Kasvojen pesun paikka tänään Heinolassa

Torstaina rumasti kotonaan Hokille hävinnyt KOOVEE lähtee tänään nöyrin mielin, muttei nöyristellen, Heinolaan haastamaan Peliitat. Paljon on pelin jokaisella osa-alueella muutosta tapahduttava, ja siitä joukkue on keskustellutkin ja varmasti kaukalossa nähdään tyystin erilainen KOOVEE.

Sarjataulukossa 12. oleva Peliitat lähtee myös otteluun tappio Hokille niskassaan, sillä eilen Hokki nappasi Heinolasta jatkoaikavoiton matkaansa. Muutoinkaan Peliittojen kuntopuntari ei mairitteleva ole,sillä viimeiseen kymmeneen otteluun mahtuu ainoastaan kolme voittoa.

Peliittojen parhaat pistemiehet ovat Niklas Virtanen (14+6), Juuso Arola (6+11) sekä Konsta Jaakola (4+12). Tänäänkin torjuntavuorossa oleva Riku Räihä (89,21%) on torjunut 19 joukkueensa 30 ottelusta.

KOOVEE lähtee hiukan muuttuneella kokoonpanolla pistejahtiin, mutta sitäkin kovemmalla taisteluasenteella. Torjuntavuoron saa tänään kauden kuudennen ottelun aloittava Reima-Ville Roos (89,29%). Puolustajista puuttuvat Santeri Airola ja Matias Hautala, joten viime pelit hyökkääjänä viillettänyt Kalle Hällfors palaa nyt tutummalle pakin tontille.

Hyökkäjistä ainoastaan Jere Kivimäki jää torstain kokoonpanosta pois, mutta Joona Korhonen puolestaan palaa kokoonpanoon. 11 hyökkääjällä KOOVEE on tänään siis liikkeellä. Joukkueen tehokkaimmat pelaajat löytyvät ykkösketjusta ja trio Okko Kangasniemi (3+24) – Santtu Hakanen (7+12) – Samu Markkula (12+12) lisännee saldojaan tänäänkin.

Heinolassa kiekko putoaa jäähän klo 17 ja C More-palvelu toimittaa pelin asiantuntevasti selostettuna kotisohville tuttuun tapaan. Ensi viikolla KOOVEE pyörähtää Kokkolassa ja Espoossa, ennen kuin lauantaina Hakametsään saapuu vieraaksi RoKi Rovaniemeltä.