KOOVEE päätti vuoden upeaan vierasvoittoon- KeuPa HT kaatui myös kotonaan

KeuPa HT- KOOVEE 3-4 (0-1, 1-2, 2-1)

Eilen jännitävä kampailu KOOVEEn ja KeuPa HT:n välillä päättyi KOOVEEn jatkoaikavoittoon, vaikka KeuPa johti peliä jo kolmella maalilla. Tänään oli KOOVEEn vuoro menettää kolmen maalin johto, mutta onnistui lopulta täydet pisteet Keuruulta mukaansa ottamaan.

Hiukan jobinpostia KOOVEElle tuli ennen matkaan lähtöä, kun eilen todella kovan iskun selkäänsä saanut Samu Markkula ei ollutkaan pelikunnossa.

Avauserä:

Eilen KOOVEE ei päässyt peliin mukaan alusta alkaen, mutta tänään joukkue oli hereillä ja valmiina taistelemaan pisteistä. KOOVEE myös aloitti maalinteon Keuruulla nopeasti, alle kolmessa minuutissa joukkue siirtyi johtoon.

Maali syntyi hyökkäyspään aloituksen jälkeen. Perttu Aho voitti kiekon Santeri Airolalle, joka nousi viivalta laitaa pitkin toimittaen kiekon maalille. Eilen huilivuorossa ollut Adam Wolin oli mailoineen oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja ohjasi kiekon ohi Niko Parkkosen.

Kovasti KeuPa yritti tasoitusta aikaiseksi, mutta torjuntavuorossa ollut Reima-Ville Roos oli ohittamaton. Edes ylivoimalla eivät keuruulaiset tällä kertaa onnistuneet maalia tekemään.

Toinen erä:

KOOVEE oli myös toisen alussa terävämpi, nyt maalinteko onnistui puolentoista minuutin pelin jälkeen. Jälleen hyökkäyspään aloituksen jälkeen, vaikkakin itse aloitus hävittiin. Elias Ruusu pysäytti purkukiekon siiniviivalla ja syötti Ville Niemiselle. Nieminen lähti viivaa pitkin poikittain liikkumaan, huomasi Parkkosen olevan hiukan maskissa ja sijoitti tarkalla rannelaukauksella kiekon aivan etunurkkaan.

Kotijoukkueen painostuksella peliä jatkettiin, mutta KOOVEEn tiivis puolustus kesti isäntien yritykset. Puolustaminen tuotti myös tulosta, sillä nopea vastahyökkäys oman alueen riiston jälkeen vei KOOVEEn jo kolmen maalin johtoon. Markkulan paikan ykkösketjussa ottanut Joona Korhonen täräytti Okko Kangasniemen upeasta syötöstä kiekon aivan takaylänurkkaan.

KOOVEElla oli mahdollisuus lisäosumiin kahden ylivoimankin aikana, mutta maalinteossa onnistui alivoimainen KeuPa. Juuso Ketola iski kotijoukkueen ensimmäisen maalin nopeasta ylivoimahyökkäyksestään.

Kolmas erä:

Kolmannen erän alkuun KOOVEE ei maalia onnistunut tekemään, mutta kotijoukkue siinä onnistui. Ylivoimapyöritys tuotti lopulta tulosta, kun Eetu Mäen laukaus painui Roosin selän taakse.

Isännät saivat kavennuksesta lisää virtaa ja painoivat peliä KOOVEEn päätyyn. Tasoitusosuman laukoi Valtteri Koskela pahassa maskissa olleen Roosin ollessa tilanteessa voimaton.

Kovasta yrityksestä huolimatta ei kotijoukkue päässyt johto-osumaa tekemään. KOOVEE siinä kuitenkin onnistui, kun onnistuneesta siniviivan ryöstöstä karkasivat Kangasniemi ja Airola ylivoimahyökkäykseen. Airolan todella tarkka sivallus kilpikäden puolelle vei KOOVEE jälleen johtoon.

KeuPa haki vimmatusti tasoitusta ja kertaalleen käytiin jälleen kuvanauhaltakin katsomassa mahdollista tasoitusta, mutta kiekko ei enää suostunut maaliviivaa ylittämään ja näin KOOVEElle kolme pistettä kotiintuomisiksi.

Vuosi 2022 sai näin maukkaan päätöksen ja Uutta Vuotta KOOVEE saa ottaa vastaan hymyssä suin. Pelit jatkuvat jälleen torstaina 5.1. kun Kajaanin Hokki saapuu vuoden 2023 ensimmäiseksi vieraaksi Hakametsään.

Erittäin hyvää Uutta Vuotta kaikille KOOVEEn ystäville, palataan kiekon pariin ensi viikolla!