Eero Savilahti oli heti valmis astumaan remmiin kun soitto tuli

Kauaa, eikä kaukaa, tarvinnut KOOVEEn etsiä paikkaajaa, kun yksi hyökkääjä irtisanoi sopimuksensa ja toinen loukkaantui pariksi kuukaudeksi. Vime kaudelta tuttu Eero Savilahti oli heti ensimmäisenä soittolistalla, eikä sen pidemmälle listaa tarvinutkaan jatkaa. Ammattipelaaja on pitänyt itsensä kunnossa, joten hän on valmis hyppäämään heti tositoimiin. Keski-Euroopan pelikentät houkuttelivat Eeroakin, mutta sitä oikeaa sopimusta ei löytynyt.

  • Kyllähän tässä aika pitkä tauko edellisestä pelistä on, KOOVEEn viimeinen runkosarjan peli viime keväältä on viimeisin. Viikko siinä tuli keväällä ihmeteltyä, mutta sitten aloitettiin harjoittelu tuttujen kanssa. Ensin kuivaharjoitteluna ja toukokuussa päästiin jo jäille. Tilanteesta johtuen meitä työttömiä kiekkoilijoita on ollutkin melko paljon.
  • Olin heti valmis, kun illalla soitettiin ja kysyttiin pääsenkö aamulla kahdeksalta hallille. On hienoa päästä taas pelaamaan, se ei todellakaan ole tässä tilanteessa itsensäselvyys.
  • Keski-Eurooppaan olisin halunnut päästä, mutta viime kauden näytöt eivät aivan riittäneet vakuuttamaan kunnollisia seuroja.

KOOVEE joukkueena oli siis erittäin tuttu Eerolle, mutta toisaalta kyseessä on aivan eri joukkue kuin viime kaudella, aina valmennusta myöten.

  • Olin toki seurannut KOOVEEta ja tiesin, että paljon on vaihtuvuutta. Ainoastaan se hiukan yllätti, että joukkue oli niin nuori. Hovisen Mirolla parta kasvaa, muilla sitten hiljaisempaa. Hyvältä muutoin vaikuttaa tekeminen, vauhtia riittää ja muutama loistava täsmähankintakin. En ole tällä tasolla (Liam) Finlayn kaltaista pelaajaa montaakaan nähnyt. Valmennus nostaa vaatimustasoa koko ajan ja vielä kun joukkue hitsaantuu kunnolla yhteen, niin hyvä tulee.
  • Hyvät laiturit sain vierelle. Epan (Elias Elomaa) kanssa pelasin jo viime kaudella samassa ketjussa ja (Lauri) Huhdanpää vaikuttaa smartilta kaverilta, joka tietää ettei kiekolla ole keuhkoja.
  • Tietysti hyvänä myyntivalttina oli Suomen paras huolto ja varsinkin ne jutut…

Eero pelaa huomenna torstaina, kun KOOVEEn vieraaksi saapuu FPS Forssasta.