KOOVEE taisteli pisteen sarjakärjeltä

KOOVEE – K-Espoo 2 – 3 (2-1, 0-1, 0-0, 0-1) JA

Lähtökohdat otteluun eivät KOOVEElle olleet parhaat mahdolliset. Pöpötauti oli edellisviikon lopulla kaatanut yli puolet pelaajista sairasvuoteelle ja tälle illalle ei läheskään kaikkia saatu pelikuntoon. Mukaan oli nostettu omia U20-pelaajia sekä Ilveksestä huippulahjakas Emil Järventie sekä Otto Heinonen.

K-Espoo saapui otteluun ainoastaan yhden pisteen menettäneenä ja ennakkosuosikin viittaa kantaen. Tamperelaisittain mielenkinntoiseksi joukkueen teki ex-Ilves Tommi Huhtala, joka oli liittynyt joukkueeseen sarjan alkuvaiheissa.

Avauserä:

Espoolaiset aloittivat erän vahvasti, mutta ottivat myös melko nopeasti jäähyn. KOOVEEn ylivoima näyttikin jälleen vaarallisuutensa, hurjaan maalivireeseen äitynyt Jami Hänninen laukoi avausmaalin Samu Markkulan ja Okko Kangasniemen syötöistä.

KOOVEEn hyökkäyspelaaminen oli muutoinkin tehokasta erän alkupuolella, sillä seuraavaa osumaa ei tarvinnut kovinkaan kauaa odotella. Sen viimeisteli Joona Korhonen ja syöttäjinä Jakub Kos ja Adam Wolin.

K-Espoo pääsi kuitenkin kaventamaan heti seuraavasta vaihdosta, kun Olli Iisakka pääsi siirtämään kiekon maalialueelta maaliin. Tämän jälkeen KOOVEE sortui ottamaan kolme jäähyä ja joutuikin erän loppupuoliskon pitkälti alivoimaisena puolustamaan. Alivoima toimi kuitenkin loistavasti, vaikka hetken aikaa joukkue pelasi kahden miehen alivoimalla.

Toinen erä:

Toisessa erässä espoolaiset olivat enemmän kiekossa kiinni ja hallitsivat tasaviisikoin pelitapahtumia. Hallinta tuottikin tulosta erän puolessa välissä, kun Arttu Tuomaala onnistui maalinteossa.

KOOVEE sai erän loppupuolella mahdollisuuden nousta takaisin johtoon ylivoiman turvin. Kiekko liikkuikin mukavasti hyökkäysalueella ja parikin paikkaa joukkue sai rakenneltua, mutta maalia ei kuitennkaan onnistuttu tekemään.

Päätöserä:

Päätöserä oli KOOVEElta melkoista puolustustaistelua. K-Espoo pyöritti peliä KOOVEEn alueella, mutta loistavasti puolustanut joukkue sai pidettyä vieraat poissa vaarallisimmilta tekopaikoilta. Verneri Virtanen maalilla hoiteli kylmän viileästi tehtävänsä ja torjuikin erässä peräti 14 kertaa, muutama todellinen gamesaver mukana.

KOOVEEn hyökkäykset oli vähissä, mutta silti joka kerta hyökkäysalueelle päästyään myös vaarallinen. Ei kaukana ollut johto-osuman tekokaan, mutta sitä ei onnetar tänään KOOVEElle suonut.

Jatkoaika:

49 sekuntia K-Espoo tarvitsi voittomaalin tekemiseen ja siinä onnistui kokenut Huhtala. Hyvästä taistelusta olisi toivonut KOOVEElle useampaa pistettä, mutta toisaalta espoolaisten vahvan painostuksen alta pisteenkin saalistamiseen on oltava tyytyväinen.

Seuraavaksi KOOVEE matkaa torstaina Kajaaniin Hokin vieraaksi ja jatkaa sieltä suoraan Rovaniemelle. Hakametsässä pelataan jälleen ensi tiistaina ja silloin vastassa on TUTO Hockey Turusta. Tervetuloa silloin kannustamaan KOOVEE takaisin kotivoittojen pariin.