KOOVEE on valmiina haastamaan K-Espoon

KOOVEE saa tänään Hakametsään vieraakseen kivikovan K-Espoon, joka saapuu Tampereelle sarjan kakkospaikkaa hallussa pitäen. Mestiksen kärjessä on pienen irtioton muista ottaneet kolmikko Ketterä – Espoo -FPS, jotka ovat alkukauden pystyneet pelaamaan päälle 2 pistettä per peli tahtia.

Espoolaiset antavat KOOVEElle hienoisen lepoedun, sillä he pelasivat eilen kotonaan ja kotijoukkue puolestaan keskiviikkona. Eilisessä pelissä K-Espoo kukisti Kajaanin Hokin maalein 3-2, kasvattaen pisteputkeaan jo kahdeksan ottelun mittaiseksi. Espoolaisilla on riveissään kaksi melkoista maalinsylkijää, Olli Iisakka on iskenyt jo 11 maalia ja Mikko Lehtonen 10 osumaa. Maalivahdeista pääosin torjuntavastuun on kantanut Roope Taponen, joka tosin tänään saattaa olla Ilveksen matkassa Hämeenlinnassa.

KOOVEEn tappioputki kasvoi keskiviikkona viiden ottelun mittaiseksi, kun FPS haki 2-5 vierasvoiton Hakametsästä. Nuoren joukkueen murheenkryyninä on ollut ehjän 60-minuuttisen löytyminen ja usein varsinkin kolmannessa erässä on johtoasemakin menetetty tappioon. Voidaankin todeta, että joukkueen pahin vastustaja löytyy omien kypärien alta. Joukkueen pelaaminen on kuitenkin osoittanut, että kunhan se kuuluisa ketsuppipullon korkki saadaan auki, alkaa tulostakin syntymään.

Ottelu alkaa tänään tuttuun tapaan klo 17.  Paikalle on odotettavissa bussilastillinen vieraskannattajia, joten saavuthan sinäkin paikalle kannustamaan KOOVEE kotivoittoon!