
KOOVEE SAA VIERAAKSEEN KEUPA HT:N
Viime kauden mestarijoukkue on ajautunut lievään lamakauteen ja on vaarassa jäädä playoff-pelien ulkopuolelle. Isäntäjoukkue KOOVEE puolestaan omaa vielä mahdollisuudet nousta karsintaviivan yläpuolelle ja onkin viime aikoina ollut todella kovassa vireessä.
KOOVEEn hyökkäyspelaaminen on ollut erittäin energistä viime aikoina. Paikkoja ollaan pystytty järjestelemään jokaisen ketjun toimesta, tosin epäonni on ollut tolppien muodossa pienentämässä onnistumisprosenttia. Ylivoimakin on toiminut erittäin hyvin, joskin edelleen on lieviä vaikeuksia kiekon alueelle tuonnissa.
Koko viisikon puolustuspeli on ollut todella tiivistä. Lauantain ottelusta puuttui kolme vakiokokoonpanon puolustajaa, mutta silti hommat hoituivat kiitettävästi. Nyt ainakin Erno Hopponen palaa pelaavaan kokoonpanoon, Jerry Laakson pelikunto varmistetaan aamupäivän harjoituksissa.
KeuPa sai viime viikon kolmesta pelistään ainoastaan kaksi pistettä. Joukkue on sarjataulukossa nyt kahdeksantena eli kiinni viimeisessä pudotuspelipaikassa. Viime aikoina keuruulaisilla on ollut vaikeuksia nimenomaan viimeistelyssä, jonka vuoksi joukkue onkin tiukat pelit hävinneet.
Vierailla on loistava maalivahtikaksikko Paavo Hölsä – Samuli Tervo. Tasaisesti peliajan jakaneet veskarit mahtuvat molemmat sarjan maalivahtitilaston top-kymppiin. Tänään ne kohtaavat todella tulivoimaisen KOOVEEn, joten luvassa on hieno taisto!
Joukkueet ovat kohdanneet toisensa tällä kaudella kolmasti, voitot 2-1 KeuPalle. KOOVEE lähtee siis tänään tasoittamaan voitot ja jatkamaan taisteluaan karsintaviivan ylityksestä.
KOOVEEn edelliset ottelut | KeuPa HT edelliset ottelut | Edelliset keskinäiset ottelut |
KOOVEE – Hermes 3 – 2 | KeuPa HT – Peliitat 2 – 4 | KeuPa HT – KOOVEE 4 – 1 |
KiVa – KOOVEE 1 – 3 | SaPKo – KeuPa HT 2 – 3 ja | KeuPa HT – KOOVEE 3 – 4 ja |
Jokipojat – KOOVEE 5 -3 | IPK – KeuPa HT 5 – 2 | KOOVEE – KeuPa HT 1 – 3 |
IPK –KOOVEE 3 – 6 | KeuPa HT – IPK 2 – 3 ja |
|
TUTO – KOOVEE 6 -3 | KeuPa HT – LeKi 4 – 2 |
|
KOOVEEn pistekärki | KeuPa HT pistekärki |
Vili-Jesper Koivula 24 + 16 = 40 | Jesse Pelamo 14 + 18 = 32 |
Ville Saloranta 16 + 20 = 36 | Janne Kumpulainen 11 + 18 = 29 |
Julius Valtonen 12 + 15 = 27 | Valtteri Pihlajamäki 10 + 17 = 27 |
Erik Ahopelto 5 + 20 = 25 | Teemu Huttu 9 + 18 = 27 |
Riku Sihvonen 9 + 12 = 21 | Juuso Mörsky 12 + 14 = 26 |
Seuraa heitä:
Sami Tamminen, KOOVEE: Todella taitava sentteri, varsinainen syöttökone
Ville Saloranta, KOOVEE: Energinen työmyyrä, ratkaisukykyinen ja -haluinen
Ville Lehtonen, KOOVEE: Kapteeni tekee tärkeää työtä, puolustaa tehokkaasti ja voittaa aloitukset
Jesse Pelamo, KeuPa HT: Kultakypärä, joka on ollut hiukan alavireinen viime aikoina. Taitoa löytyy
Jere Helenius, KeuPa HT: Tamperelaistaustainen hyökkääjä, iski viimeksi kaksi kaunista osumaa
Paavo Tyni, KeuPa HT: Tehokas kahdensuunnan pakki, hyvässä vireessä
Veikkauksen kertoimet:
1 – 2,85
X – 4,20
2 – 1,95
Pitkästä aikaa KOOVEElla kerroin alle kolmen! Kyllä tuo silti on vielä täysin pelattavissa, tosin aika hyvä kerroin olisi kakkonenkin. Vierailla kuitenkin paljon pelissä. Tasapelinkerroin aavistuksen liian alhainen.
Ottelu pelataan Haka 2:ssa klo 18:30 alkaen.
Katsottavissa Elisa Viihde Sport 4-kanavalta. Lähetys alkaa klo 18:20
Liput ennakkoon täältä: https://www.seat4.me/tapahtuma/koovee/koovee-keupa-ht-2019
Tervetuloa kannustamaan KOOVEE kotivoittoon!