
KOOVEE maksoi kalavelat RoKi:lle – Virtanen torjui maalillaan loistavasti
KOOVEE – RoKi 6-2 (2-1, 2-0, 2-1)
Mestiksen runkosarjan viimeinen viikko käynnistyi KOOVEEn osalta kotiottelulla RoKi:a vastaan. Perjantainen kohtaaminen Rovaniemellä oli melkoisen kiihkeä ja ottelu venyi aina jatkoajalle. RoKi oli tuolloin parempi ja KOOVEElla oli mielessä kalavelkojen makselu. Sen kotijoukkue saikin tehtyä korkojen kera.
Hakametsässä ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, kunnes KOOVEE joutui kahden miehen alivoimalle. RoKi:n pyöritys toi lopulta tulosta ja Zdenek Sedlak laukoi vieraat johtoon. Tasakentällisin RoKi pystyi KOOVEEta enemmän luomaan paikkoja ja Verneri Virtanen saikin huhkia peräti 20 torjunnan edestä maalillaan.
KOOVEE kuitenkin osoitti omat tehokkuutensa päästessään paikkoin. Ensin Valtteri Välimäki taituroi tasoituksen ja hetkeä myöhemmin upean kuvion päätteeksi Jakub Kos ohjasi Jani Nymanin syötön ylivoimalla maaliin. Myös JJ Ilvessuo saalisti tuosta itselleen syöttöpisteen.

Toiseen erään RoKi saapui erittäin vauhdikkaasti ja sai painettua peliä KOOVEEn päätyyn. Melko nopeasti KOOVEE ottikin kaksi melko perättäistä jäähyä ja joutui osan aikaa pelaamaan jälleen kahden miehen alivoimalla. Puolustus oli kuitenkin tänään rautaa ja varsinkin Virtanen maalillaan eikä vieraat onnistuneet maalinteossa.
Näkyvästi läpi ottelun pelannut Nikolai Hakala karkasi jäähyltä päästyään läpiajoon ja vei joukkueensa jo kahden maalin johtoon alivoimalla. Tämä myös riitti rovaniemeläisten maalilla olleelle Tommi Ronkaiselle ja hänet korvasi Vilho Heikkinen.

Myös KOOVEE pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimaa ja sekin tuotti tulosta. Maalin ohjasi Ilvessuo, joka ohjasi Nymanin syötön ohi Heikkisen. Erän lopulla RoKi:lla oli vielä ylivoimalla mahdollisuus kavennukseen, mutta Virtanen maalillaan oli ohittamaton.
Kolmannenkin erän RoKi aloitti vahvemmin ja saivatkin kavennuksen tehtyä jo puolentoista minuutin kohdalla. KOOVEE kuitenkin kuittasi nopeasti ylivoimalla, kun Hakala pääsi iskemään illan toisen osumansa. Erän puolen välin jälkeen onnistui Antoine Herpin viimeistelmään loppulukemiksi 6-2. Hiukan vieraiden turhautuminen alkoi paistamaan läpi ja tunteetkin hiukan kuumenivat. Eppu Varjamo ja Roman Poluvytnov painivat itselleen neljän minuutin edestä jäähypenkillä istumista.
KOOVEEn peli on alkanut luistamaan toivotulla tavalla, valitettavasti kuitenkin hiukan myöhään. Edessä ovat karsintapelit, jota ennen on kuitenkin vielä kolme runkosarjan ottelua pelattavana. Heti huomenna joukkue matkaa Espooseen ja loppuviikosta on vuorossa back-to-back -pelit TUTO Hockeyn kanssa.
