Kaikkien aikojen Mestis-kausi alkaa – KOOVEE haastaa Jokerit Keravalla

Suomen Viihdyttävintä Lätkää on tarjolla tälläkin kaudella 312 runkosarjaottelun verran ja siihen vielä päälle niin pudotus- kuin karsintapelitkin. Alkavaa kautta voidaan hyvällä syyllä kutsua Kaikkien Aikojen Kaudeksi, sillä kotimaiselle kiekkokartalle palaava Jokerit kiinnostaa jääkiekkoilun ystäviä ympäri Suomea.

KOOVEEn ensimmäinen ottelu onkin juuri Jokereita vastaan perjantaina Keravan jäähallissa. Jokerit tosin ottavat K-Espoon kanssa varaslähdön kauteen jo tänään keskiviikkona, mutta loput aloittavat kautensa KOOVEEn tavoin perjantaina.

Jokerit pelasi harjoituskaudella seitsemän ottelua, joista narripaidat voittivat viisi. Heidän tehokkain pelaajansa oli TUTOsta siirtynyt Leevi Lemberg, joka nakutteli 6+3 tehot. Häntä hyvin säestivät Alexander Forslund (1+6) sekä Jere Vertanen (1+5). Tehopisteitä kertyi peräti 18 pelaajalle, joten Jokereiden materiaali näyttäisi olevan suhteellisen leveä.

Maalivahdeista hiukan enemmän pelasi Ketterästä siirtynyt Severi Auvinen, jonka torjuntaprosentti oli 94.74%. Toisena veräjänvartijana toimi Henri Risikko hieman vaatimattomalla prosentilla 83.64%.

KOOVEElle harjoituspelejä kertyi kuusi, joista kahdesti “Dynamo” nappasi täydet pisteet itselleen. Tehokkaimmat pelaajat olivat vain viidessä ottelussa pelanneet Samu Markkula tehoilla 1+6 ja piste per peli tahdissa tahkonneet paluumuuttajat Janne Seppänen (2+3) sekä Niko Lahtinen (1+4). Maalivahdeista kaksikko Verneri Virtanen (89.19%) ja Patrik Hamrla (88.89%) pelasivat ottelut puoliksi.

Samu Markkula oli KOOVEEn tehokkain harjoituspeleissä, kuten miehen leveä hymy osoittaa. Kuva: Samuel Huikuri

Päävalmentaja Miikka Kuusela odottaa erittäin mielenkiintoista kautta. Harjoitusottelut sujuivat nousujohteisesti, mikä antaa odottaa kauden avauksenkin sujuvan hyvin. “Tulokset eivät tosin mairittele, mutta selkeästi nousujohteinen harjoituskausi meillä oli. Varsinkin Hakametsässä pelatuissa peleissä oli näkyvissä niitä asioita, joita on haluttukin. Kenraaliharjoitus antaa vielä uskoa tuohon sarja-avaukseenkin”.

Kokoonpanossa tapahtui muutoksia viime kauteen, joten valmennuksen täytyi löytää toimivia kentällisiä. “Muutoksia tapahtui, mutta olihan tuossa kuitenkin jatkuvuuttakin. Uusia koostumuksia on etsitty ja niitä on löydettykin. Selkeitä hyökkäyspareja ja ketjujakin sekä pakkiparej“.

Try-out:lla olleet Nikolai Hakala ja Sever Bilgili saivat sopimuksen loppukaudeksi ja Kuuselan mukaan joukkue on ainakin toistaiseksi kasassa. “Toistaiseksi mennään näillä. Katsotaan kauden aikana mitä tehdään, mutta nyt ei ole aktiivisesti haku päällä. Olemme tyytyväisiä tilanteeseen, kausi näyttää onko tarvetta vahvistaa jotain osa-aluetta”.

Nikolai Hakala ja Sever Bilgili antoivat vahvat näytöt ja ansaitsivat sopimuksen loppukaudeksi.

Seppäsen ja Lahtisen lisäksi vahvoihin paluumuuttajiin voidaan laskea myös Samuli Vainionpää. “Joukkueen rakennusvaiheessa pidettiin tärkeänä saada vahva keskikaista ja heidän avullaan saatiin laatua. Vielä kun Hakasen Santtu viime kaudelta jatkaa, niin meillä on kolme todella kovaa sentteriä sekä taustalla hyviä pelaajia heitä haastamassa”.

Nuorten maailmanmestari Samuli Vainionpää pelasi viime kauden Ranskassa, sitä ennen saalisti kaksi SM-hopeaa TPS:n paidassa. Kuva: Samuli Huikuri

Kuusela toivottaa Jokerit tervetulleeksi Mestikseen. “He tuovat paljon näkyvyyttä sarjalle ja heillä on ammattilaisorganisaatio sekä -joukkue, niin varmasti nostavat myös urheilullisesti sarjan tasoa”.

Joukkue pyrkii pelaamaan viihdyttävää kiekkoa ja etenemään kaudella todella pitkälle, slogan “Päätyyn saakka” on sisäistetty myös pelaajiston keskuudessa. “ Me haluamme olla nopeita ja vahvoja sekä hyökätä mahdollisimman paljon. Haluamme löytää sellaisen raikkauden pelaamiseemme. Johtoporras on viestittänyt, että kuuden saakkiin pitäisi päästä. Joukkue itse on asettanut tavoitteen, joka on sitten hiukan kovempi. Kyllä mekin lähdemme sitä kirkkainta tavoittelemaan!”

Jokerit-KOOVEE siis perjantaina 22.9. klo 18.30 alkaen Keravan jäähallissa. Ottelu on seurattavissa tuttuun tapaan C Moren kautta asiantuntevasti selostettuna. Ensimmäinen kotiottelu on puolestaan ensi viikon keskiviikkona 27.9. Vastustajaksi luistelee Kiekko-Pojat Joensuusta.

Muista KOOVEEn erittäin edullinen kausikorttitarjous. Sen ja tarvittavat yksittäisliput saat kätevästi -> https://www.lippu.fi/artist/koovee/