KeuPa HT maksoi potut pottuina ja jätti KOOVEEn nollille

KeuPa HT – KOOVEE 5-0 (1-0,3-0,1-0)

Eilen Hakametsässä KOOVEE oli KeuPa:a parempi maalein 5-2, mutta tänään osat kääntyivät Keuruulla. KOOVEElta oli viimeistelyn tehokkuus jäänyt Tampereelle, eikä maalinteossa onnistuttu hyvistäpaikoista huolimatta.

KOOVEElla oli jonkin verran muutoksia kokoonpanossa. Torjuntavuorossa oli tänään Patrik Hamrla ja hyökkäyksessä viilettivät Samu Bau ja Jakub Kos. Hienoa nähdä Jakub jälleen tositoimissa viime kauden loukkaantumisen jäljiltä.

Erä 1:

KOOVEE jälleen aloitti ottelun erittäin energisesti, mutta tänään KeuPa oli siihen valmistautunut ja pystyi tiiviillä puolustuksellaan pitämään hyökkäykset suhteellisen vaarattomina. Erän edetessä myös peli tasaantui ja erän loppuminuutit mentiinkin jo isäntien hallitessa peliä. Avausosuman laukoi Miiro Linjala, joka oli unohtunut vapakksi pisteiden väliin ja pääsi suoraan syötöstä laukomaan kiekon ohi Hamrlan.

Erä 2:

Erä alkoi kuten avauseräkin, KOOVEE sai tuotua kiekkoa KeuPa:n päätyyn ja laukauksiakin aikaiseksi. Sihti ei vaan ollut tänään kohdillaan ja isäntien latvialaisvahti Eriks Vitols torjui kohti tulleet rauhallisen varmasti. Toisen maalinsa keuruulaiset saivat erän puolessa välissä ylivoimalla, kun Markus Lahtinen onnistui iskemään ruuhkan keskeltä irtokiekon maaliin.

Hetkeä myöhemmin asialla oli Jasper Rantanen, joka iski omat irokiekkonsa sisään. Ratkaisevan tuntuisen neljännen osumansa KeuPa teki alivoimalla. KOOVEE oli pyörittänyt ylivoimaansa näyttävästi, mutta tehottomasti. Isännät saivat kiekon karvattua ja Joni Airo pääsi nokikkain Hamrlan kanssa. Airon kädet kävivät liukkaasti ja hän onnistui lopulta nostamaan kiekon maaliin.

Erä 3:

Päätöserässä nousivat tunteet hiukan turhan korkealle eikä isoiltakaan rangaistuksilta säästytty. Sever Bilgili ja Jules Gallett ottivat pienimuotoisen nyrkkeilyottelun, josta Bilgilille tuomittiin 4 ja Gallettille 25 minuuttia rangaistuksia.

Hetkeä myöhemmin pitkän huiskean Nikolai Hakalan kyynärpää kävi sen verran korkealla, että tuomaristo antoi siitä 2+10 minuuttia muistutukseksi. Perttu Aho ja Arturs Andzans selvisivät sentään pelkillä kakkosilla omasta pikku nujakastaan.

Vielä yhden maalin KeuPa pääsi tekemään, kun viimeisellä minuutilla Emil Kangasniemi laukoi neliön keskeltä loppulukemiksi 5-0. Lukemat eivät kuitenkaan kerro aivan koko totuutta, mutta maalintekopelissä nimenomaan tehdyt maalit ratkaisevat.

Perttu Aholta löytyi tänään kovuutta, mutta tehot jäivät puuttumaan.

Vielä yksi harjoitusottelu:

Viimeisen harjoitusottelunsa KOOVEE pelaa ensi torstaina 14.9 klo 18.30 alkaen Hakametsässä. Vieraaksi saapuu aina mielenkiintoinen TUTO Hockey. Mestiksen avausottelunsa KOOVEE pelaa perjantaina 22.9. Keravalla Jokereita vastaan.