KOOVEE sähelsi lopussa ja varma voitto muuttui jatkoaikatappioksi

KOOVEE – RoKi  1 – 2 (0-0, 0-0, 1-1, 0-1))

Sunnuntain ainoa Mestisottelu alkoi KOOVEE:n hienoisella painostuksella. Isäntäjoukkue sai kyllä luotua tilanteita vieraidensa maalille, mutta hyvin torjunutta Paavo Hölsää ei kuitenkaan onnistettu ohittamaan. Varsinkin ylivoimalla KOOVEE:lla oli loistava tilaisuus iskeä ottelun avausmaali, mutta Eemeli Piipon uhrautuva heittäytyminen kovan laukauksen eteen pelasti RoKi:n takaiskumaalilta. Rovaniemeläiset pääsivät melko harvakseltaan käymään KOOVEE:n alueella, mutta osoittivat kyllä vaarallisuutensa. Tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toisen erän alku oli RoKi:n vahvaa hallintaa. Se sai luotua useita hyviä paikkoja, mutta myös KOOVEE:n maalilla torjunut Eetu Mäkiniemi oli ohittamaton. KOOVEE:n pelistä puuttui halu ja asenne, kunnes Jere Helenius herätti joukkueen röyhkeällä ja taitavalla maalille nousullaan. Tämän jälkeen ote siirtyikin täysin isäntäjoukkueelle, joka sai aikaan pitkiäkin pyörityksiä. Tulosta vaan ei maalin muodossa tullut, sillä rovaniemeläisten uhrautuva ja taisteleva puolustus kesti KOOVEE:n rynnäköt. Hiukan KOOVEE:n pelistä puuttui suoraviivaisuus viimeistelyssä ja toisaalta keskialueen ylitystä ei saatu riittävän nopeasti syötöillä ylitettyä. Toisellekin tauolle mentiin tilanteessa 0-0.

Kolmas erä oli hiukan toisen erän toisintoa, KOOVEE pyöritti ja RoKi puolusti. Pitkään näytti, että ottelu menee maalittomana jatkoajalle, mutta lopulta Miika Heikkilä onnistuu iskemään kiekon ohi loistavasti pelanneen Hölsän. Lopussa RoKi ottaa Hölsän pois ja yrittää tasoitusta raivoisasti. KOOVEE pääsee kuitenkin nopeaan vastaiskuun jopa kolmella pelaajalla ja Otto Mäkisellä olisi mahdollisuus ampua kiekko tyhjään maaliin. Pelaajat haluavat kuitenkin herkutella ja alkavat yrittämään hienoa maalia kahdella syöttäjällä. RoKi puolustus selvittää tilanteen ja Olli Iisakka nousee vahvasti läpi kentän, nousee röyhkeästi maalille ja ohittaa Mäkiemen vain 20 sekuntia ennen erän loppua.

Ottelu siirtyy jatkoajalle ja tasoitusmaali hiukan lamaannutti KOOVEE:n pelaamisen. RoKi rankaisee löysästi pelannutta isäntäjoukkuetta iskemällä voittomaalin ja ryöstäen kaksi pistettä Rovaniemelle.

KOOVEE:n päävalmentaja Miikka Kuusela puhisi kiukkuisena ottelun jälkeen ja oli hyvin vihainen pelaajilleen. “On puhuttu, ettei voiton kanssa kikkailla, ja nyt kävi juuri näin”, hän suostui kertomaan. Ilmeisesti joukkueen kanssa asiasta keskusteltiinkin pukukopissa…

KOOVEE-pelaajien tehopisteet ja maalivahdin torjunnat:

Miika Heikkilä 1+0=1

Vili-Jesper Koivula 0+1=1

Otto Mäkinen 0+1=1

Eetu Mäkiniemi 6 + 3 +10 + 2 = 21