermeksen värejä päällään kantaen. Hanki lippusi ajoissa lippu-fi-palvelusta ja saavu kannustamaan KOOVEE kotivoittoon!

KOOVEEn nuoret sekä intohimoiset kannattajat loivat hienosti tunnelmaa. Kuva: Samuli Huikuri