KOOVEE kaatoi FPS:n kotonaan 5-2

koovee – fps 5 – 2 (3-0, 0-0, 2-2)

KOOVEE aloitti ottelun ottamalla pelin ohjat käsiinsä heti avauskiekon pudottamisesta. Kiekko pyöri forssalaisten päädyssä siihen malliin, että maalin syntyminen oli vain ajankysymys. Siihen toki tarvittiin ylivoimatilanne, jonka KOOVEE käytti tehokkaasti hyväkseen. Todella nopean ja näyttävän hyökkäyksen päätteeksi pääsi Joona Koppanen iskemään kiekon takatolpalta sisään. Syöttöpisteet jaettiin ainoastaan Liam Finlaylle sekä Niko Lahtiselle, mutta yhtä hyvin ne olisi voinut jakaa vaikka koko viisikolle.

Kaunista klap-klap -maalia on hauska juhlia

Kaunis oli myös isäntien toinen osuma, jonka pääsi viimeistelemään myös nopeasta vastahyökkäyksestä Santeri Sillanpää. Tähän namumaaliin syöttäjiksi merkittiin Koppanen ja Lahtinen. Kirsikkana kakun päälle laitettiin KOOVEEn 3-0 osuma. Sen alusti mainiosti kiekon hyökkäysalueella joukkueelleen taklannut Elias Elomaa. Kiekon nappasi ensimmäistä peliään KOOVEEn paidassa pelannut puolustaja Matias Haaranen, joka taituroi forssalaisten puolustuksen solmuun ja toimitti kiekon maalille. Ensi Miro Hovinen pääsi yrittämään, mutta Petrus Lintonen FPS:n maalilla sai vielä sen estettyä. Paikalle oli kuitenkin hiipinyt kokenut kettu Eero Savilahti, joka nautiskeli iskiessään kiekon verkon perukoille. Avauserän torjunnat olivat tasan 11 sekä Kimmo Rautiaisella että Lintosella, joten kyllä vieraatkin pääsivät välillä vierailemaan KOOVEEn maalilla.

FPS saapui toiseen erään huomattavasti terävämpänä mitä avauserässä oltiin heiltä nähty. Heitä hieman helpotti se, että saivat erän aloittaa ylivoimalla Finlayn otettua avauserän päätteeksi jäähyn. KOOVEE kuitenkin kesti hyvin alivoimansa. KOOVEE ei oikein saanut omaa peliään lähtemään liikkeelle eikä sitä auttanut lähes perään tullut toinenkaan jäähy. FPS ei kuitenkaan pystynyt tilanteitaan hyödyntämään, sillä kotijoukkue taisteli sitkeästi rangaistukset alta pois.

Toisessa erässä kapteeni Ilvessuo joutui siivoamaan oman maalin edustaa useampaan kertaan

Mitä pidemmälle erä meni, sitä paremmin KOOVEE alkoi jälleen saada otetta pelistä. Välillä nähtiin todella hienoja ja pitkiä hyökkäyksiä forssalaispäädyssä, mutta niistä ehkä puuttui suoraviivaisuus eikä laukauksia kuitenkaan saatu tarpeeksi. Erä jäi lopulta maalittomaksi, joten toisellekin tauolle mentiin 3-0 kotijohdossa. Torjuntoja Rautiaiselle kahdeksan ja toiseen erään FPS:n maaliin luistelleelle Tuomas Aallolle kuusi.

Kolmanteen erään FPS sai kehitettyä oikein kunnollisen kirin. Vieraat painoivat päälle kuin raivo härkä ja samaan aikaan KOOVEE ehkä hiukan alkoi jo odotella ottelun loppumista. Forssalaiset saivatkin erän alkuun heti kaksi onnistumista, kun ensin Paavo Tyni iski vieraiden avausosuman ja nopeasti Miska Ronkainen toi vieraat jo maalin päähän.

Päävalmentaja Juuso Hahl, joka jo ennen ottelua varoittikin FPS:n periksiantamattomuudesta, otti aikalisän ja painotti pelaajilleen järkevää ja varmempaa pelaamista. Tämä auttoikin ainakin hetkellisesti ja Savilahti pääsi tekemään tarkalla rannelaukauksellaan illan toisen osumansa. FPS kuitenkin jatkoi painostamista ja Rautiainen maalillaan pelasti tilanteita kerta toisensa jälkeen. FPS:lle tuomittiin jopa rangaistuslaukaus puolitoista minuuttia ennen päätösvihellystä, mutta Rautiainen onnistui vesittämään Juhani Tammisen yrityksen.

Illan komeimmat kiemurat esitti Matias Haaranen

Päätössummerin jo soidessa lipui kiekko vielä kertaalleen forssalaisten maaliin, kun Koppanen onnistui riiston jälkeen kiekon tarkasti laukomaan kaukaa omalta alueelta. Maali myös hyväksyttiin, joten lopuulukemilla 5-2 KOOVEE palasi jälleen voittokantaan myös kotiotteluissaan. Päätöserän torjunnat Rautiainen 11 ja Aalto ainoastaan kolme.

Huomenna perjantaina sarjakolmonen KOOVEE matkaa Espooseen, jossa sarjassa toisena oleva K-Espoo toimii isäntänä. Hakametsässä KOOVEE pelaa ensi viikon keskiviikkona 21.10. Silloin vastaan luistelee TUTO Hockey. Tervetuloa kannustamaan silloinkin KOOVEE kotivoittoon!