K-Espoo liian kova kotonaan

K-Espoo – KOOVEE 7-0 (0-0, 4-0, 3-0)

KOOVEEn viimeinen ottelu ennen joulutaukoa oli ylivoimaisesti Mestistä johtavan K-Espoon vieraana. Eilinen taistelu painoi vielä KOOVEE-pelaajien jaloissa ja kova kotijoukkue vei lopulta voiton selvästi.

Avauserä:

Isännät pääsivät otteluun hyvin levänneenä, mutta se ei juurikaan avauserässä erottunut eilen taisteluvoiton ottaneen KOOVEEn pelaamisesta. Melkoisen tarkkaa peliä molemmat joukkueet pelasivat eikä kumpikaan saanut varsinaisesti ottelun hallintaa itselleen.

Tasaväkisessä taistossa molemmat pääsivät ylivoimalla kokeilemaan avausmaalin tekemistä, mutta tiiviit puolustukset maalivahtien Verneri Virtanen ja Waltteri Ignatjew pitivät maalinsa puhtaana.

Toinen erä:

Toisessa erässä espoolaiset pystyivät nostamaan tempoa ja ote siirtyikin kotijoukkueelle heti erän alussa. Reilun viiden minuutin pelin jälkeen Morten Jurgens pääsi iskemään irtokiekon ohi Virtasen ja vei K-Espoon johtoon.

KOOVEElla oli heti perään ylivoima, mutta nyt se ei tuottanut kuitenkaan tulosta. Isännät jatkoivat painostustaan puolessa välissä erää laukoi ex-KOOVEE Erno Hopponen kiekon ranteella tolpan kautta maaliin.

KOOVEEn viime aikoina loistavan tiiviinä pysynyt puolustuspelaaminen alkoi rasituksesta johtuen rakoilla ja kotijoukkueen kolmannen maalin pääsi Joni Piipponen iskemään irtokiekosta sisään. Heti seuraavassa vaihdossa ainoastaan 25 sekuntia myöhemmin espoolaiset rokottivat jälleen. Kotijoukkueen karvaus tuotti tulosta ja Arttu Tuomaala pääsi lopulta melko vapaasti tekemään jo neljännen osuman isännille.

Kolmas erä:

Kolmas erä oli tavallaan pakkopullaa KOOVEElle, isännätkään eivät enää täydellä höyryllä päästelleet. Erän avausmaalin K-Espoo teki ylivoimalla, kun Eetu Pylkkänen laukoi siniseltä kiekon maaliin.

Espoolaiset tekivät vielä kaksi maalia lisää, niistä vastasivat illan toisellaan Piipponen sekä Janne Hämäläinen. KOOVEE sai erässä ainostaan kaksi laukausta kohti kotijoukkueen maalia, joten jääminen nollille oli tuloksena.

Nyt on aika jäädä pienelle joulutauolle. Pelit jatkuvat torstaina 29.12. kotiottelulla KeuPa HT:ta vastaan. KOOVEE toivottaa kaikille kannattajilleen sekä yhteistyökumppaneilleen rauhallista joulua!