KOOVEE matkustaa Heinolaan makselemaan kalavelkoja

KOOVEEn kauteen valmistavat ottelut jatkuvat tänään Heinolassa Peliittojen vieraana. Viime viikolla joukkueet kohtasivat toisensa Hakametsässä, silloin Peliitat oli isäntiään terävämpi ja voitti ottelun lukemin 3-5.

Eiliseen kokoonpanoon tulee muutama muutos, mutta perusrunko pysyy KOOVEElla samana. Torjuntavuorossa on tänään Kimmo Rautiainen ja kenttäpelaajista nuoret Karri Aho, Eppu Varjamo sekä Eemeli Mäki pukevat tänään peliasun päällensä.

Peliitat on ollut terävänä syksyn harjoituspeleissä. KOOVEEn lisäksi he ovat voittaneet myös KeuPa HT:n. Keskiviikon pelissä heille tuli myös onnistumisia laajalla rintamalla, kaikki neljä maalia tuli eri pelaajien tekeminä. Vahvimmin heinolalaisista on kautensa aloittanut espoolaislähtöinen Markus Lahtinen, joka on kolmesti onnistunut maalin tekemään.

KOOVEEn riveissä kokenut kaarti Lauri Huhdanpää, Niko Lahtinen sekä Santeri Sillanpää ovat esiintyneet pirteästi. Puolustuksessa liukkaasti liikkuva Olli-Petteri Viinikainen esiintyi eilisessä ottelussa edukseen ja Jeremi Wehmas jatkoi vahvoja otteitaan molemmissa päädyissä kenttää.

Santeri Sillanpää on ollut energinen syksyn otteluissa