Hermes oli kotonaan vahvempi – avauserän musta minuutti tuli kalliiksi

Hermes – KOOVEE 4-2 (3-1, 0-0, 1-1)

Kaksi viime viikolla pisteittä jäänyttä joukkuetta pyrkivät tiistai-iltana palaamaan voittokantaan Kokkolassa. Kotijoukkue Hermes siinä onnistuikin, vaikka KOOVEE salamamaalillaan siirtyikin ensin johtoon.

Avauserä:

KOOVEE sai lentävän otteluun, kun kultakypärä Okko Kangasniemi vei joukkueen johtoon jo ensimmäisellä minuutilla. Syöttöpisteet annettiin ketjukavereille Joona Korhoselle ja Santtu Hakaselle, yhtä hyvin maalin sivuraudallekin olisi voinut pisteen antaa.

Hermes kuitenkin tokeni KOOVEEn salama-alusta hyvinkin nopeasti, kaksi minuuttia ja kuvanauhoilta tarkisteltiin mahdollista tasoitusosumaa, mutta sitä ei vielä hyväksytty. Tasoitus kuitenkin tuli nopeasti, kun Henri Limma pääsi maalinedusruuhkan keskeltä sutaisemaan kiekon ohi Jakub Malekin.

Hermes sai hienoisen otteen pelistä ja KOOVEE joutui puolustuskannalle. Kangasniemellä oli kuitenkin mahdollisuus siirtää joukkue uudelleen johtoon, mutta läpiajon laukaus kimposi tolpasta uudelleen pelattavaksi. Ensimmäisenä kiekkoon ehti hyvin hyökköystä tukenut Otto Heinonen, mutta hänen laukauksensa kimposi yläilmoihin.

Erän puolenvälin jälkeen KOOVEElle sattui musta minuutti, jonka aikana Hermes iski kaksi maalia. Ensin Jonas Peterek törkkäsi maalinedessä ilmassa olleen kiekon kohti KOOVEEn pelaajia, joista kiekko epäonneksi pomppi maaliviivan yli. 45 sekuntia myöhemmin käytti Eppu Karuvaara KOOVEEn huolimattomuuden omalla alueella hyväkseen ja lirautti kiekon Malekin patjojen alta maaliin.

Tässä kohtaa KOOVEEn valmennus otti aikalisän herätelläkseen joukkuetta. Herättely ei pahemmin KOOVEEn hyökkäyspeliä parantanut, mutta ainakaan Hermes ei enää onnistunut maaleja tekemään.

Toinen erä:

Tällä kertaa ei nähty salamamaalia, eikä mitään muutakaan maalia, sillä maalivahdit Jakub Malek ja Jesse Haukka olivat molemmat hyvässä iskussa. Tasaviisikoittain Hermes hallitsi peliä, mutta KOOVEEn puolustuspeli oli huomattavasti tiiviimpää kuin avauserässä.

KOOVEE pääsi kahdesti yrittämään kavennusmaalia ylivoimalla. Peli kyllä jälleen pyöri mukavasti ja pari ihan hyvää tekopaikkaakin joukkue sai luotua, mutta tulostaululle ei muutosta kuitenkaan saatu aikaiseksi.

Kolmas erä:

Päätöserän KOOVEE aloitti vielä avauserääkin rivakammin, sillä 28 sekuntia aloituksesta iski ykkösketju jälleen. Nyt viimeistelijänä oli Joona Korhonen, joka laukoi upeasti sivuluiikkeestään kiekon etutolpan kautta maaliin. Syöttöpisteet Hakaselle sekä Jami Hänniselle.

Muutoinkin erä oli illan parasta KOOVEEta, joka hallitsi erän pelitapahtumia. Paikkoja nähtiin toki molemmissa päädyissä, mutta maalivahdit vetivät näissä tilanteissa pidemmän korren.

Lopussa KOOVEE haki tasoitusta ilman maalivahtia, mutta maalinteossa onnistui kuitenkin Hermes. Limma iski kiekon omalta alueeltaan kohti tyhjää KOOVEEn maalia, jonne kiekko myös hiljalleen liukui.

Pelit jatkuvat perjantaina, jolloin KOOVEE matkaa kivikovan K-Espoon vieraaksi. Hakametsässä pelataan puolestaan lauantaina, kun RoKi saapuu vierailulle.