KOOVEElla kuuden pisteen viikko – FPS kaatui kotonaan

FPS – KOOVEE 1-3 (0-2,0-0,1-1)

Perjantaina upean voiton Peliitoista napannut KOOVEE lähti Forssaan jatkamaan peliään siitä, mihin se Hakametsässä jäi. Tämä toteutuikin varsinkin avauserässä, jossa KOOVEE oli selvästi isäntiään vahvempi.

Aivan täysin ehjää 60-minuuttista KOOVEE ei tänään saanut aikaiseksi, mutta kokonaisuutena pelaaminen alkaa olla hyvällä tasolla. Varsinkin puolustus- ja maalivahtipeli on kiitettävällä tasolla.

Avauserä:

KOOVEE oli valmistautunut otteluun mainiosti ja otti heti aloituksesta pelin hallinnan itselleen. Avausosumaakaan ei tarvinnut odotella kovinkaan kauaa, sillä reilun kolmen minuutin jälkeen kiekko löysi ensimmäisen kerran tiensä forssalaisten verkkoon. Todella näyttävä syöttöketju poikki kentän mursi isäntien puolustuksen ja Santeri Airola räväytti Santtu Hakasen ja Samu Markkulan syötöistä avausosuman.

Vaikka KOOVEE hallitsikin erää, oli kotijoukkueellakin omat paikkansa. Ne tiivis puolustus Samu Pakarisen johdolla hoiteli kuitenkin varmasti. Toisen kerran kiekkoa kaivettiin isäntien maalista erän puolenvälin jälkeen. Tällä kertaa forssalaisyleisölle esiteltiin “Tripla-Santeri” eli Santeri Aallon laukoma maali Santeri Airolan ja Santeri Sillanpään syötöistä.

Toinen erä:

KOOVEE ei pystynyt jatkamaan avauserän kaltaista aktiivista pelaamistaan, joten FPS käytti tilanteen hyväkseen ja otti ohjia käsiinsä. Pakarinen oli kuitenkin tänääkin todella “kuuma” maalivahti ja puolustuspeli toimi muutoinkin mallikkaasti.

Oma hyökkäyspeli hiukan takkuili, eikä KOOVEE pystynyt johtoaan kasvattamaan. Edes ylivoimilla ei kumpikaan joukkue saanut onnistumisia aikaan. FPs pääsi kerran ja KOOVEE kahdesti miesylivoimalla pelaamaan, mutta tuloksetta.

Kolmas erä:

Päätöserään FPS saapui maalinkiilto silmissään ja halu päästä kaventamaan ja tasoittamaan oli kova. KOOVEE ei alkuminuuteilla lähtenyt pelkästään puolustamaan, vaan pyrki aktiivisesti omaan hyökkäyspeliinsä. Tämä tuottikin tulosta, kun Hakanen iski KOOVEEn kolmen maalin johtoon Markkulan syötöstä.

Kolmannen osuman jälkeen KOOVEE otti hiukan jalkaa pois kaasulta ja keskittyi pitämään forssalaiset poissa maalintekopaikoilta. Muutaman kerran isännät pääsivät maalia yrittämään, mutta Pakarista ei kuitenkaan saatu vieläkään ohitettua.

Ottelun loppuminuuteilla käytiin kuvanauhoja tarkistamassa kaksikin kertaa lyhyen ajan sisällä. Molemmat koskivat mahdollista KOOVEEn maalia. Ensimmäinen oli Aku Kinnarin laukaus, joka kuitenkin kimposi tolpasta ulos. Toinen oli puolestaan Hakasen hieno sisäterän ohjaus selän taakse, joka potkumaalina hylättiin.

Kertaalleen tulostaulua kuitenkin päästiin muuttamaan. KOOVEEn ylivoimaviisikko pelasi FPS:n purkaessa tilanteen lepsusti ja Samuli Aaltonen pääsi pilaamaan Pakarisen toisen peräkkäisen nollapelin ainoastaan vajaa kaksi minuuttia ennen päätössummeria.

Koutsin kommentit:

Päävalmentaja Miikka Kuusela oli tyytyväinen joukkueensa esitykseen.

Olimme erittäin vahvoja varsinkin avauserässä. Toisen erän eka kymppi oli meiltä hiukan heikompi, mutta siihenkin päästiin ihan hyvin kiinni. Kolmas erä oli taas vahvaa pelaamista, ihan tuota loppua lukuunottamatta. Harmi, että Pakarisen nolla meni tuolla tavoin.

Ensi viikolla jatkuu

Täyden kuuden pisteen viikon jälkeen tuntuu hiukan harmilliseslta se, että ensi viikolla on ainoastaan yksi peli ja sekin vasta lauantaina. Toivottavsti pelivire säilyy hyvänä, sillä lauantaina Hakametsässä Hermestä vastaan pelataan isoista pisteistä. KOOVEE mielii päästä kuuden joukkoon ja suoraan pudotuspelipaikkaan. Hermes on yhdessä Kiekko-Poikien kanssa tällä hetkellä kolme pistettä edellä ja K-Vantaakin on välissä pisteen erolla.

Nyt kaikki lipunostoon osoitteeseen https://www.lippu.fi/artist/koovee/ ja kannustamaan KOOVEE jälleen kotivoittoon!