KOOVEE kaatoi K-Vantaan toistamiseen – voittoputki nyt neljän ottelun mittainen

KOOVEEK-Vantaa 5-0 (2-0, 3-0, 0-0)

Keskiviikkona Vantaalta kolme pistettä hakenut KOOVEE sai vastaansa ärsytetyn K-Vantaan ja Hakametsässä nähtiinkin erittäin vauhdikas ja viihdyttävä ottelu. KOOVEElla toimi niin hyökkäys- kuin puolustuspelaaminen ja lohipaitainen vantaalaisryhmä jätettiin tylysti nollille.

Avauserä:

Jos oli KOOVEE keskiviikkona ottelun ohjaksissa heti alusta alkaen, nähtiin Hakametsässä huomattavasti tasaisempi avauserä. Vantaalaiset tosin saivat useamman laukauksen toimitettua maalia kohti, mutta tehot olivat vierailta kateissa. Toki Samu Pakarisella oli osuutta asiaan mainioilla torjunnoillaan.

KOOVEEn hyökkäyspeli rullasi jälleen sekä hienosti että vaarallisesti. Useammalla hyökkääjällä oli paikkansa maalintekoon, mutta myös Samuli Tervo oli maalillaan terävänä. Avauserässä nousivat lopulta puolustajat niin valokeilaan kuin tulostaululle.

Ensin asialla oli jykevän paluun kaukaloon tehnyt Markus Västilä, jonka laukaus oli niin nopea, että tuomariston piti videolta tarkistaa mihin kiekko oikein meni. Se kilahti tolpasta takaisin kentälle, joten tulostaululle ei vielä muutoksia syntynyt.

Maalinteossa onnistui ensimmäisenä Oskari Kantola, joka seurasi hyvin toisessa aallossa 3-1 hyökkäystä ja iski lopulta kiekon tarkasti takaylänurkkaan. Syöttöpisteet annettiin Santeri Sillanpäälle sekä Tomi Iso-Mustajärvelle.

Pari vaihtoa myöhemmin KOOVEEn ykköskentällinen ensin väsytti pitkällä hyökkäyksellään vantaalaisten viisikon ja lopulta Santeri Airola purjehti laukausektoriin. Ensimmäisen laukauksen Tervo vielä torjui, mutta Airola seurasi irtokiekon ja iski väsyneiden vastustajien keskeltä kiekon reppuun. Syöttöpisteet Santtu Hakaselle sekä Kantolalle.

Toinen erä:

Keskimmäinen erä oli todellista KOOVEEn hallintaa. Isännät pystyivät omalla liikkeellään pitämään vauhtia yllä, eikä K-Vantaa pystynyt siihen vastaamaan. Vauhdin lisäksi viimeistelyssä oli sekä tehoja että tyylikkyytä.

Erä aloitettiin tasavajaalla ja ennen kuin vantaalaiset ehtivät kunnolla päästä peliin mukaan, isku KOOVEE jo kolmannen maalin. Airola lähetti Samu Markkulan läpiajoon, joka kilautti kiekon tolppaan. Irtokiekkoon ehti ensimmäinenä tilannetta hyvin seurannut Hakanen, joka teki kauden neljännen osumansa. Tämä maali oli niin hieno, että tuomaristo halusi käydä sitä hidastuksista ihastelemassa.

KOOVEEn neljännen maalin viimeisteli puolestaan Verneri Metsänen, joka upean harhautuksen jälkeen laukoi kiekon aivan ylänurkkaan. Ansaitut syöttöpisteet Elias Ruusulle sekä ensimmäisen tehopisteensä Mestiksessä saalistaneelle Jere Kivimäelle. K-Vantaa vaihtoi maalin jälkeen tolppien väliin Mikko Holopaisen, vaikkei maaleja mitenkään voinut Tervon piikkiin laittaa.

Erän lopulla iski KOOVEE jälleen. Markkula ei tällä kertaa läpiajostaan epäonnistunut, vaan ranne puhu tappavan tarkasti ja vei kotijoukkueen jo viiden maalin johtoon. Tähän ei edes syöttäjiä tarvittu, sillä Markkula riisti vierailta kiekon oman siniviivan tuntumassa ja käytti nopeuttaan hyväksi.

Kolmas erä:

Ottelun ollessa jo ratkennut laski myös pelin tempo eikä päätöserässä enää maaleja nähtykään. Vaarallisia tilanteita kuitenkin syntyi molemmille maaleille, mutta maalivahdit veivät tilanteissa pidemmät korret. K-Vantaalla oli omat mahdollisuutensa kuparisen rikkomiseen kolmella ylivoimallaan, mutta KOOVEEn alivoimapelaaminen oli perjantai-illassa todella tiivistä.

Päävalmentaja Miikka Kuusela oli ottelun jälkeen luonnollisesti erittäin tyytyväinen niin illan otteluun kuin esityksiin koko viikolla. “Pelasimme kauden ehjintä peliä näissä kahdessa pelissä. Molemmissa peleissä peli oli hyvin hanskassa lähes 60 minuuttia. Omiin ei juuri päästetty, se lämmittää sydäntä, kuten maalivahtipelikin“.

KOOVEElta pisteitä kertyi peräti yhdeksälle pelaajalla, eikä kukaan kerännyt kahta pistettä enempää. Tämäkin sai Kuuselan antamaan kehuja. “Saimme laajemmalla rintamalla tänään onnistumisia, mitä tällä kaudella on saatu”.

Nyt KOOVEEn pelaajilla on viikonloppu vapaata harjoittelusta ja maanantaina on jälleen aika pukea työhaalarit päälle. Kotiotteluita ei joukkue ensi viikolla pääse pelaamaan, sillä edessä on on vieraskiertue iloiseen Itä-Suomeen. Perjantaina Iisalmella isäntänä toimii IPK ja lauantaina Joensuussa Kiekko-Pojat. Seuraava kotiottelu on torstaina 15.12. jolloin on Kiekko-Poikien vuoro vierailla Hakametsässä.