Hurja toinen erä auttoi KOOVEEn maukkaaseen kotivoittoon

KOOVEE – FPS 5-3 (0-1, 5-1, 0-1)

Lokakuun viimeinen ottelu KOOVEEn osalta oli forssalaisen FPS:n kohtaaminen kotikaukalossa. KOOVEElla lähti nälkäisenä otteluun, sillä edellinen peli oli päättynyt kotiyleisön edessä tappioon. Pyörremyrskyn lailla toisessa erässä maaleja takonut KOOVEE tarjosikin kannattajilleen viihdettä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Avauserä:

KOOVEEn kova halu ottaa pelin ohjat käsiinsä ja päästä johtoon heti alussa näkyikin katsomoon. Joukkue luisteli terävästi ja sai pelin hallinnan itselleen, muttei kuitenkaan onnistunut kaivattua avausmaalia tekemään. KOOVEElla oli pyrkimys toimittaa kiekkoa maalille ja sitä pelaajat yrittivätkin, mutta FPS:n puolustus ja maalivahti Petrus Lintonen pitivät pintansa.

FPS:lla kesti muutamia minuuttia päästä vauhtiin mukaan ja saada omia hyökkäyksiään aikaiseksi. Näkyvimmät forssalaishyökkääjät olivat viime kausilta KOOVEEta edustaneet Eemeli Mäki ja Eppu Varjamo. Näistä avausmaalin onnistui tekemään nimenomaan Varjamo, joka pääsi käsiksi KOOVEEn avausyöttöön ja laukoi kiekon Samu Pakarisen kilven kautta maaliin.

Erän lopulla KOOVEE pääsi ylivoimalla kokeilemaan tasoitusta, mutta onnistumista ei maalin muodossa tällä kertaa saatu. Kiekkoa pystyttiin kyllä hyvin liikuttamaan, mutta vetopaikat FPS:n puolustus pystyi pitämään tukossa.

Toinen erä:

Heti erän alussa KOOVEE sai jälleen ylivoiman, mutta tulos oli vielä sama kuin avauserässä, pyöritystä muttei maalia. Tasoitus kuitenkin melkoisen nopeasti syntyi, kun Aku Kinnari päätti 2-1 -hyökkäyksessä ennemmin laukoa kuin syöttää. Kiekko löysi tiensä Lintosen suojien välistä maaliin ja Hakametsässä kuultiin se kuuluisa ketsuppipullon aukeaminen.

Maali herätti uinuvan leijonan ja maaleja alkoi syntymään liukuhihnalta. Ensin Samu Markkula ja Kinnari iskivät ylivoimaosumat mieheen ja Elias Ruusu ja Santeri Aalto kauden avausosumansa vieden KOOVEEn jo 5-1 johtoon.

FPS ei kuitenkaan luovuttanut, vaan pyrki aktiivisesti pääsemään peliin mukaan. He saivatkin luotua painetta KOOVEEn maalille useampia kertoja. Eemeli Mäen tekemää osumaa tutkittiin pitkään kuvanauhalta ja todettiin syntyneen vasta vihellyksen jälkeen, mutta Eppu Varjamo pääsi aivan erän lopulla kavennusosuman iskemään.

Kolmas erä:

Kuten oletettua, saapui FPS kolmanteen erään erittäin hanakasti lisämaaleja hakien. Erän alun he saivat pidettyä kiekkoa KOOVEEn alueella, mutta kotijoukkueen tiivispuolustus Pakarisen avulla hoiteli tilanteet mallikkaasti.

KOOVEE pyrki omat hyökkäyksensä pitämään mahdollisimman pitkinä sekunteja kellosta pois pelaten. Erän puolen välin paikkeilla Hakametsässä pelattiinkin reilu kuusi minuuttia vailla katkoja, kun kiekko ja pelaajat liikkuivat liukkaasti päädystä toiseen.

Yhden kavennusosuman FPS kuitenkin onnistui tekemään. Siihen vaadittiin kahden miehen ylivoima, kun sekä Okko Kangasniemi että Santeri Aalto istuivat yht’aikaa jäähyboxissa. Mika Huhtasalo pääsi lämäämään pitkällä vedolla kiekon tarkasti etukulmaan.

Lopussa FPS yritti vielä ilman maalivahtia saada kavennusosumaa tekemään, mutta KOOVEE pystyi tilanteet jälleen kylmän viileästi hoitamaan. KOOVEEllakin oli omat paikkansa kiekko tyhjään maaliin laittaa, mutta enää ei edes onnetar ollut tilanteissa mukana.

Paluu voittokantaan ja vielä kotiyleisön edessä oli kuitenkin erittäin toivottu lopputulos. Seuraavat pelinsä KOOVEE pelaa vieraissa sekä Hokkia että IPK:ta vastaan, jolloin maalihanat toivottavasti ovat auki kaikissa erissä. Toki viisi maalia yhdessä erässä riittänee melko usein voittoon, kuten tänäänkin nähtiin.

Hakametsässä pelataan seuraavan kerran vasta torstaina 17.11. Maajoukkuetauon jälkeen vieraaksi saapuu Kiekko-Pojat Joensuusta. Tervetuloa silloinkin kannustamaan KOOVEE kotivoittoon!