KOOVEE kaatoi Peliitat komeasti – Pakarinen muurina maalillaan

KOOVEE -Peliitat 2-0 (0-0,0-0,2-0)

KOOVEE lähti hakemaan vuoden avausvoittoaan vieraaksi luistelleesta Peliitoista. Jääkiekon on sanottu olevan maalintekopeli, siinä suhteessa ei Hakametsän illassa kovin kummoista ottelua nähty. Mutta jääkiekko on paljon muutakin, vauhtia, viihdettä, tunteita, hikeä ja mustelmia, ja niitä Hakametsässä nähtiin yllin kyllin.

Vauhdikkaan ottelun sankareiksi nousivat maalivahdit, jotka esittivät vuorotahtiin loistavia torjuntoja. Toisaalta vastassa olivat Mestiksen toiseksi ja kolmanneksi vähiten maaleja tehneet joukkueet, joten vähämaalisuus ei tullut yllätyksenä.

Avauserä:

Ottelu alkoi vierailjoiden hurjalla painostuksella ja KOOVEEn maalilla tänään torjunut Samu Pakarinen pääsi esittelemään paraatitorjuntoja heti alusta alkaen. KOOVEE pääsi peliin mukaan vasta, kun Eetu Selänne passitettiin koukkaamisesta jäähylle.

Ylivoimalla kiekkoa liikuteltiin jälleen mukavasti ja muutama laukauskin saatiin aikaiseksi, mutta tulosta ei kuitenkaan saatu aikaiseksi. Heinolalaisten puolustus oli tehnyt kotiläksynsä huolella ja onnistui peittämään vaarallisimmat tekopaikat.

Hiukan liikaa Peliitat pääsi riistämään kiekkoja niin, että heille avautui ylivoimahyökkäyksiä. Ilman Pakarisen huipputorjuntoja olisi erätauolle lähdetty vierasjohdossa. Tasaviisikoinkin KOOVEElla oli omissa hyökkäyksissään hankaluuksia päästä vetopaikoille ja peliä jouduttiin pelaamaan laitojen lähellä.

Toinen erä:

KOOVEE vuorostaan aloitti toisen erän terävämmin ja hallitsi alkuminuutteja. Nuorten MM-hopeamitalisti Jakub Kos pääsi hyvältä paikalta kokeilemaan avausmaalin tekemeistä, mutta tänään oli maalivahtien ilta ja Riku Räihän vuoro loistaa.

Valmennuksen erätaukopuheet olivat purreet myös huolimattomuuteen kiekon käsittelyssä, sillä enää ei Peliitoille lahjoitettu ylivoimahyökkäyksiä avauserän tavoin. Omat vaaralliset paikkansa heilläkin oli, mutta Pakarinen torjui niin taidolla kuin tuurilla vieraiden yritykset.

Kertaalleen KOOVEE pääsi nytkin ylivoimaa pelaamaan, ja siinäkin parannusta oli tapahtunut. Maalia ei tosin saatu tehtyä, mutta nyt haettiin ja saatiin useampi vaarallinen laukaus aikaiseksi.

Kolmas erä:

KOOVEE paransi peliään myös kolmanteen erään ja otti pelin hallinnan selkeästi itselleen. Peliittojen liike hiukan hyytyi ja he joutuivat keskittymään puolustamaan KOOVEEn vyörytystä.

Pitkään näytti siltä, ettei maalia saada tehtyä lainkaan ja yli 58 minuuttia jouduttiinkin odottamaan. Illan neljäs ylivoima tuotti vihdoin tulosta ja avausosuman. Pitkän pyörityksen päätteeksi Santtu Hakasen millintarkasta syötöstä kiekon maaliin laukoi Santeri Airola. Osuman juhliminen osoitti maalin tärkeyden ja jonkinmoisen apinan tippumisen koko joukkueen harteilta.

Viimeisen minuutin Peliitat yritti tasoitusta ilman maalivahtia, mutta eivät saaneet edes tilannetta luotua. Neljä sekuntia ennen päätöstä viimeisteli Hakanen vielä loppunumeroiksi 2-0 tyhjään maaliin.

Huomenna jatkuu:

Kauaa ei KOOVEE pysty voittoaan juhlimaan, sillä seuraava ottelu on heti huomenna. Tällä kertaa bussin nokka suunnataan kohti Forssaa, jossa tänään levännyt FPS isännöi ottelua. Tämäniltaisesta kun ottaa avauserää lukuunottamatta kaiken mukaansa, on mahdollisuudet kolmeen pisteeseen loistavat.