KOOVEE luisteli Peliitat kumoon ja iski seitsemän maalia

koovee – peliitat 7 -1 (1-0, 3-0, 3-1)

KOOVEE tuli avauserään isännän ottein ja maalia melkein saatiin juhlia jo 44 sekunnin jälkeen. Videotarkistuksen tuomio oli kuitenkin, ettei kiekko ylittänyt kokonaan maaliviivaa. KOOVEE pystyi vahvalla luistelullaan luomaan paineen vieraiden päätyyn ja peliä pelattiinkin pitkään pelkästään Peliittojen alueella. Avausmaali näki päivänvalonsa hieman erän puolivälin jälkeen, kun Juho Jokiharju pääsee iskemään namupaikalta kiekon ohi hyvin torjuneen Sami Sunin, jolle torjuntoja kertyi peräti 16 avauserässä. Peliitat oli vaikeuksissa lähes koko ajan, sillä KOOVEE pystyi kaikilla ketjuillaan pitämään vauhtia yllä. Vasta aivan erän loppuvaiheilla pääsi vieraatkin yrittämään maalintekoa, mutta Eetu Mäkiniemi oli maalillaan ohittamaton. Torjunta hänelle kertyi ainoastaan 4 koko erässä.

Toisen erän KOOVEE pääsi aloittamaan ylivoimalla, mutta tulosta ei saatu aikaiseksi. Jäähyn jälkeen pääsi Peliitat hiukan niskan päälle, mutta Mäkiniemi maalillaan oli loistava. Joukkueiden ero tuli näkyviin nimenomaan viimeistelyssä. KOOVEE iski kiekon kolmesti erän aikana ohi hyvin torjuneen Sunin. Maalit merkattiin Erik Ahopellolle, Jimi Kuroselle sekä Miika Heikkilälle.

Kolmas erä oli jälleen selkeästi KOOVEE:n erä. Se pystyi rakentamaan pitkiä hyökkäyksiä ja Peliittojen oli tyytyminen pelkkään puolustuspeliin. Erän avausmaalin Peliitat kuitenkin onnistui iskemään, kun Joona Monto pääsi katkaisemaan vaihdosta tullessaan KOOVEE.n syötön ja karkasi läpiajosta iskemään vieraiden ainokaisen. KOOVEE iski vielä kolmasti ja kaunisteli loppulukemiksi 7-1. KOOVEE:n paremmuudesta ja kokoonpanon leveydestä kertoo sekin, että kaikki seitsemän maalia syntyivät eri maalintekijöiden toimesta.

KOOVEE-pelaajien pisteet ja maalivahdin torjunnat:

Jimi Kuronen 1+2=3

Topias Haapanen 1+1=2

Mikko Pukka 1+1=2

Elias Elomaa 1+1=2

Erika Ahopelto 1+0=1

Miika Heikkilä 1+0=1

Juho Jokiharju 1+0=1

Jere Heino 0+1=1

Aleksi Luhtalampi 0+1=1

Otto Mäkinen 0+1=1

Anton Ollikainen 0+1=1

Eetu Mäkiniemi 24 torjuntaa

 

Seuraava ottelu KOOVEE:lla on viikon päästä keskiviikkona Turussa TUTO:a vastaan. Kyseessä on TUTO:n 90-vuotisjuhlaottelu, johon KOOVEE järjestää myös vierasmatkan. Mikäli olet kiinnostunut, niin kysy lisätietoja info@tampereenkoovee.fi