
KOOVEE taipui Rovaniemellä jatkoajalla – Joona Korhonen tehokkaana
RoKi – KOOVEE 3-2 (0-0, 1-1, 1-1, 1-0) JA
Viikon toisessa vierasottelussaan KOOVEE oli lähellä napata toisen voittonsa, muttei onnistunut jatkoajan ylivoimallaan tekemään ratkaisevaa osumaa. RoKi hyödynsi ainoan paikkansa ja iski voitto-osuman reilu minuutti ennen jatkoajan loppumista.
Viime aikoina erittäin pirteästi pelannut KOOVEE oli tänäänkin terävänä heti ottelun alusta alkaen. Avauserää joukkue hallitsi, mitä tosin edesauttoi RoKi:n jäähyily. KOOVEE ei kuitenkaan saanut tilanteitaan hyödynnettyä, joten tauolle lähdettiin maalittomassa tasatilanteessa.
Toisen erän KOOVEE sai aloittaa jopa kahden miehen ylivoimalla, mikä kuitenkin kutistui Eemeli Mäen jäähyn ansiosta 4-3 ylivoimaksi. Maali toki nähtiinkin, mutta siitä vastasi kotijoukkueen Saku Kivinen alivoimaosumallaan. KOOVEEn saadessa uudelleen kahden miehen ylivoiman, sai joukkue jo avausosumankin tehtyä. Asialla oli jo Kajaanissa huippuvireessä ollut ketju Joona Korhonen – Jakub Kos – Jani Nyman, joista Korhonen pääsi iskemään illan ensimmäisensä.
Päätöserä oli tasaista taistoa, jossa kotijoukkue näytti vievän voiton ja kolme pistettä Lauri Heinon tehtyä johto-osuman hiukan erän puolivälin jälkeen. KOOVEE sai kuitenkin erän loppuun pitkän ylivoiman, kun avausmaalin iskenyt Kivinen taklasi Nymania päähän ja joutui ulosajetuksi. Ylivoima tuottikin kaivatun tasoituksen, kun Korhosen millintarkka laukaus ei antanut Vilho Heikkiselle mitään mahdollisuuksia RoKi:n maalilla.
Ylivoima jatkui vielä jatkoajallakin, mutta KOOVEE ei enää onnistunut maalia tekemään. Kotijoukkueelle riitti yksi tilanne täysilukuiseksi päästyään ja Heikki Huttunen laukoi lisäpisteen arvoisen osuman ohi tänään maalilla olleen Joonas Valtosen.
Ensi viikko on Mestiksen runkosarjan päätösviikko ja KOOVEEllakin on peräti neljä ottelua pelattavanaan. Revanssia RoKi:sta se pääsee hakemaan Hakametsässä tiistaina ja keskiviikkona puolestaan on vierailu Espoossa. Runkosarja päättyy back-to-back otteluihin TUTO Hockeyta vastaan, ensin perjantaina Turussa ja lauantaina vuorostaan Hakametsässä. Karsintasarja puolestaan alkaa keskiviikkona 6.4. Tiedotamme tarkemmasta otteluohjelmasta myöhemmin.
1. erä | ||
#55 Aleksi Kenttämaa 2 min kampitus | 08:22 | |
#41 Gabin Ville 2 min korkea maila | 10:39 | |
#41 Gabin Ville 2 min kampitus | 19:06 | |
#11 Lauri Heino 2 min sopimaton käytös tuomaristoa kohtaan | 20:00 | |
2. erä | ||
20:48 | #20 Eemeli Mäki 2 min huitominen | |
#91 Saku Kivinen (11) 1-0 AV | 20:55 | |
23:14 | #12 Otto Heinonen 2 min kiinnipitäminen | |
#11 Lauri Heino 2 min estäminen | 24:54 | |
#91 Saku Kivinen 2 min poikittainen maila | 25:37 | |
26:13 | #8 Joona Korhonen (5) 1-1 YV2 #9 Jakub Kos (9) , #33 Jani Nyman (12) | |
#41 Gabin Ville 2 min väkivaltaisuus | 31:39 | |
31:39 | #33 Jani Nyman 2 min väkivaltaisuus | |
3. erä | ||
#3 Nicholas Canade 2 min pelin viivyttäminen – kiekko katsomoon | 44:10 | |
#11 Lauri Heino (8) 2-1 #22 Batyrlan Muratov (31) , #41 Gabin Ville (29) | 51:24 | |
51:24 | 2 min epäurheilijamainen käytös (#15 Antoine Herpin) | |
#91 Saku Kivinen 5 min pään tai niskan alueelle kohdistuva taklaus (#77 Anton Sikorski) | 57:05 | |
#91 Saku Kivinen 20 min pään tai niskan alueelle kohdistuva taklaus – pelirangaistus | 57:05 | |
57:38 | KOOVEE aikalisä | |
58:08 | Maalivahti ulos: #35 Joonas Valtonen | |
58:25 | #8 Joona Korhonen (6) 2-2 YV, IM #9 Jakub Kos (10) , #72 Santeri Sillanpää (9) | |
58:25 | Maalivahti sisään: #35 Joonas Valtonen | |
Jatkoaika | ||
#25 Heikki Huttunen (21) 3-2 VM #22 Batyrlan Muratov (32) , #10 Oskari Kantola (14) | 63:54 | |
Maalivahdit | ||
#1 Vilho Heikkinen 12+14+8+2=36 | Torjunnat | #35 Joonas Valtonen 9+12+6+0=27 (pois: 58:08-58:25) |
Pisteet | ||
#22 Batyrlan Muratov 0+2=2 | Pisteet | #8 Joona Korhonen 2+0=2 |
#11 Lauri Heino 1+0=1 | #9 Jakub Kos 0+2=2 | |
#25 Heikki Huttunen 1+0=1 | #33 Jani Nyman 0+1=1 | |
#91 Saku Kivinen 1+0=1 | #72 Santeri Sillanpää 0+1=1 | |
#10 Oskari Kantola 0+1=1 | ||
#41 Gabin Ville 0+1=1 | ||
Rangaistukset | ||
8 x 2 min + 1 x 5 min + 1 x 20 min = 41 min | 4 x 2 min = 8 min | |
Aloitusvoitot | ||
10 + 11 + 9 + 1 = 31 | 14 + 15 + 10 + 2 = 41 | |
Ylivoimapeli | ||
0 | Yv-maalit | 2 |
2 | Yv-kerrat | 7 |
0.0 % | Yv-prosentti | 25.0 % |
04:28 | Yv-aika | 15:23 |
Laukaisukartta | ||
3 | Maali | 2 |
16 | Ohi | 10 |
27 | Torjuttu | 36 |
8 | Blokattu | 11 |
54 | Yhteensä | 59 |