Kausi jatkuu torstaina kotiottelulla Peliittoja vastaan

Mestis pyörähtää jälleen käyntiin torstaina yhden ottelun voimin. KOOVEE saa Hakametsään vieraakseen Peliitat klo 18.30 alkavaan otteluun.

KOOVEE lähtee otteluun ennakkosuosikkina, mutta pitkän tauon ja isojen muutosten jälkeen on pakka vielä kaikilta osin sekoittamatta. Peliitat löytyy uudesta 12 joukkueen sarjataulukosta sijalta 11 ja KOOVEE puolestaan pitää hallussaan kolmatta sijaa. Peliittojen jatkamisen kevätkaudella mahdollisti seuran osaomistaja maalivahti Karri Rämö henkilökohtaisella taloudellisella panostuksellaan. Rämö itse teki juuri hiljattain sopimuksen TPS:n kanssa.

Peliitoissa ei pelaajaliikennettä ole aivan kovinkaan paljoa ollut, joten suhteellisen samalla joukkueella heinolalaiset pääsevät kautta jatkamaan. Isoin muutos nähdään maalinsuulla, josta jo joulukuussa Jakub Skarek siirtyi takaisin Pohjois-Amerikkaan. Torjuntavastuun Peliitoissa kantaa nyt viime kaudella KOOVEEta edustanut Kristian Tamminen. Myös puolustuksessa on ollut liikehdintää, sillä Bernard Isiguzo keskittyy jatkossa ainoastaan opiskeluihinsa eikä toistaiseksi jatka pelaamista. Hänelle löytyi korvaaja Rovaniemeltä, missä pelit eivät enää tällä kaudella jatku. RoKi:n riveissä pelannut Kasperi Torikka vahvistaa loppukauden Peliittoja.

KOOVEEssakaan ovet eivät kauhean paljoa heiluneet. Lähtijöitä olivat Eero Savilahti, Liam Finlay sekä Elias Elomaa. Tulopuolella ovat toistaiseksi kanadalaiset Nick Canade sekä Brett Harrison. Myös slovakialainen Artur Turansky saapui seuraan, mutta saattaa mahdollisten yliopisto-opiskeluiden vuoksi pelata ainoastaan U20-joukkueessa. Pari kotimaista pelaajaa KOOVEElla on kuitenkin kiikarissa, mutta vielä eivät ole nimiään sopimuspapereihin kirjoittaneet.

Päävalmentaja Juuso Hahl lähtee luottavaisena kevään peleihin joukkuettansa luotsaamaan. Heti kun tieto pelien jatkumista saapui, terävöityi koko joukkueen toiminta.

  • Tekeminen harjoituksissa on tiivistynyt ihan selkeästi, siihen on tullut sellainen määrätietoisuus. Kuitenkin näkyvissä on myös sellaista syyskuista jännittyneisyyttä ja uuden kauden odotusta. Vielä kun saadaan turha jännittäminen pois ja hiukan rentoutta tilalle, niin ollaan hyvällä mallilla.

Syksyllä joukkueen hyökkäyspelaaminen oli erittäin energistä sekä raikasta. Kevätkaudelle olisi tavoitteena saada puolustuspelaamista jonkin verran tiivistettyä.

  • Ensiksi haetaan ihan selkeyttä, koitetaan saada purkautuva energia näkymään selkeänä pelinä. Muutoin pyritään samanlaiseen lätkään, mitä jo syyskaudella menestyksekkäästi pelattiin. Ajatus on kuitenkin puolustamista saada siitä parannettua, jotta saadaan vastustajan maalimäärää pysymään pienissä lukemissa. Se on iso tavoite loppukaudelle.

Joukkue on nyt päässyt harjoittelemaan lähes täydellä miehistöllä. Ainoastaan Eppu Varjamo on poissa loukkaantumisen vuoksi. U20-pelaajat ovat palanneet harjoitusrinkiin ja ulkomaan vahvistuksetkin pääsevät näyttämään taitonsa miesten tasolla.

  • Nick aloittaa jo torstaina ja Brett hyppää kehiin perjantain peliin. Arturin tilannetta selvitellään, pelaako meillä lainkaan. Pari uutta pelaajaa on kiikarissa, toinen heistä saattaa olla jo tällä viikolla mukanakin. Sekä omista että Ilveksen U20-joukkueista palaavat tutut pelurit meille takaisin.

Kevään aikana joukkueet pelaavat kukin 12 ottelua, joista puolet pelataan kotona ja puolet vieraissa. Tämä mahdollistaa kahden ottelun viikkotahdin, jonka Juuso otta mielellään vastaan.

  • Pidän tästä rytmistä, torstaina kotona ja vieraspelit joko perjantaina tai lauantaina. Antaa hyvän mahdollisuuden palautua peleistä ja mahdollistaa hyvän harjoittelun. Mahtuu sinne vapaita viikonloppujakin, mikä on tietysti hyvä asia.
Juuso piirtää tiiviimpiä puolustuskuvioita harjoituksissa.

Ottelut pelataan toistaiseksi ilman yleisöä, mutta kaikki Mestiksen ottelut näkyvät edelleen Ruutu-palvelun kautta.