ENNAKKO: KOOVEELLE VIERAAKSI TUTO JA MATT NICKERSON!

Hakametsässä kohtaavat kautensa samankaltaisesti aloittaneet perinteiset kiekkoseurat. Lähtökohtaisesti kuitenkin toisen kausi on lähtenyt positiivisesti liikkeelle, toisen puolestaan enemmän negatiivisesti. KOOVEE on ehkä yllättäen sarjassa 9. ja TUTO puolestaan vasta 10. kun molemmilla on 8 pistettä. TUTO on pelannut jopa yhden ottelun enemmän kuin KOOVEE. Joukkueet kohtasivat toisensa kahdesti harjoituskaudella ja nuo molemmat ottelut menivät selvästi turkulaisille. Mestis-tasolla joukkueet ovat kohdanneet edellisen kerran 2006-07, tuolloin TUTO voitti kaikki neljä ottelua.

KOOVEE aloitti sarjan erittäin pirteästi ja pystyi energisellä liikkeellään yllättämään useammankin joukkueen. Viime viikko oli joukkueelle ensimmäinen raskaampi viikko ja saldoksi jäi ainoastaan yksi piste kolmesta pelistä. Joukkueen ykkösketjuksi on muodostunut Niki Huovisen (3+2) johtama ketju, jossa laidoilla viilettävät Ville Saloranta (4+3) sekä Kristian Tikka (2+4). Tämä ketju on tehnyt lähes puolet KOOVEEn maaleista. Tikka on nimenomaan TUTOn kasvatti, joten hänelle tämä on astetta tavallista ottelua erityisempi.

TUTO puolestaan aloitti sarjan kolmella tappiolla, mutta on sen jälkeen pystynyt pääsemään voittojen tielle. Tosin, LeKi välissä onnistui TUTOn nollaamaan, mutta muutoin joukkueen tuloskäyrä on ylöspäin. TUTOn tehot ovat pitkälti olleet kaksikon Matias Lehtonen (4+4) ja Juho Mäkelä (3+5) varassa. Turkulaiset ovat kärsineet nimenomaan tehottomuudesta, sillä ovat tehneet ainoastaan 16 maalia 7 ottelussa. Mielenkiintoisen lisäjännityksen otteluun tuo heidän järkälemäinen puolustajansa Matt Nickerson. Hän on täysin arvaamaton ja saattaa tehdä kaukalossa aivan mitä tahansa.

KOOVEE on pelannut nyt neljä kotiottelua, saalistaen niistä ainoastaan 5 pistettä. Joukkue on välillä osoittanut aivan huikeita kykyjä nousta tappioasemasta tasoihin, tai jopa voittoon asti. Mikäli joukkue oppi jotain viime viikon otteluista ja on palauttanut sen vahvan itseluottamuksen, millä alkukaudesta pisteitä noukkivat, pystyy se myös kenet tahansa voittamaan. TUTO on pelannut neljästi vieraskaukalossa ja voittanut niistä puolet, kaikista pisimmät vierasmatkansa. Ailahteleva joukkue, jonka päivittäistä virettä on vaikea ennakoida.

Ilveksen lainapelaajista Jerry Ahtola ilmeisesti siirtyy takaisin liigaan, muutoin suhteellisen samalla rosterilla pääsee KOOVEE lähtemään liikkeelle. TUTOlla on sairastuvalla peräti 8 pelaajaa, joten tässä ehkä yksi selitys miksi joukkueen peli on ailahdellut.

 

Edelliset ottelut KOOVEE:                                                                Edelliset ottelut Jokipojat:

KOOVEE – KeuPa HT 1 – 3                                                                 TUTO – Peliitat 3 – 2 ja

KOOVEE – RoKi 3 – 4 ja                                                                      LeKi – TUTO  5 – 0

Hermes – KOOVEE 6 – 2                                                                    RoKi – TUTO 2 – 3

KOOVEE – Jokipojat 5 – 3                                                                  IPK – TUTO 1 – 3

Peliitat – KOOVEE 1 – 6                                                                       TUTO – K-Vantaa 1 – 3

 

Joukkueiden edelliset keskinäiset ottelut:

31.08.2018        Harj.ott.            TUTO – KOOVEE                          5 – 0

25.08.2018        Harj.ott.            KOOVEE – TUTO                         3 – 6

03.01.2007        Mestis               TUTO – KOOVEE                          6 – 3

16.12.2006        Mestis               TUTO – KOOVEE                          8 – 4

14.10.2006        Mestis               KOOVEE – TUTO                         2 – 5

 

KOOVEE pistepörssi:                                                                          KeuPa HT pistepörssi:

Ville Saloranta 4 + 3 = 7                                                                      Matias Lehtonen 4 + 4 = 8

Kristian Tikka 2 + 4 = 6                                                                        Juho Mäkelä 3 + 5 = 8

Niki Huovinen 3 + 2 = 5                                                                      Mikke Levo 1 + 3 = 4                                              

Julius Valtonen 2 + 2 = 4                                                                    Aaro Löyttymäki 2 + 1 = 3

Jesper-Juhani Ilvessuo 1 + 3 = 4                                                      Lassi Kokkala 2 + 1 = 3

 

Seuraa heitä:

Kristian Tikka, KOOVEE: Kohtaa kasvattiseuransa, väläytellyt osaamistaan

Jesper-Juhani Ilvessuo, KOOVEE: Jykevä pakki, joka avasi maalitilinsä viime viikolla

Mark Rozanov, KOOVEE: Viimeinen viikko try-outia jäljellä, haluaa näyttää kykynsä

Mikke Levo, TUTO: Entisessä kotihallissaan, näyttöhaluja piisaa varmasti

Juho Mäkelä, TUTO: Nyt jo tuplannut viimevuotiset tehonsa, valmis nousemaan seuraavalle portaalle

Matt Nickerson, TUTO: Pelipäällä ollessaan hyvä vahvistus, mutta haastaa riitaa kaiken liikkuvan kanssa

 

Kiekko putoaa jäähän Hakametsässä klo 18.30. Tule hyvissä ajoin paikalle!

Liput ennakkoon https://www.seat4.me/tapahtuma/koovee/koovee-tuto-hockey-2018

Ottelu nähtävissä myös Elisa Viihde Sport 4 -kanavalla.