Ketterä oli tyly vieras ja lähetti KOOVEEn tauolle tappio niskassaan

KOOVEE – Ketterä 3-6 (1-1,0-3,2-2)

KOOVEE lähti hakemaan ottelusta jatkumoa perjantaiselle voitolle Jokereista. Vastus ei ainakaan heikentynyt, sillä kovakuntoinen Ketterä saapui Hakametsään nollattuaan K-Espoon edellisiltana Imatralla.

Erä 1:

Molempien joukkueiden vauhdissa hiukan näkyi edellisiltojen rasitukset, eikä peli aaltoillut aivan normaalilla tempolla. Ketterä erää hallitsi, minkä osoittavat torjunnatkin. Verneri Virtanen ahkeroi 11 torjuntaa, Reima-Ville Roos pääsi ainoastaan kolmella kopilla.

Avausmaalia saatiin odottaa lähes 14 minuuttia, kunnes vieraat sen onnistuivat tekemään. Sen onnistui iskemään ruuhkan keskeltä Jimi Rönnkönen, jonka aikainen maalilleajo tuotti näin tulosta.

Tauolle lähdettiin kuitenkin tasatilanteessa, sillä KOOVEE tasoitti kolmisen minuuttia myöhemmin. Elias Ruusu kaivoi kiekon omalla alueelta laidalta, jos kiekko pomppasi kultakypärä Janne Seppäselle. Tämä näki nopeasti liikkeelle lähteneen Emil Järventien ja vapautti tämän läpiajoon. Järventie harhautti Roosin jäihin ja viimeisteli taidokaasti tasoitusosuman.

Erä 2:

Toiset erät ovat tällä kaudella usein olleet KOOVEElle hankalat, niin myös tänään. Oikein missään vaiheessa ei joukkue saanut omaa peliään uomiinsa, vaan Ketterä sai pidettyä otteen itsellään.

Erän alkupuoliskolla KOOVEElle sattui synkkä viisiminuuttinen, jonka aikana Ketterä iski kolme maalia. Ensimmäisenä osui Leevi Tanskanen kauden ensimmäisellään, seuraavana iski Miku Ronkainen ja synkän hetken päätteeksi vielä Artem Hrebenyk vei vieraat jo kolmen maalin johtoon.

Erä 3:

Päätöserän alku lupaili KOOVEElle hyvää. Juuri kun ylivoima päättyi, laukoi Vili Kukkola kaivatun kavennuksen Järventien ja Otto Heinosen syötöistä. Iloa ei kuitenkaan kauaa kestänyt, sillä Ketterän Anri Ravinskis pääsi siirtämään vieraat jälleen kolmen maalin johtoon.

KOOVEE ei kuitenkaan luovuttanut, vaan Jere Kivimäki riisti alivoimalla kiekon omalla sinisellä ja karkasi läpiajoon. Hänen harhautuksensa puri Roosiin ja KOOVEE nousi jälleen kahden maalin päähän.

Loppukiri ei kuitenkaan tuottanut enempää maaleja, ja Ravinskis kaunisteli vielä loppunumeroiksi 3-6 nelisen minuuttia ennen päätöstä.

Pieni tauko on paikallaan

Mestis jää nyt pienelle tauolle, mikä varmasti tulee KOOVEEllekin tarpeeseen. Pelit jatkuvat tiistaina 14.11. Hakametsässä, jolloin vieraaksi saapuu Liigaan hamuava TUTO Hockey Turusta.