KOOVEE ei onnistunut RoKi:a yllättämään

RoKi -KOOVEE 4-1 (1-1,1-0,2-0)

KOOVEE lähti viikon toiseen vierasotteluunsa tarkoituksena kuitata RoKi:n ryöstöretki Hakametsään kahden viikon takaa. Siinä joukkue ei kuitenkaan onnistunut, vaan RoKi oli ottelussa parempi ja piti pisteet tiukasti itsellään.

Erä 1:

Tapansa mukaan RoKi aloitti kotiottelun väkevästi ja pystyi luomaan painetta Patrik Hamrlan vartioimalle maalille. KOOVEE kuitenkin oli se, joka avasi maalitilinsä ensimmäisenä.

Kalle Hällfors voitti kiekon omassa kulmassa ja Samuli Vainionpää nappasi kiekon haltuunsa. Häneltä upea pitkä pystysyöttö hyökkäyssinistä kohti luistelleelle Emil Järventielle. Vili Kukkola tarjosi mahdollisuutta poikittaissyöttöön, mutta isäntien puolustus pyrki sen peittämään. Järventie liukui aivan maalivahti Romi Huunosen nenän eteen huijaten hänet jäihin ja nosti kiekon aivan maalin kattoon.

KOOVEE otti myös perinteisenä painiseurana yhden selätysvoiton, kun Hällfors pisti Elias Kaarelan selälleen päätyn kamppailussa. Palkinnoksi Hällfors dsai yhden kaksiminuuttisen painikaveriaan enemmän. Ylivoimalla ei RoKi vielä onnistunut maalinteossa, mutta hetki sen päättymisen jälkeen sivalsi Leevi Siira pelin tasoihin.

Erä 2:

KOOVEE puolestaan oli terävänä heti toisen alussa ja hetki jo juhlittiinkin toista osumaa. Maaliin saatiin kuitenkin ainoastaan kaksi metriä ja sata kiloa KOOVEEta Nikolai Hakalan muodossa eikä maalia koskaan syntynyt.

KOOVEEn ylivoimapeli pääsi yrittämään johto-osumaa, mutta kiekkoa ei kuitenkaan saatu Huunosen selän taakse. Hänelle tosin merkittiinkin ainoastaan viisi torjuntaa erässä, kun taas Hamrla urakoi hänenkin puolestaan ottaen peräti 23 torjuntaa. Yksi kiekko kuitenkin livahti “Pate Harmaan” taakse, kun Jarkko Harjulan tarkka laukaus painui aivan takatolpan juureen.

Erä 3:

Päätöserässä KOOVEE yritti päästä tasoihin ja saikin ihan mukavia paikkoja rakenneltua. Laukauksia kohti isäntien maalia ei kuitenkaan saatu aikaiseksi, ei edes ylivoimalla. Onnikaan ei suostunut olemaan yhtään KOOVEEn puolella.

RoKi puolestaan onnistui jälleen juuri oman ylivoimansa päätyttyä. Konkarihyökkääjä Antti Erkinjuntti pääsi maalin edestä iskemään kiekon sisään. Maalia katseltiin kuvanauhoiltakin hetken aikaa, mutta lopulta hyväksyttiin.

KOOVEE otti aikalisän ja kuudennen kenttäpelaajan hyvin varhaisessa vaiheessa. Tämä kuitenkin kostautui ja RoKi sai maalin, vaikkei kiekko koskaan maaliin mennytkään. Joonas Alanne pelattiin läpiajoon ja häntä rikottiin sääntöjen vastaisesti siten että kiekko karkasi häneltä. Sääntöjen mukaan tämä kuitenkin hyväksyttiin maaliksi.

Jotain ottelusta kertovat maalivahtien torjunnat; Huumosella 16 ja Hamrlalla peräti 50 koppia. Päävalmentaja Pelin jälkeen Miikka Kuusela harmitteli hukattuja maalipaikkoja, joissa onnistuminen olisi saattanut kääntää ottelun kulkua. Kuusela myönsi samalla puolustuspelin parantuneen keskiviikon Espoo-pelistä, mutta totesi siinä edelleen olevan parantamisen varaa.

Huomenna joukkue kohtaa vielä Hokin Kajaanissa, joka eilen hävisi Hermekselle kotikaukalossaan. Raskas viikko vaatii siis vielä yhden tiukan rypistyksen KOOVEElta ja siihen joukkue varmasti onkin riittävän ärsytetty.