KOOVEE niukasti kotivoittoon

KOOVEE – Virkiä 8-7 JA (2-3, 2-2, 3-2,1-0)

 

Tampereella nähtiin todella erikoinen Suomen cupin ottelu. Jo ennakkoasetelmat olivat mielenkiintoiset, sillä vastustaja Lapuan Virkiä oli suuri tuntemattomuus tamperelaiselle kiekkoyleisölle. II-divisioonan joukkueen epäiltiin jäävän kovassa vireessä olevan mestisjoukkueen jalkoihin pahastikin, mutta lopputulos oli kaikkea muuta.

Ottelu alkoi käsikirjoituksen mukaan. Vajaassa kuudessa minuutissa KOOVEE oli 2-0 johdossa ja peli näytti siltä miten sen odotettiinkin näyttävän. Lapualta oltiin kuitenkin tultu “pohojalaasella” uholla ja sisulla, eikä joukkue suinkaan suostunut olemaan altavastaajana. Liekö hyvä alku hiukan hämännyt isäntiä, sillä seuraavan viiden minuutin aikana Virkiä paukutti kolme maalia ja meni johtoon. Erätauollekin mentiin vierasjohdossa.

Erätauolla ilmeisesti KOOVEEn pukukopissa oli keskusteltu aiheesta “asenne”, sillä joukkue tuli määrätietoisen näköisenä toiseen erään ja käänsikin itsensä nopeasti tappioasemasta johtoon. Juuri kun näytti siltä, että KOOVEE ottaa pelin ohjat käteensä, alkaa jälleen virheiden summa kostautua. Virkiä kiittää ja kumartaa ja iskee myös kahdesti kiekon isäntien verkkoon ja toisellekin erätauolle siirrytään vieraiden johdossa.

Ottelu oli ollut erittäin vauhdikas ja vieraiden uskottiin väsähtävän kolmannessa erässä. Todella hyvällä joukkuehengellä ja asenteella varustettu lapualaisjoukkue ei kuitenkaan jäällä näyttävän väsyvän lainkaan. Kahdesti tapahtui niin, että kun KOOVEE iski maalin, niin hetken päästä hölmöiltiin vieraille mahdollisuus maalintekoon. Ja vieraathan myös tekivät. Vasta erän loppupuolella ylivoimalla isketty tasoitusmaali jää vierailta kuittaamatta. Tampereella joudutaan hakemaan ratkaisua jatkoajalla.

Jatkoajalla KOOVEE pystyy pitämään kiekkoa enemmän, mutta jälleen virheet ovat kostautua. Mikko Pukka joutuu koukkaamaan läpiajossa ollutta lapualaishyökkääjää ja tuomari ristii kätensä rangaistuslaukauksen merkiksi. Tommi Rintasalolle tarjotaan sankarinviittaa, mutta paine on hänelle liikaa ja laukaus menee metritolkulla ohi maalin. 55 sekuntia ennen jatkoajan päättymistä onnistuu isäntien parhaimmistoon kuulunut Otto Mäkinen tarkalla laukauksellaan yllättämään vieraiden maalissa hyvin torjuneen Karri Långsjön. KOOVEE voittaa lopulta peräti 8-7 luvuin tämän merkillisen ottelun.

Vieraiden valmentaja Pete Suonpää oli ylpeä pelaajistaan, mutta totesi lopputuloksen olleen oikeutettu. Virkiä tavoittelee nousua Suomi-sarjaan tosissaan, ja tuolla menolla sen luulisi myös tapahtuvan. Varsinkin vieraiden vauhdikas pelaaminen oli yllätys monille.”Sen kolme vuotta minkä olen täällä nyt ollut, olen halunnut rakentaa kuisteluvoimaisen joukkueen, joka myös pystyy noustessaan pärjäämään Suomi-sarjassa”, hän kertoi.

KOOVEE päävalmentaja Miikka Kuusela oli luonnollisesti pettynyt, vaikka voitto lopulta tulikin. “Tänään oli kaikki levällään. Taisettiin saada liian helposti 2-0 johto. Vaikka heti alusta näki, että vastustaja oli todella sitoutunut. Antoivat meille kyllä tärkeää oppia”, summaa Kuusela pelin tauottua. “Ei meillä ollut viisikko kasassa oikeen missään vaiheessa. Se sitten aiheutti puskemista ja turhautumista. Nyt on koutsikopissa lyötävä päät yhteen ja mietittävä vakavasti. Poriin täytyy kyllä todella paljon parantaa peliä”, hän jatkaa. “Ollaanko päästy vähän liian helpolla ja tultu sokeaksi tuloksellisesti hyvin menneissä peleissä? Niitä elkeitä on ollut jo näkyvissä ja tänään niistä rangaistiin moneen kertaan.  Tää oli meiltä heikko esitys”, kiteyttää Kuusela sulkien valmentajienkopin oven.

KOOVEE tehomiehet ja maalivahdin torjunnat

Miika Heikkilä 1+2=3

Juho Jokiharju 1+2=3

Otto Mäkinen 1+2=3

Markus Västilä 1+1=2

Valtteri Mäkiviinikka 1+1=2

Jimi Kuronen 0+2=2

Jere Helenius 1+0=1

Janne Seppänen 1+0=1

Ville Saloranta 1+0=1

Martin Has 0+1=1

Vili-Jesper Koivula 0+1=1

Mikko Pukka 0+1=1

Miro Nalli 0+1=1

Tomi Risteli 18 torjuntaa

 

KOOVEEn taival Suomen cupissa jatkuu lauantaina Porissa Karhu HT:n toimiessa isäntänä.

Voittomaalin tehneen Otto Mäkisen kommentit pelin jälkeen: