KOOVEE vierailulle Forssaan – vain voitto kelpaa

Tiistaina Hakametsässä FPS:n kaatanut KOOVEE lähtee tänään hakemaan samanlaista tulosta Forssasta. Helpolla eivät tule pisteet tänäänkään irtoamaan, sen forssalaiset osoittivat jo tiistaina.

KOOVEE saa hienoisen lepoedun otteluun, sillä FPS pelasi eilenkin ja tänään joukkuella on kolmas peli neljään päivään. FPS kaatoi eilen kotonaan Hermeksen maalein 5-2, katkaisten näin kolmen ottelun tappioputkensa. Forssalaisten maaleista vastasivat Joona Vainio kahdella osumallaan sekä kertaalleen maalanneet Michal Kvasnica, Philip Pallin ja Erkki Laiho. Petrus Lintonen torjui 24 laukausta.

Hakametsässä FPS oli tapansa mukaan erittäin työteliäs ja hankala vastustaja, joka oli lähellää ottaa pisteitäkin matkaansa. Vasta päätöserässä KOOVEE onnistui kääntämään ottelun voitokseen. KOOVEEn maalintekijöinä olivat Aku Kinnari kahdesti sekä Adam Wolin ja Santeri Aalto kertaalleen. FPS:lta maalinteossa onnistuivat Aapo Alapuranen, Emil Ström sekä Joona Tala. Maalivahdeista FPS:n Eetu Niemisellä oli lähes tuplaten (26) torjuntoja Samu Pakariseen (15) verraten.

FPS:n tilanne on melkoisen tukala sarjataulukon suhteen. Joukkue on viimeisenä tasapisteissä HK Zemgalen kanssa. Peliitat on neljä pistettä edellä ja Hokki jo kymmenen, joten karsintapelit näyttävät koituvan forssalaisten kohtaloksi. 24 pistettä on kuitenkin vielä heille tarjolla, joten leijonan lailla taistelevan kotijoukkueen KOOVEE tänään kohtaa.

KOOVEE puolestaan hamuaa paikkaa kuuden joukkoon ja suoraa pudotuspelipaikkaa. Joukkue on kahdeksantena yhdessä lauantaisen vastustajansa KeuPa HT.n kanssa tasapisteissä. Eroa kuudentena olevaan Kiekko-Poikiin on yhdeksän pistettä,mutta he ovat myöskin yhden ottelun enemmän ehtineet pelata.

Kiekko-Pojat vierailee tänään Rovaniemellä ja KeuPa isännöi TUTO:a, joten erittäin mielenkiintoinen Mestiksen kierros on tänään luvassa. Huomenna Hakametsässä tosiaan “kuuden pisteen ottelu” KeuPa:aa vastaan. Kyseessä on samalla Perheliikuntakeskus Hipan tarjoama perhepeli, jossa on tapahtumia ja toimintaa myös perheen pienimmille.