Kiekko-Vantaan vuoro ryöstää vierasvoitto – Ratkaiseva ottelu torstaina Vantaalla

KOOVEE – K-Vantaa 1-2 (0-1,1-1,0-0)

Mestiksen pudotuspelien villi kortti -kierroksen toiset osaottelut pelattiin keskiviikkona. KOOVEE lähti otteluun ensimmäinen kiinnitys taskussaan voitettuaan maanantaina Vantaalla. K-Vantaa oli pakkovoiton edessä, sillä jatkoon pääsyyn vaadittiin kaksi voittoa.

Lopullista ratkaisua ei Hakametsässä vielä nähty, sillä K-Vantaa maksoi potut pottuina ja ryösti voiton siirtääkseen ratkaisun kotikentälleen.

Ensimmäinen erä:

Aivan odotetunlaista pudotuspelin tunnelmaa ei ottelu avauserässä tarjonnut. KOOVEE pääsi ylivoimallekin erän alussa, mutta hienoinen hermostuneisuus paistoi pelaajien otteista eikä tulosta saatu aikaiseksi. Joukkue kuitenkin sai luotua muutamia hyviäkin paikkoja, mutta Samuli Tervo veti tilanteissa pidemmät korret.

Ennakossa painotettiin erikoistilanteiden merkitystä ja boxista pois pysymisen tärkeyttä. Tämä ei ainakaan avauserässä vielä toiminut, sillä kahdesti KOOVEE joutui alivoimalle. Ensimmäinen niistä myös kostautui, kun Emil Oksasen laukaus painui Reima-Ville Roosin selän taakse.

Toinen erä:

KOOVEE saapui erään tasoitusmaali mielessään ja painostus toikin jälleen ylivoimamahdollisuuden. K-Vantaa kuitenkin rankaisi epäonnista KOOVEEta tilanteessa. Jimi Rönkkönen karkasi alivoimalla läpiajoon ja onnekkaasti sai kiekon livautettua Roosin patjojen kautta maaliviivan yli.

KOOVEE kuitenkin on kevätkaudella osoittanut taistelijan luonteensa eikä todellakaan heittänyt kirvestä kaivoon. Joukkue rakensi hyviä paikkoja, mutta vantaalaisten tiivis puolustus kesti kotijoukkueen rynnistyksen lähes erän loppuun asti.

Maanantaina KOOVEE kavensi yhdeksän sekuntia ennen toisen erän loppua, nyt ei kuitenkaan venytetty aivan niin viime tippaan. Karri Ahon jäätävä laukaus löysi tiensä verkon perukoille vajaa kaksi minuuttia ennen taukoa. Syöttöpisteet ansaitusti Santtu Hakaselle ja Okko Kangasniemelle.

Kolmas erä:

Erän juoni on kaikille selvä, KOOVEE haki tasoitusosumaa ja K-Vantaalle riitti oman maalin pitäminen puhtaana. Kovasti KOOVEE yritti maalia saada aikaiseksi, mutta tänään ei oikein ollut edes onni matkassa viimeistelyssä. Vantaalaiset onnistuivat omassa puolustuspelissään ja pystyivät pitämään maalinsa koskemattomana päätöserässä.

Jatkoon pääsijä ratkeaa huomenna torstaina Vantaalla Tikkurilan jäähallilla. Tässä sarjassa on otettu pelkästään vierasvoittoja, mikä ainakin KOOVEElle sopisi erinomaisesti huomennakin. Huomisen ottelun voittaja kohtaa puolivälierissä Ketterän, sillä TUTO voitti toistamiseeen KeuPa:n ja pääsee seuraavaksi K-Espoon kimppuun.