Keskiviikon jännitysnäytelmässä KOOVEE kohtaa TUTO Hockeyn

Lauantailta tälle päivälle liigaottelun vuoksi siirretty KOOVEE -TUTO on illan ainoa mestisottelu. KOOVEE lähtee otteluun kolmen voiton putkessa, mutta myös TUTO:lla on kaksi voittoa allaan. Jomman kumman voittoputki siis katkeaa tänään.

Puolitoista viikkoa takaperin TUTO taipui kotonaan KOOVEElle lukemin 1-5, mutta on sen jälkeen napannut kaksi voittoa. Molemmat voitot tulivat niukoilla 2-1 lukemilla K-Vantaasta ja pitkän kaavan mukaan. Kotikentällään turkulaiset nappasivat voiton jatkoajalla ja vieraskaukalossa tarvittiin voittomaalikilpailu voittajan löytymiseksi. TUTO on sarjassa toiseksi viimeisenä, mutta taistelu pudotuspeliviivan yläpuolelle pääsemisestä on tiukkaa ja tasaista.

TUTO:n kultaista kypärää kantaa Aleksi Poikola tehoilla 4+1 ja hänen takanaan Jere Karlssonilla on puolestaan tehot 2+3 kerättynä. Tehokkaina ovat oleet myös vasta viimeisimmissä kolmesa ottelussa mukana olleet lainapelaajat Petteri Puhakka (Tappara) sekä Tarmo Reunanen (NY Rangers). Maalin suulla vastuuta on eniten saanut niin ikäänTapparasta lainalla oleva Kari Piiroinen. Viime viikon voittomaaleista vastasivat Reunanen sekä Mikko Laine.

KOOVEEn tehokkain on ollut koko sarjan pistepörssiä johtava Joona Koppanen tehoilla 5+9. Hänen takanaan ovat pistepörssin kolmonen ja nelonen eli Liam Finlay 4+9 sekä Niko Lahtinen 5+7 tehoilla. Myös KOOVEEn viime aikaiset vahvistukset Eero Savilahti, Matias Haaranen sekä Samuli Vainionpää ovat osoittautuneet tehokkaiksi pelaajiksi. KOOVEElla vetovastuu tolppien välissä on ollut loistavasti torjuneella Kimmo Rautiaisella. Energinen Elias Elomaa puolestaan pelaa tänään sadannen mestisottelunsa.

Koppanen – Lahtinen parivaljakko nähdään useinkin tuulettamassa

KOOVEE on voittanut TUTO-voiton jälkeen kotonaan FPS:n sekä vieraissa upeasti K-Espoon. Varsinkin erikoistilannepelaaminen on ollut erittäin hyvää ja ylivoimaosumia on nähtykin useita. Joukkueet kohtaavat tänään jo kolmatta kertaa ja KOOVEE on molemmat edelliset kohtaamiset voittanut. Edellinen kohtaaminen Hakametsässä avauskierroksella näytti jo selvältä voitolta 4-0 tilanteessa, kunnes TUTO:n valmentaja Antti Virtanen teki rohkean ratkaisun yhdeksän minuuttia ennen päätösvihellystä ottamalla maalivahdin pois ja kuudennen kenttäpelaajan tilalle. Kiri tuotti tulosta ja turkulaiset saivatkin noustua aina maalin päähän.

KOOVEEn päävalmentaja Juuso Hahl odottaa tiukkaa ottelua.

  • Viime viikon voitot lämmittävät toki mieltä, pisteethän ne tärkeimmät ovatkin. Mutta tyytyväinen olen niin 5vs5-pelaamiseen kuin erikoistilannepelaamiseenkin. Hyvää peliä meiltä vaaditaan tänäänkin. TUTO:n pelaaminen on muuttunut uusien pelaajien myötä paremmaksi, varsinkin hyökkäyspelin osalta. TUTO on tällä hetkellä aika vaarallinen nippu ja pelaa todella hyvää hyökkäysalueen hyökkäyspeliä. Se tulee kyllä mittaamaan meidän kykyä puolustaa, hereillä täytyy olla. Aivan erilainen TUTO kuin mikä kohdattiin viimeksi. Täysillä täytyy meidän painaa laadukkaina hommia, mikäli mielitään voitto ottaa.
  • Meillä on joukkueen osalta hyvä tilanne, Villeä (Pelttari) lukuunottamatta kaikki ovat terveenä eli kilpailua pelipaikoista on olemassa. Vainionpää jatkaa edelleen meillä Ilveksestä lainalla, muutoinkin aika lailla samalla kokoonpanolla mennään kuin Espoossakin. Olen tyytyväinen siihen, millaisia pelaajia meillä on nyt kasassa, meillä on tässä hyvä juttu rakenteilla. Pikkuisen vielä kun saadaan tasaisuutta mukaan ja kaikki neljä ketjua peliin sisään, niin hyvä tulee.
KOOVEE – TUTO Hockey tänään klo 18:30 Hakametsän jäähallissa. Liput ennakkoon joko Kekkosentien Nesteeltä tai täältä: https://www.seat4.me/tapahtuma/koovee/koovee-tuto-hockey-2020-2


Edellytämme katsojilta seuraavaa:
 
KASVOMASKIN KÄYTTÖ
MUISTA TURVAVÄLI 1-2 METRIÄ
HUOMIOTHAN TURVAVÄLIN MYÖS KATSOMOSSA ISTUESSASI
ÄLÄ SAAVU SAIRAANA HALLILLE
SUOSITTELEMME KORONAVILKUN KÄYTTÖÄ