KeuPa HT saapuu haastamaan KOOVEEN

Tällä viikolla KOOVEE kohtaa KeuPa HT:n kahdesti, tänään Hakametsässä ja huomenna Keuruulla. Reilun kahden viikon päästä alkavaan Mestiksen runkosarjaan valmistautuminen on vierailla sujunut isäntiään aavistuksen paremmin, sillä KOOVEE hakee vielä syksyn ensimmäistä voittoaan.

KeuPa HT:lla on takanaan neljä harjoitusottelua, joista he ovat kolme voittaneet. Ensimmäinen päänahka oli varmasti mieluinen, sillä vahvaa paluuta suomikiekon kartalle tekevä Jokerit kaatui jatkoajalla. Sen jälkeen keuruulaiset voittivat Suomi-sarjassa pelaavan Pyryn kahdesti, mutta viimeisin ottelu Hermestä vastaan päättyi tappioon.

Vieraiden tehomiehiä ovat olleet Joni Airo ja Leo Ring, jotka molemmat ovat keränneet viisi tehopistettä. Torjuntatyöt ovat jakaneet Sportin junioreista saapunut Juho Helander sekä viime kaudella Zemgalen riveissä torjunut latvialainen Eriks Vitols.

KOOVEE on toistaiseksi pelannut kolme ottelua, joissa kaikissa vastustajat ovat olleet tehokkaampia. K-Vantaa oli parempi kahdesti ja K-Espoo puolestaan kerran, joten syksyn voittotili on vielä avaamatta.

Kolmessa ottelussaan on KOOVEE tehnyt ainoastaan kaksi maalia, joista ovat vastanneet Oskari Kantola ja Nikolai Hakala. Maalivahdeista tänäänkin aloittava Verneri Virtanen on pelannut kaksi ja Patrik Hamrla yhden ottelun. Tänään toisena maalivahtina on Ondrej Bizon.

Ottelu alkaa tänään klo 18.30 ja liput kannattaa edelleen hankkia ennakkoon lippu.fi -palvelusta. Tervetuloa kannustamaan KOOVEE kotivoittoon!