
KOOVEE päättää viikon FPS:n vieraana Forssassa
Kaikki neljä vierasotteluaan voittanut KOOVEE hakee lauantaina jatkoa putkelleen Forssassa. Isäntäjoukkue FPS on sarjassa toiseksi viimeisenä, mutta on esittänyt viime aikoina pirteitä otteita.
Kaksi edellistä kotiotteluaan voittanut FPS kärsi vierastappion torstaina Espoossa, missä isännät pitivät pisteet itsellään 2-0 voitollaan. Kotivoitot puolestaan tulivat ensin Hermeksestä voittolaukauksilla ja sen jälkeen kaatui TUTO jatkoajalla. Tiukasti taisteleva FPS on hankala vastustaja ja KOOVEEnkin on laitettava työhaalrit päälle ja paiskittava hommia pisteiden eteen.
Forssalaisten tehokkaimmat ovat olleet Miro Lehtimäki (5+3) ja Michal Kvasnica (2+3). Torjuntavastuun on pääsääntöisesti kantanut Alex Mäkelä (92.88%). Maalivahtiosastolla FPS:ssa onkin ollut tällä viikolla liikehdintää, kun kanadalaisen Thomas Sigouinin sopimus purettiin ja kaksi kautta Ranskassa pelannut Ville Viskari hankittiin toiseksi maalivahdiksi.
Joukkueet kohtasivat reilu viikko takaperin Hakametsässä, missä KOOVEE oli maalein 5-2 parempi. Niko Lahtinen laukoi tuolloin kaksi osumaa ja Nikolai Hakala, Vili Kukkola sekä Emil Järventie maalin per mies. Patrik Hamrla torjui 25 laukausta maalillaan. Edelliskauden kohtaamiset KOOVEE vei nimiinsä 3-1.
Tiistainen kotivoitto K-Vantaasta tuli hiukan erikoisemmalla kokoonpanolla. Ilveksen lainapelaajat olivat Ranskassa CHL-pelissä ja omista pelaajistakin oli muutama sivussa. Lauantaina ainakin osa pelaajista palannee kokoonpanoon.
Janne Seppänen (3+10) nappasi kultaisen kypärän takaisin Lahtiselta (7+4), jolla potta oli viime pelissä päässään. Tiistain ottelussa maalissa nähtiin pikakomennuksella Ilveksen U20-joukkueesta hälyytetty Jimi Kuivila (89.74%), jolle ottelu oli ensimmäinen miesten tasolla.
Forssa on mukavan lähellä ja sinne kannattaakin ajella paikan päälle kannustamaan KOOVEE viidenteen peräkkäiseen vierasvoittoon. Varsinkin, kun kotiottelua joudutaan odottamaan vielä kaksi viikkoa. Silloin toisaalta on vastassa syksyn puhutuin joukkue Jokerit, joka on vetänyt halleja täyteen niin koti- kuin vierasotteluissaan. Kannattaa siis hyvissä ajoin varmistaa pääsy huikeaan otteluun ostamalla lippu ennakkoon, osoitehan siihen on https://www.lippu.fi/artist/koovee/