Kärkikamppailu tänään Hakametsässä – K-Espoo saapuu haastamaan KOOVEEn

Tänään Hakametsässä on tarjolla todella hieno kamppailu, sillä vauhdilla Mestiksen kärkipään joukkueeksi noussut K-Espoo saapuu haastamaan KOOVEEn. A-lohkossa espoolaiset ovat kärkipaikalla pistekeskiarvolla 2,13 ja KOOVEE heti heidän kannoillaan 2,07 keskiarvolla. Koko Mestiksen sarjataulukossa joukkueet löytyvät sijoilta kaksi ja neljä.

K-Espoo lähtee otteluun voitto taskussaan, sillä toinen sarjanousija FPS kaatui perjantai 4-3 lukemin. Tuota oli edeltänyt 2-1 vierastappio TUTO:lle. Sarjaan noussut K-Espoo on saanut kasattua melkoisen vahvan joukkueen, jossa on sopivasti sekoitettuna niin kokemusta kuin nuoruuttakin. Viimeisin vahvistus on tamperelaislähtöinen puolustaja Mikko Kuukka, jolta löytyy tililtään yli 700 liigaotteluakin.

Ehkä hiukan yllättäen nimivahvan joukkueen tehokkain pelaaja on toistaiseksi ollut 26-vuotias Tommi Takaveräjä, joka on kerännyt 15 ottelussa tehot 7+6. Hänen takaansa löytyykin sitten todellinen konkari, sillä Kurtis McLean on osoittanut 4+8 tehoilla kuuluvansa 40 ikävuodestaan huolimatta sarjan parhaimmistoon. Hänen ikätoverinsa Arto Laatikainen on osoittanut saman puolustajan tontilla. KOOVEE-paidasta tutut Anton Ollikainen sekä Erno Hopponen kuuluvat myös espoolaisten runkomiehistöön.

KOOVEE on tauon jälkeen napannut molemmista otteluistaan voitot. K-Vantaa kaatui vasta jatkoajalla ja sisukas FPS futislukemin 0-1 Forssassa. Joukkueen, samalla koko Mestiksen, paras pistemies on ollut Niko Lahtinen tehoin 8+11. Liam Finlay peesaa häntä hyvin 5+12 tehoin ollen sarjan pistepörssin yhdeksäs. Joona Koppanenkin on vielä seitsemäntenä, vaikka on ollutkin useamman ottelun ajan jo Ilveksen matkassa. Katsojien kannattaa myös seurata todella taitavaa puolustaja Matias Haarasta, joka on pelannut vasta kahdeksan ottelua, mutta on myöskin piste per peli-tahdissa.

Ottelu alkaa Hakametsässä klo 18.30. Saavu paikalle kannustamaan KOOVEE kotivoittoon! Liput ennakkoon joko Kekkosentien Nesteeltä tai täältä: https://www.seat4.me/tapahtumat/koovee

KOOVEE tarjoaa sinulle turvallisen jääkiekkoelämyksen, turvavälit ja muut varotoimenpiteet on huomioitu. Hukan jää silti vielä katsojienkin vastuulle varmistaa, että tapahtuma myös säilyy turvallisena.

Edellytämme katsojilta seuraavaa:
 
KASVOMASKIN KÄYTTÖ
MUISTA TURVAVÄLI 1-2 METRIÄ
HUOMIOTHAN TURVAVÄLIN MYÖS KATSOMOSSA ISTUESSASI
ÄLÄ SAAVU SAIRAANA HALLILLE
SUOSITTELEMME KORONAVILKUN KÄYTTÖÄ