KOOVEElle upea vierasvoitto, TUTO kaatuu 1-5

TUTO – KOOVEE 1-5 (0-1, 0-3, 1-1)

KOOVEE lähti tänään Turkuun ärsytettynä ja voitonnälkäisenä, minkä TUTO sai tuta Marli Areenan illassa. Varsinkin erikoistilanteissa tehokkaana hyörinyt KOOVEE nappasi mukavan 1-5 vierasvoiton ja tuo tullessaan täyden pistepotin Tampereelle.

Heti minuutin kohdalla KOOVEE pääsi ensimmäisen kerran ylivoimalle ja hyödynsikin tilanteen melko nopeasti. Karri Aho iski kauden avausosumansa Eppu Varjamon ja Elias Elomaan toimiessa syöttäjinä. Tasaisessa avauserässä ei enempää maaleja nähtykään, sillä molemmat maalivahdit olivat hyvässä lauantaivireessä. Kari Piiroinen torjui isäntien maalilla 11 kertaa ja KOOVEEn Kimmo Rautiainen 10 kertaa.

Toista erää ehdittiin pelata viitisen minuuttia, kun KOOVEE pääsi jälleen ylivoimalle. Kauaa ei nytkään tarvinnut kuvioita pyöritellä, kun Liam Finlay iski vieraat jo 0-2 johtoon. Syöttöpisteet Niko Lahtiselle sekä Joona Koppaselle. Lähes heti perään TUTO:lle vihelletään kaksikin jäähyä, joiden aikana KOOVEE rokottaa jälleen. Tällä kertaa maalin tekee Lahtinen, jolle syötön tarjoilevat Finlay ja Koppanen. Juuri ennen erän päättymistä onnistuu KOOVEE myös alivoimalla maalinteossa, kun Santeri Sillanpää iskee taululle jo 0-4 lukemat Lauri Huhdanpään ja Jeremi Wehmaksen syötöistä. Vaikka KOOVEE voittaakin erän 3-0, niin torjunnat kertovat painopisteen olleen tamperelaisten päädyssä. Piiroisella 7 torjuntaa, kun Rautiainen venyi peräti 16 kertaa kiekon tielle.

Kolmannessa erässä KOOVEE onnistuu kertaalleen tekemään myös “normaalin” maalin, kun nuori Aho iskee illan toisen osumansa. Siihen syöttöpisteet Lahtiselle sekä Sillanpäälle. TUTO:kin onnistuu kuparisen rikkomaan, kun NHL-lainapelaaja Tarmo Reunanen onnistuu rystyltä ohittamaan loistavasti torjuneen Rautiaisen. Loppukiristä huolimatta ei TUTO onnistu lisämaaleja tekemään, vaikka pääsee pelaamaan ylivoimalla sekä maalivahdinkin poisottaen. KOOVEE nappaa arvokkaan 1-5 vierasvoiton ja tuo täyden pistesaaliin Tampereelle. Päätöserän torjunnat kertovat siitä, että voiton takuumies seisoi KOOVEEn mallilla tolppien välissä. Piiroiselle ainoastaan 4 torjuntaa ja Rautiaiselle hurjat 22 torjuntaa.

KOOVEEn seuraava ottelu pelataan Hakametsässä ensi torstaina 15.10. klo 18.30. Vastaan luistelee silloin FPS Forssasta. Tervetuloa kannustamaan KOOVEE myös kotivoittoon!