KOOVEE matkaa tänään K-Vantaan vieraaksi

Sarjakakkonen KOOVEE on jälleen tänään tositoimissa, kun lohipaitainen K-Vantaa isännöi ottelua Tikkurilassa. Vantaalaiset ovat sarjassa tällä hetkellä yhdeksentenä, kuusi pistettä playoffs-viivan alapuolella.

K-Vantaa lähtee otteluun voitto alla, sillä joukkue onnistui lauantaina kaatamaan kotonaan KeuPa HT:n. Tuossa ottelussa viime kaudella KOOVEEssa pelannut Erno Hopponen oli pelipäällä saalistaen kaksi syöttöpistettä. Vantaalaisten tehokkaimmat pelaajat ovat tällä kaudella olleet Harri Kainulainen sekä Eetu Mäki, jotka kummatkin ovat nakutelleet tehot 8+10. Maalissa on useimmiten torjunut Aleksanteri Heiskanen.

KOOVEElla puolestaan alla kaksi voittolaukauskilpailuun asti venynyttä ottelua. Keskiviikkona KeuPa HT oli onnekkaampi ja vei lisäpisteen, mutta perjantaina KOOVEE käänsi voiton itselleen Anton Ollikaisen maalilla. Tämän päivän kokoonpanoon tulee pieniä muutoksia, hyökkääjistä Topias Haapanen ja Erik Ahopelto ovat liigan mukana ja heidän paikkansa ottavat Roby Järventie sekä Lassi Korpela. Myös nuori Niklas Mattila pukee tänään ensimmäistä kertaa Mestis-otteluun ja aloittaa 13. hyökkääjänä. Puolustajista ovat poissa Hugo Has ja Elias Laitamäki ja tilalle on tullut Nikolas Matinpalo. Myös maalivahtiosastolla on muutosta, sillä Eetu Mäkiniemi on poissa ja Kristian Tammisen ollessa tolppien välissä, aukoo luukulla ensi kertaa myöskin Mestis-ottelussa Verneri Virtanen.

Ottelu alkaa tuttuun tapaan klo 18.30 ja on seurattavissa Ruutu Urheilun kautta.