1. erä | ||
#9 Jakub Kos 2 min koukkaaminen | 04:31 | |
#20 Eemeli Mäki 2 min pelin viivyttäminen – kiekko katsomoon | 05:18 | |
06:41 | #29 Zdenek Sedlak (8) 0-1 YV #3 Nicholas Canade (15) , #77 Anton Sikorski (9) | |
#21 Valtteri Välimäki (3) 1-1 #52 Aleksi Ojala (1) , #18 Jeremi Wehmas (12) | 08:33 | |
#19 Nikolai Hakala 2 min väkivaltaisuus | 10:28 | |
10:28 | #3 Nicholas Canade 2 min väkivaltaisuus | |
12:12 | #55 Aleksi Kenttämaa 2 min kiinnipitäminen | |
#9 Jakub Kos (3) 2-1 YV #33 Jani Nyman (13) , #27 Jesper-Juhani Ilvessuo (12) | 12:27 | |
#28 Eppu Varjamo 2 min koukkaaminen | 16:49 | |
2. erä | ||
#19 Nikolai Hakala 2 min huitominen | 21:53 | |
#18 Jeremi Wehmas 2 min kampitus | 22:32 | |
#19 Nikolai Hakala (5) 3-1 AV, VM | 24:01 | |
24:01 | Maalivahdin vaihto: #33 Tommi Ronkainen ulos, #1 Vilho Heikkinen sisään | |
32:51 | #10 Oskari Kantola 2 min koukkaaminen | |
33:10 | #11 Lauri Heino 2 min koukkaaminen | |
#27 Jesper-Juhani Ilvessuo (2) 4-1 YV #33 Jani Nyman (14) , #9 Jakub Kos (11) | 35:05 | |
#23 Jami Hänninen 2 min poikittainen maila | 35:51 | |
3. erä | ||
41:31 | #11 Lauri Heino (9) 4-2 #47 Roman Poluvytnov (9) | |
41:48 | #1 Vilho Heikkinen 2 min kampitus (#77 Anton Sikorski) | |
#19 Nikolai Hakala (6) 5-2 YV #33 Jani Nyman (15) , #9 Jakub Kos (12) | 43:25 | |
46:36 | #29 Zdenek Sedlak 2 min huitominen | |
#15 Antoine Herpin (2) 6-2 VT #27 Jesper-Juhani Ilvessuo (13) , #36 Verneri Metsänen (10) | 51:02 | |
#28 Eppu Varjamo 2 min väkivaltaisuus | 56:33 | |
56:33 | #47 Roman Poluvytnov 2 min väkivaltaisuus | |
#28 Eppu Varjamo 2 min väkivaltaisuus | 56:33 | |
56:33 | #47 Roman Poluvytnov 2 min väkivaltaisuus | |
57:34 | #11 Lauri Heino 2 min väkivaltaisuus | |
Maalivahdit | ||
#40 Verneri Virtanen 20+20+7=47 | Torjunnat | #33 Tommi Ronkainen 6+1+0=7 |
#1 Vilho Heikkinen 0+12+11=23 | ||
Pisteet | ||
#27 Jesper-Juhani Ilvessuo 1+2=3 | #11 Lauri Heino 1+0=1 | |
#9 Jakub Kos 1+2=3 | #29 Zdenek Sedlak 1+0=1 | |
#33 Jani Nyman 0+3=3 | #3 Nicholas Canade 0+1=1 | |
#19 Nikolai Hakala 2+0=2 | #47 Roman Poluvytnov 0+1=1 | |
#15 Antoine Herpin 1+0=1 | #77 Anton Sikorski 0+1=1 | |
#21 Valtteri Välimäki 1+0=1 | ||
#36 Verneri Metsänen 0+1=1 | ||
#52 Aleksi Ojala 0+1=1 | ||
#18 Jeremi Wehmas 0+1=1 | ||
Rangaistukset | ||
9 x 2 min = 18 min | 9 x 2 min = 18 min | |
Aloitusvoitot | ||
10 + 8 + 15 = 33 | 10 + 12 + 11 = 33 | |
Ylivoimapeli | ||
3 | Yv-maalit | 1 |
6 | Yv-kerrat | 6 |
50.0 % | Yv-prosentti | 16.7 % |
08:06 | Yv-aika | 08:49 |
Laukaisukartta | ||
6 | Maali | 2 |
18 | Ohi | 38 |
30 | Torjuttu | 47 |
3 | Blokattu | 2 |
57 | Yhteensä | 89 |