
KOOVEE kaatoi TUTO:n voittolaukauksilla
KOOVEE – TUTO Hockey 4-3 (2-0,0-2,1-1,0-0,1-0)VL
Molemmat joukkueet saapuivat tauolta tappiot niskassaan, peräkkäisillä sijoilla oleville joukkueille pisteet olisi tulleet todella tarpeeseen. TUTO joutui pelaamaan vailla toimintakiellossa ollutta päävalmentaja Jonne Virtasta. Tämä näkyikin turkulaisten pelissä avauserässä.
Ottelu oli kaksijakoinen, sillä molemmilla oli avaimet ottelun voitton varsinaisella peliajallakin. KOOVEE oli loistava avauserässä, heikko toisessa ja loppua kohti osoitti jälleen taisteluatahtoa.
Kauden toiseksi suurimman kotiyleisön edessä KOOVEE palkitsi kannattajansa nousemalla tasoihin ja hoitamalla voiton lopulta voittolaukauksilla itselleen.
Erä 1:
KOOVEE aloitti todella terävästi ja iski avausmaalin heti ensimmäisellä minuutilla. Vahvaa tulokaskautta pelaava Vili Kukkola täräytti Dynamon johtoon Jeremi Wehmaksen ja Toni Purmolan esityöstä.
Erä oli muutoinkin KOOVEEn hallintaa, jota tosin edesautti kolme ylivoimatilannetta. Niistä ei tulosta syntynyt, mutta tasakentällisen kotijoukkue onnistui toistamiseen maalinteossa.
Toisen maali juoni kultakypärä Janne Seppänen, jonka maaliin syöttöpisteet merkittiin Elias Ruusulle ja toistamiseen Purmolalle. KOOVEEn hyökkäyspelaaminen rullasi läpi erän mallikkaasti, vaikkakin laukauksia olisi vielä enemmän kaivattukin.
Erä 2:
Toiset erät ovat olleet KOOVEElle haastavia läpi kauden, niin tänäänkin. TUTO hallitsi erää ja KOOVEEn omat hyökkäykset olivat vähissä.
Pitkään näytti tiivis ja uhrautuva puolustaminen ja Patrik Hamrlan loistotorjunnat pitävän vieraiden maalisarakkeen nollassa, mutta lopulta vieraat onnistuivat viimeistelyssään. Ensin Mikke Levon laukoma kiekko yllätti maskissa olleen Hamrlan ja aivan erän loppusekunneilla pääsi Turo Asplund iskemään ottelun tasoihin.
Erä 3:
Kolmas erä alkoi KOOVEEn kannalta murheellisesti. Hiukan paitsiolta haiskahtanut tilanne päättyi nimittäin TUTO:n johto-osumaan. KOOVEE joutui näin takaa-ajajaksi lähes koko erän ajaksi.
KOOVEE painostus ei näyttänyt tuottavan tulosta ja TUTO oli lähellä lisätäkin johtoaan. Kiitos Hamrlan torjuntojen, etteivät vieraat päässet karkumatkalle. Jos oli TUTO tehokas toisen erän lopulla, oli KOOVEE sitä päätöserässä. 47 sekuntia ennen summeria iski Samuli Vainionpää kaivatun tasoituksen. Syöttöpisteet Niko Lahtiselle sekä Seppäselle.
Jatkoaika ja voittolaukaukset:
Jatkoajallakin molemmilla oli hyvät paikat ratkaista osuma, mutta maalivahdit olivat näissä tilanteissa etevämpiä. Varsinkin Hamrla joutui esittelemään paraatitorjuntoja pariinkin otteeseen.
Voittolaukauksissa KOOVEE oli suvereenisti parempi ja voitti lopulta suoraan kolmessa parissa luvuin 3-0. Hamrlaa ei siis ohitettu kertaakaan ja KOOVEElta onnistuivat Jere Kivimäki, Purmola sekä Santtu Hakanen.
Pelit jatkuvat lauantaina Iisalmella, jossa KOOVEE pääsee testaamaan sarjakärki IPK:n kunnon. Hakametsään palataan jälleen ensi viikon keskiviikkona, silloin vieraaksi saapuu KeuPa HT Keuruulta.