KOOVEE käänsi tiukan ottelun voitoksi vahvalla päätöserällään

KOOVEE – TUTO Hockey 4- 2 (0-2, 1-0, 3-0)

Tasapisteissä sarjataulukossa olleiden kOOVEEn ja TUTO:n kohtaamisen odotettiinkin olevan tiukka ja tasainen vääntö. Erikoistilanteiden merkitys on muutoinkin otteluissa tärkeä, ja tänään ne myös selvästi korostuivat.

Avauserä:

Vauhdikas ottelu aaltoili päädystä toiseen, eikä kumpikaan joukkueista pelinhallintaa pystynyt itselleen nappaamaan. KOOVEElla oli aavistuksen verran vaarallisemmat paikat, mutta kiekkoa ei kuitenkaan onnistuttu saamaan ohi Tuomas Aallon.

Erän ratkaisuhetket nähtiin viimeisten viiden minuutin aikana, kun TUTO sai kahdesti ylivoiman. Turkulaisten ylivoima oli ollut alkukaudesta vaisua ja KOOVEElla puolestaan alivoima oli toiminut tehokkaasti. Tänään ei kuitenkaan tilastoilla ollut merkitystä, vaan TUTO rankaisi molemmilla ylivoimillaan.

Ensin Juho Virtanen kirjasi nimensä maalintekotilastoihin, kun maalin ohi lipumassa ollut kiekko muutti suuntaa KOOVEEn oman pelaajan luistimesta ohi hölmistyneen Samu Pakarisen. Seuraavalla ylivoimalla oli vuorossa Valtteri Virtanen, joka pääsi vapaasti nousemaan kulmasta maalille ja nostamaan kiekon aivan ylänurkkaan.

Toinen erä:

KOOVEE pääsi aloittamaan erän ylivoimalla, kun neljä sekuntia ennen avauserän loppumista turkulaispelaaja komennettiin jäähylle. Jäähy ehti jo päättyä, kun Santeri Sillanpää pääsi iskemään kavennusosuman. Todella taidokkaan syötön hänelle tarjoili kultakypärä Okko Kangasniemi, joka maalin takaa heitti kiekon takaviiston suoraan Sillanpäälle. Toinen syöttöpiste illan parhaalle puolustajalaa Oskari Kantolalle.

Tämän jälkeen tasainen taisto jatkui molempien ollessa vuorollaan vauhtia ja suuntaa näyttämässä. Todella pitkiä hyökkäysjaksoja vastustajan päädyissä oli molemmilla, kuten myös aivan avoimia maalipaikkojakin. Tällä kertaa kuitenkin kiekosta pyyhittiin lumet päältä, niin turkulais- kuin tamperelaispelaajien toimesta.

Kolmas erä:

Tänään kapteenina pelannut Sillanpää sanoi erätaukohaastattelussa haluavansa nähdä joukkueeltaan parempaa peliä ja sitä hän totisesti saikin. KOOVEE hallitsi erää ja sai luotua paikkoja, vaikka pariin otteeseen joutui jäähyjäkin tappamaan. Vasta erän puolen välin jälkeen alkoi tapahtumaan, ja tapahtuikin lyhyessä ajassa todella paljon.

Ensin Samu Markkula pääsi nautiskelemaan Kantolan ja Kangasniemen syötöistä tasoituksen ajassa 53.46. Vain 40 sekuntia myöhemmin asialla oli kippari Sillanpää illan toisella osumallaan. Ansaitut syöttöpisteet Santeri Airolalle ja Tomi Iso-Mustajärvelle. Vain 33 sekuntia myöhemmin KOOVEE juhli jälleen, tällä kertaa Santtu Hakanen maalintekijänä. Tähänkin syöttöpisteet Kangasniemelle ja Kantolalle.

TUTO yritti päästä vielä mukaan peliin ottamalla maalivahdinkin pois maaliltaan. Se ei tuottanut tulosta ja KOOVEElla oli itseasiassa useampikin paikka laittaa kiekko tyhjään maaliin. Siinä ei joukkue kuitenkaan enää onnistunut ja voittolukemiksi jäi 4-2.

Voitollaan KOOVEE nousi sarjakakkoseksi, viisi pistettä K-Espoota perässä ja yhden K-Vantaata edellä. Seuraavan ottelunsa joukkue pelaakin nimenomaan K-Vantaata vastaan , tulevana lauantaina Tikkurilassa.