
Huikeaa draamaa Keravalla – KOOVEE kaatoi Jokerit
JOKERIT – KOOVEE 2-3 (0-3,0-0,2-0)
Eilen jatkoaikavoiton K-Espoosta napannut Jokerit lähti täpötäyden kotilyleisön edessä hakemaan toista voittoa,mutta Tampereen KOOVEE oli pukenut työhaalarit päälle ja syötti isännille katkeraa kalkkia jo avauserässä ottaen 0-3 johdon.
Jokerit kiri vahvasti, mutta tiukasti puolustanut KOOVEE piti pintansa ja nappasi täyden pistepotin matkaansa Keravan hallilta.
Erä 1:
Jokerit ja Keravan hallin täyteen keränneet kannattajat halusivat saada jatkumoa edellisillalle ja alkuminuutit Jokerit painoikin päälle. KOOVEEn puolustus kuitenkin piti, eivätkä isännät saaneet varsinaisia maalipaikkoja rakennettua. Loistopelin pelannut maalivahti Patrik Hamrla ei joutunut torjuntatöihin kuin neljä kertaa koko erässä.
Erän puolenvälin lähestyessä ottelun avausmaali vihdoin nähtiin, mutta kotiyleisön pettymykseksi siitä vastasi KOOVEE. Ensimmäistä mestiksen otteluaan pelanneet Sever Bilgili ja Vili Kukkola toimittivat kiekkoa maalille, josta Santtu Hakanen pääsi yllättämään Severi Auvisen narripaitojen maalilla.
Viitisen minuuttia myöhemmin asialla oli myöskin ensimmäistä peliään pelannut Eerik Kantola, joka todella röyhkeästi nousi maalille ja ohitti myös Auvisen. Eikä tässä vielä kaikki, sillä erikoismaalien erikoismies Jere Kivimäki iski karat sisään sen verran niukasti, että maalia ihasteltiin kuvanauhaltakin ennen hyväksymistä. Syöttöpisteet merkittiin Nikolai Hakalalle ja Joona Lehtiselle.
Erä 2:
Toiseen erään luisteli ärsytetty Jokerit, joka aloitti vahvaa kiriään. Kotijoukkue saikin luotua painetta KOOVEEn päätyyn, mutta Dynamon tiivis puolustus Hamrlan johdolla kesti kaikki isäntien yritykset.
Ottelu oli erittäin sähköinen, niin katsomossa kuin kaukalossakin. Paljon kaksinkamppailuita ja taklauksia palkitsi todella äänekkäästi omiaan kannustaneet Jokereiden kannattajat. Pieni nokkapokkakin nähtiin, kun isot pojat Hakala ja Kalle Kangas ottivat hiukan toisistaan mittaa. Yhden alivoimankin KOOVEE joutui taistelemaan, mutta maaleja eivät kumpikaan joukkue erässä saaneet.
Erä 3:
Kolmannessa erässä Jokerit onnistuivat vihdoin maalinteossa ja Keravan jäähallin rakenteet notkuivat kannattajien iloitessa maalista. Sen laukoi Mathias Hänninen, jonka hiukan epäonnistunut laukaus yllätti Hamrlan.
Pitkään näytti KOOVEEn kahden maali johto kestävän, sillä joukkue taisteli jälleen yhden alivoimankin hienosti pitäen maalinsa koskemattomana. Kolmisen minuuttia ennen päätöstä tuomittiin isännille jäähy väärästä vaihdosta ja joukkueen päävalmentaja Tero Määttä päätti ottaa samalla aikalisän.
Aikalisä myös kannatti, sillä Emil Oksanen onnistui jättäytymään KOOVEEn puolustajien selän taakse keskialueella ja kiekon saatuaan karkasi läpiajoon. Haliitusti Oksanen nosti kiekon maaliin ja tunnelma hallissa muuttui todela jännittäväksi.
KOOVEE kuitenkin kesti hienosti taistellen päätyyn saakka ja nappasi kauden avausottelustaan täyden pistepotin kotiintuomisiksi. Tästä joukkueen on hyvä jatkaa keskiviikkona Hakametsässä, kun Joensuun Kiekko-Pojat saapuu vieralulle. Nyt viimeistään on korkea hetki hankkia itselle ja kavereille KOOVEEn kausikortit, nehän saa kätevästi osoitteesta https://www.lippu.fi/artist/koovee/