KOOVEE hävisi maalintekokisan – RoKi maalin verran parempi

KOOVEE – RoKi 4-5 (1-1,2-2,1-2)

KOOVEE lähti ottelusta hakemaan paluuta voittokantaan sekä kauden avausvoittoaan RoKi:sta. Yritystä ei ainakaan puuttunut ja neljä tehtyä maalia kuuluvat ilman muuta illan positiivisten seikkojen sarakkeeseen. Vastustaja teki kuitenkin yhden enemmän ja nappasi kaikki kolme sarjapistettä itselleen.

Erä 1:

KOOVEE sai heti ottelun alussa ylivoimamahdollisuuden, mutta maalinteossa onnistui kuitenkin RoKi. Ahnaasti hyökännyt kotijoukkue menetti kiekon ja vieraat pääsivät alivoimalla kolmella pelaajalla vastahyökkäykseen. Verneri Virtanen venyi ensimmäisen laukauksen eteen, mutta Aleksi Kenttämaa pääsi iskemään irtokiekon sisään.

Hetkeksi KOOVEEn peli meni tilanteesta sekaisin, mutta palautui suhteellisen nopeasti takaisin uomilleen. Aggressiivisesti tasoitusta hakenut kotijoukkue saikin aikaan hyviä tilanteita Romi Huunosen maalille, mutta tuloksetta. Kertaalleen maalia tarkistettiin kuvanauhaltakin, mutta kiekko ei missään vaiheessa mennyt maaliin saakka.

Erän toinen ylivoima puolestaan toi kaivatun tasoituksen, tosin sekunti jäähyn jälkeen. Samu Markkula laukoi suoraan Samuli Vainionpään syötöstä kiekon ohi Huunosen. Ville Järviselle merkittiin toinen syöttöpiste. Erän loppupuolella KOOVEE joutui yhden alivoiman hoitelemaan, suoriutuen siinä mallikkaasti.

Samu Markkula iski KOOVEEn tasoihin avauserässä. Kuva: Samuli Huikuri

Erä 2:

Vauhdikas ja tapahtumarikas erä ei jättänyt ketään hallissa kylmäksi. Kuvanauhaakin katseltiin useampaan otteeseen mahdollisten isojen rangaistuksien osalta, mutta niiltä kuitenkin vältyttiin.

Maalinteon aloitti KOOVEE, kun Janne Seppänen vei isännät ensimmäistä kertaa johtoon Jeremi Wehmaksen ja Markkulan syötöistä. RoKi kuittasi kuitenkin välittömästi Jonne Bryggerin iskiessä tasoituksen heti seuraavassa vaihdossa.

Janne Seppänen vei KOOVEEn johtoon. Kuva: Samuli Huikuri

KOOVEE jatkoi maalitehtailua, tällä kertaa ylivoiman viime sekunneilla. Niko Lahtinen täräytti kotijoukkueen uudelleen johtoon Tomi Purmolan ja maalivahti Virtasen syötöistä.

Niko Lahtista juhlitaan 3-2 maalin ansiosta. Kuva: Samuli Huikuri

Santeri Peltola toi kuitenkin vieraat vielä tasoihin, päästyään maalinedustan hässäkästä nostamaan kiekon maaliin. Erän loppupuolla KOOVEE sai vielä neljän minuutin ylivoiman, erän aikana maalia ei kuitenkaan saatu aikaiseksi. Jäähyjä jäi vielä reilu kaksi minuuttia kolmanteenkin erään.

Erä 3:

KOOVEE hyödynsikin ylivoimansa Vainionpään vietyä kotijoukkueen kolmannen kerran johtoon Markkulan ja Seppäsen syötöistä. RoKi kuitenkin kuittasi tämän omalla ylivoimallaan Jarkko Harjulan tuodessa vieraat jälleen tasoihin.

Muutamaa minuuttia myöhemmin kaatoi RoKi jääkylmää vettä KOOVEEn niskaan, kun Tomi Alangon laukaus yllätti Virtasen. Kupletin juoni oli tämän jälkeen selvä, KOOVEE haki vimmatusti tasoitusta ja RoKi keskittyi pitämään maalinsa puhtaana. Vieraat myös onnistuivat suunnitelmassaan, eivätkä antaneet isäntien päästä enää tasoittamaan ottelua.

Kolmen ottelun viikko edessä

Pelit jatkuvat ensi viikolla kolmen ottelun voimin. Keskiviikkona Hakametsään saapuu Jokerit ja loppuviikko meneekin bussin kyydissä istuen. Perjantaina Kokkolassa isäntänä toimii Hermes ja lauantaina Rovaniemellä on RoKi:n vuoro kestitä KOOVEEta.