Ärsytetty KOOVEE matkaa K-Vantaan vieraaksi

Eilen jatkoaikatappion Hakametsässä IPK:lle kärsinyt KOOVEE lähtee hakemaan Vantaalta täyttä pistepottia. Kotipelissään KOOVEE ei pystynyt hyödyntämään päätöserän hyviä paikkojaan ja hiukan onnekkaastikin jatkoajan lopulla syntynyt ratkaisuosuma tuntui pelaajista katkeralta. Ärsyyntynyt joukkue haluaakin lähteä maaottelutauolle voitolla, joten Vantaalla nähdään erittäin voitontahtoinen KOOVEE.

Vantaalaiset saavat otteluun kuitenkin hienoisen lepoedun, sillä joukkueen edellinen peli on viime viikon perjantailta. KOOVEE tiivisti eilen kokoonpanoaan melko aikaisessa vaiheessa, joten avainpelaajien palautuminen on avainasemassa. K-Vantaa on aloittanut tämän kauden yllättävän heikosti ja pitääkin tällä hetkellä viimeistä sijaa hallussaan. Lohipaidat ovat voittaneet kauden 13 ottelustaan ainoastaan kaksi, tosin ei KOOVEEllakaan ole kuin yksi voitto enemmän takataskussaan.

K-Vantaan paras pistemies on ollut KeuPa HT:stä täksi kaudeksi Vantaalle siirtynyt Joni Piipponen (8+3=11) ja häntä säestävät hyvin Miro-Pekka Saarelainen (1+7=8) sekä Roope Elimäki (1+6=7). Torjuntavastuusta on pääosin huolehtinut Samuli Tervo (89,47%).

KOOVEElla kultainen kypärä on eilenkin kolme pistettä takoneen Santeri Sillanpään (5+7=12) hallussa.Hänen kovimmat haastajansa ovat Jani Nyman (4+6=10) ja Juuso Walli (3+3=6). Tolppien välissä on useimmiten ollut eilenkin loistavasti torjunut Joonas Valtonen (88,45%).

Erikoistilannepelaamisessa molemmilta joukkueilta löytyy sekä osaamista että parannettavaa. K-Vantaa on Mestiksen kolmanneksi paras alivoimajoukkue, kun KOOVEEn sijoitus on vasta 12. Ylivoimataulukossa sijoitukset vauhtavatkin paikkaa, sillä KOOVEEn ylivoima on ollut sarjan neljänneksi parasta, vantaalaiset löytyvät sijalta 11.

Tällä kaudella joukkueet ovat jo kertaalleen toisensa kohdanneet, kun KOOVEE oli Hakametsässä syyskuun lopulla maalein 6-3 parempi. Viime kauden kuudesta kohtaamisesta molemmat voittivat kolme eli tasaista ottelua on lupa tänäänkin odottaa.

Kiekko putoaa jäähän klo 17 Vantaan Trio Areenalla. Kotisohville ottelun toimittaa katsottavaksi tuttuun tapaan C More.

Illan otteluiden jälkeen alkaakin maaottelutauko, joten KOOVEEn seuraava peli on vasta tiistaina 16.11. Turussa TUTO Hockeyn vieraana. Hakametsässä KOOVEE pelaa seuraavan kerran torstaina 18.11. SaPKo:a vastaan. Tervetuloa silloin kannustamaan KOOVEE jälleen kotivoittoon!