
KOOVEE taisteli täydet pisteet ja palasi voittokantaan
KOOVEE – JoKP 3 – 1 (0-0, 2-0, 1-1)
Hakametsässä nähtiin vauhdikasta ja viihdyttävää jääkiekkoa koko rahan edestä ja kotiyleisön riemuksi kaikki pisteet saatiin myös jäämään Tampereelle. Kiitos voitosta kuuluu koko joukkueen uhrautuvalle puolustamiselle, kolmelle kauden avausmaalinsa tehneelle pelaajalle sekä maalivahti Kari Piiroisen huipputorjunnoille.

KOOVEE ei pystynyt hyödyntämään ylivoimaansa
Tyypilliseen Mestiksen tapaan ottelu alkoi erittäin vauhdikkaasti molempien joukkueiden hakiessa otetta toisesta. JoKP yritti kovalla pelillä horjuttaa KOOVEEn peli-iloa ja se soikin kotijoukkueelle avauserässä peräti seitsemän minuuttia ylivoimaa. KOOVEE ei kuitenkaan saanut paikkojaan hyödynnettyä, Leevi Nikkinen joensuulaisten maalilla oli tilanteissa terävämpi. Kovan tällin päähänsä saanut Valtteri Ilomäki poistui erän puolessa välissä paikkauttamaan itseään, hän sai ikävän näköisen haavan silmäkulmaansa.
KOOVEE saa vihdoin maalihanat auki
Jos oli avauserässä vieraiden maalivahti pääosassa, niin toisessa erässä samassa roolissa oli Piiroinen. JoKP sai pariinkiin otteeseen todella pitkiä hyökkäyksiä aikaiseksi, mutta isäntien puolustus pelasi hyvää puolustuspeliä Piiroisen hoidellessa kylmän rauhallisesti loput. Maalinteossa onnistui lopulta KOOVEE, joka iski kahdesti erän aikana. Ensin onnistui Petteri Haveri, joka katkaisi juuri vaihdosta tullessaan vieraiden hyökkäykseen lähdön. Todella tarkalla rannelaukauksella aivan takaylänurkkaan sivallettu laukaus yllätti hyvin torjuneen Nikkisen.

Ennen ottelua oli KOOVEE Mestiksen paras ylivoimajoukkue, mutta vielä toisessakaan erässä ei ylivoimalla onnistumista saatu. Tosin, välittömästi joensuulaisten päästyä täysilukuiseksi iski KOOVEE uudestaan. Nyt oli vuorossa Ville Nieminen, joka pääsi maalin edestä siirtämään kotijoukkueen kahden maalin johtoon. Tilannetta tarkasteltiin videoltakin, mutta hyväksyttiin lopulta. Myös toisessa erässä KOOVEElta putosi yksi pelaaja pois, kun Karri Aho joutui jättämään pelin kesken.

Kolmas erä tiukkaa puolustamista, palkinto odotti ottelun päätyttyä
Päätöserään joensuulaiset tulivat todella aggressiivisesti ja saivat painettua pelin KOOVEEn puolustusalueelle. Kotijoukkue oli ajoittain melkoisen pyörityksen alla, mutta kesti yhtä alivoimatilannetta lukuunottamatta mallikkaasti. Amerikkalaishyökkääjä Aaron Miller laukoi vieraat maalin päähän, kun erää oli jäljellä kahdeksan minuuttia.
Lopussa hiukan tunteidenkin kuumentuessa onnistui KOOVEEn Perttu Aho iskemään kiekon tyhjään maaliin ja teki näin uran ensimmäisen osumansa Mestiksessä. Voitollaan KOOVEE nousi karsintaviivan yläpuolelle sijalle 10.

Lauantaina KOOVEE matkustaa kovaan vireeseen päässeen KeuPa HT:n vieraaksi. Ensi viikolla KOOVEElla on ainoastaan yksi ottelu, joka on vieraissa Hermestä vastaan ja Hakametsässä pelataan vasta kahden viikon päästä eli perjantaina 5.11. Silloin vastustajaksi luistelee IPK.
1. erä | ||
05:00 | #19 Jonne Brygger 2 min kampitus | |
09:22 | #39 Toivo Pennanen 5 min pään tai niskan alueelle kohdistuva taklaus (#16 Aaron Miller) | |
09:22 | #39 Toivo Pennanen 20 min pään tai niskan alueelle kohdistuva taklaus – pelirangaistus | |
2. erä | ||
#14 Petteri Haveri (1) 1-0 | 30:15 | |
34:48 | #41 Jussi Tammela 2 min koukkaaminen | |
#8 Ville Nieminen (1) 2-0 VT, VM #24 Janne Seppänen (2) , #6 Juuso Walli (3) | 36:58 | |
3. erä | ||
#42 Adam Wolin 2 min koukkaaminen | 40:37 | |
46:51 | #16 Aaron Miller 2 min pelin viivyttäminen – kiekko katsomoon | |
#20 Eemeli Mäki 2 min väkivaltaisuus | 51:31 | |
52:05 | #16 Aaron Miller (4) 2-1 YV #4 Aatu Luusuaniemi (4) , #42 Miika Heiskari (5) | |
52:27 | #14 Teemu Siironen 2 min korkea maila | |
57:42 | JoKP aikalisä | |
57:42 | Maalivahti ulos: #30 Leevi Nikkinen | |
58:08 | Maalivahti sisään: #32 Kasper Lehikoinen | |
58:19 | Maalivahti ulos: #32 Kasper Lehikoinen | |
58:27 | Maalivahti sisään: #32 Kasper Lehikoinen | |
#18 Jeremi Wehmas 2 min väkivaltaisuus | 58:27 | |
58:27 | #86 Joel Kerkkänen 2 min kampitus | |
58:38 | Maalivahti ulos: #32 Kasper Lehikoinen | |
#16 Perttu Aho (1) 3-1 TV, TM | 59:23 | |
59:23 | Maalivahti sisään: #32 Kasper Lehikoinen | |
59:33 | Maalivahdin vaihto: #32 Kasper Lehikoinen ulos, #30 Leevi Nikkinen sisään | |
Maalivahdit | ||
#30 Kari Piiroinen 4+10+8=22 | Torjunnat | #30 Leevi Nikkinen 13+5+3=21 (pois: 57:42-58:08) |
#32 Kasper Lehikoinen 0+0+0=0 (pois: 58:19-58:27, 58:38-59:23) | ||
Pisteet | ||
#16 Perttu Aho 1+0=1 | #16 Aaron Miller 1+0=1 | |
#14 Petteri Haveri 1+0=1 | #42 Miika Heiskari 0+1=1 | |
#8 Ville Nieminen 1+0=1 | #4 Aatu Luusuaniemi 0+1=1 | |
#24 Janne Seppänen 0+1=1 | ||
#6 Juuso Walli 0+1=1 | ||
Rangaistukset | ||
3 x 2 min = 6 min | 5 x 2 min + 1 x 5 min + 1 x 20 min = 35 min | |
Aloitusvoitot | ||
13 + 10 + 7 = 30 | 5 + 17 + 17 = 39 | |
Ylivoimapeli | ||
0 | Yv-maalit | 1 |
5 | Yv-kerrat | 2 |
0.0 % | Yv-prosentti | 50.0 % |
13:00 | Yv-aika | 02:34 |
Laukaisukartta | ||
3 | Maali | 1 |
18 | Ohi | 17 |
21 | Torjuttu | 22 |
2 | Blokattu | 7 |
44 | Yhteensä | 47 |