KOOVEE taipui Ketterälle – Hänniselle uran ensimmäinen maali

Ketterä – KOOVEE 4 – 1 (1-0, 1-0, 2-1)

Ei onnistunut KOOVEE nappaamaan toista peräkkäistä voittoa, sillä kauden ensimmäiset pisteensä saalistanut Ketterä oli liian vahva kotikaukalossaan. Ottelu noudatti samaa kaavaa, mitä kauden aikaisemmatkin ottelut; KOOVEElta vahva avauserä, mutta seuraavissa joudutaan puolustuskannalle.

Avauserässä KOOVEElla oli paikkoja tehdä useampikin maali, mutta niitä ei pystytty hyödyntämään. Kolme kertaa joukkue pääsi ylivoimallakin sitä yrittämään, mutta pyöreä nolla jäi tulostauluun erän päätteeksi.

Ketterä puolestaan onnistui erän viimeisellä minuutilla, kun pitkän pyörityksen päätteeksi Jesse Ruotsille pedattiin paikka laukoa suoraan poikittaissyötöstä. Ruotsi ei tästä erehtynyt, joten erätauolle siirryttiin kotijoukkueen maalin johdossa.

Toiseen erään Ketterä pystyi peliään huomattavasti parantamaan ja otti pelin hallinnan itselleen. Verneri Virtanen merkkautti erässä itselleen peräti 18 torjuntaa, joka kertoo missä päädyssä peliä enimmäkseen pelattiin. KOOVEElla oli omat paikkansa, mutta avauserän tehottomuus jatkui edelleen.

Kotijoukkue onnistui jälleen kertaalleen maalinteossa, vaikka paikkoja heillä olisi ollut useampaankin. Vastahyökkäyksestä Ketterän Joona Lankinen käytti puolustajaa maskinaan ja laukoi tarkasti takanurkkaan, kun erää oli kolme ja puoli minuuttia jäljellä.

Kolmaskin erä mentiin pitkälti imatralaisten määrätessä vauhdin ja suunnan, mutta aivan samanlaista pyöritystä heiltä ei enää nähty. KOOVEE taisteli hyvin alivoiman ja Ville Nieminen oli lähellä tehdä jopa alivoimaosuman, mutta laukaus meni hiuksen hienosti yli maalin.

Kolmannen maalinsa Ketterä teki vajaan seitsemän minuutin kohdalla, kun Väinö Liikonen ehti ensimmäisenä irtokiekkoon ja nostamaan sen yli Virtasen. KOOVEE sai kuparisensa rikki pari minuuttia tästä ja siitä vastasi uran ensimmäisellä osumallaan Jami Hänninen. Hänninen käynnisti itse nopean vastahyökkäyksen, syötti laitaan Okko Kangasniemelle joka palautti mukaan nousseelle Hänniselle. Tarkka laukaus etukulmaan yllätti Santeri Lipiäisen Ketterän maalilla.

KOOVEE sai pienoisen loppukirin aikaiseksi, mutta lisäosumia se ei pystynyt tekemään. Ketterä puolestaan onnistui maalinteossa vielä kertaalleen, kun Anton Stråka pääsi poikittaissyötöstä laukomaan kiekon ohi Virtasen.

Päävalmentaja Miikka Kuusela harmitteli tulosta, voittoa joukkue oli tullut Imatralta hakemaan. Avauserässä KOOVEEn olisi pitänyt Kuuselan mukaan saada paikoistaan maaleja tehtyä. Hiukan eilinen puolustustaistelu alkoi painaa tänäänkin, eikä joukkue saanut puristettua itsestään aivan kaikkea irti.

KOOVEE on sarjataulukossa keskivaiheilla seitsemäntenä, kuusi pistettä puhtaalla pelillä kärjessä olevaa K-Espoota perässä. Ketterä hyvästeli nollakerhon ja nousi sijalle 11, ilman pisteitä ovat vielä KeuPa HT ja Peliitat.

Pelit jatkuvat Hakametsässä tiistaina sekä keskiviikkona, jolloin kohdataan kahdesti Peliitat voittanut HK Zemgale Latviasta. Tervetuloa kannustamaan KOOVEE kotivoittoon!