KOOVEE taipui K-Vantaalle 5-3 lukemin

K-Vantaa − KOOVEE 5−3 (1−1, 3−1, 1−1)

KOOVEE aloitti Tikkurilassa maalinteon, kun kapteeni Mikko Pukka iski ylivoimalla ottelun avausmaalin. Vahvasti pelannut isäntäjoukkue kuitenkin tasoitti pelin kolmisen minuuttia ennen erätaukoa. Toisen erän alkeen K-Vantaa kaatoi kylmää vettä KOOVEEn niskaan jo 14 sekunnin jälkeen siirtyen 2-1 johtoon. Miro Nalli toi KOOVEEn vielä tasoihin, mutta viime aikoina niin tutuksi tulleet heikot toiset erät koituivat tällä kertaa kohtaloksi. K-Vantaa iski erässä vielä kahdesti ja päätöserään lähdettiin isäntien 4-2 johdossa.

Päätöserässä isännät puolustivat tiiviisti ja KOOVEE yritti murtaa heidän puolustustaan. Kavennusmaali saatiin aikaiseksi Janne Seppäsen toimesta, mutta tasoitusta ei koskaan onnistuttu tekemään. K-Vantaa kaunisteli vielä 5-3 lukemat tyhjään maaliin.

KOOVEEn seuraava ottelu pelataankin jälleen Hakametsässä. Lauantaina klo 17.00 alkavassa ottelussa kohdataan SaPKo.

 

Tervetuloa kannustamaan KOOVEE takaisin voittojen tielle!