KOOVEE haki täydet pisteet Vantaalta

K-Vantaa -KOOVEE 3-4 (1-2,2-2,0-0)

Kahden hiukan alisuorittaneen joukkueen välisestä ottelusta povattiin ennakkoon erittäin tasaista kamppailua, joka myös saatiinkin. Viihdyttävä ottelu aaltoili mukavasti päädystä toiseen, mutta KOOVEEn tehokkuus erikoistilanteissa oli lopulta ratkaiseva.

Erä 1:

Erä oli melkoisen rikkonainen ja heti alkuun nähtiinkin kaksi rangaistusta. Ensimmäinen niistä vihellettiin KOOVEElle, joka periaatteessa kesti alivoiman. K-Vantaa iski avausosuman sekunti jäähyn päättymisen jälkeen.

KOOVEE puolestaan onnistui omalla ylivoimallaan iskemään nopeasti pelin tasoihin. Maali oli hiukan erikoinen, joten maalintekijänä oli tietenkin erikoismaalien erikoismies Jere Kivimäki. Sever Bilgili laukoi viivasta kaukaloon palanneen Samu Markkulan syötöstä ja kiekko osui maalilla päivystäneeseen Kivimäkeen. Hänestä kiekko kimposi maalivahti Paavo Hölsän kypärän kautta pomppien yli maaliviivan.

Tasaviisikoin KOOVEE oli hallitsevampi osapuoli ja siirtyikin johtoon erän puolen välin jälkeen. Joona Lehtinen voitti hyökkäyspään aloituksen ja Niko Lahtisen ranne viuhui terävästi singoten kiekon Hölsän patjojen välistä verkon perukoille.

Erä 2:

Erä oli selvästi avauserää vauhdikkaampi ja K-Vantaa varsinkin erän alussa liikkui terävästi. Tämä myös tuotti tulosta, kun Ville Rautialan laukas ohitti pahassa maskissa olleen Patrik Hamrlan.

KOOVEE onnistui yhden alivoiman hienosti taistelemaan ja tulosta alkoi syntymään oman ylivoimapelin aikana. K-Vantaa otti kymmenen sekunnin välein kaksiminuuttiset ja niistä KOOVEE rokotti. Ensin onnistui Tomi Purmola Janne Seppäsen ja Lahtisen esitöistä kahden miehen ylivoimalla. Hetken päästä asialla oli Bilgili, joka vei KOOVEEn kahden maalin johtoon Markkulan ja Kivimäen syötöistä.

Toisellekin tauolle mentiin kuitenkin KOOVEEn maalin johdossa, sillä vantaalaisten kultakypärä Santeri Hartikainen onnistui kaventamaan parisen minuuttia ennen taukoa.

Erä 3:

K-Vantaa aloitti jälleen erän vauhdikkaammin, mutta KOOVEEn puolustuspeli oli tehokasta ja Hamrla hoiteli maalillaan loput. Mihinkään kilpikonnapuolustukseen ei joukkueen kuitenkaan tarvinnut jättäytyä, vaan lisämaalien toivossa KOOVEE hätyytteli Hölsää isäntien maalilla.

Paljon parjattu ylivoimapeli oli toiminut loistavasti, kolme maalia kolmesta ensimmäisestä mahdollisuudesta oli tuloksena. Neljäs ylivoima ei kuitenkaan enää tuottanut tulosta, joten vantaalaisille avautui mahdollisuus hakea tasoitusta ilman maalivahtia.

Isännät saivatkin melkoisen pyörityksen viimeisen kahden minuutin aikana ja laukauksiakin aikakaiseksi. KOOVEEn uhrautuva puolustus kuitenkin kesti loistavasti ja taisi pelaajat blokata enemmän laukauksia mitä Hamralle asti pääsi torjuttavaksi.

Kolme tärkeää sarjapistettä ei muuttanut sarjasijoitusta, mutta ero kuuden sakkiin kapeni kolmeen pisteeseen. Runsaasti pelaajia sairasvuoteelle menettänyt KOOVEE osoitti tänään otteita, joilla sinne on mahdollista nousta hyvinkin pian.

Sitä joukkue pääsee yrittämään heti huomenna, kun Hakametsään saapuu Kajaanin Hokki vieraaksi. He pääsevät otteluun hyvin levänneinä, sillä edellinen kamppailu heillä oli lauantaina.