KOOVEEn kiri ei riittänyt – Hermes nappasi pisteet

KOOVEE – Hermes 3-5 (0-1,0-2,3-2)

KOOVEE lähti hakemaan kauden ensimmäistä kotivoittoaan ja Hermes puolestaan ylipäätään ensimmäistä kolmen pisteen voittoaan. Vain toinen pystyisi siis tavoitteensa toteuttamaan ja tänään siinä onnistui Hermes.

KOOVEE ei saanut omaa peliään rullaamaan toivotulla tavalla ja tehottomuus vaivasi viimeistä kymmenminuuttista lukuunottamatta. Loppukiri alkoi liian myöhään, jotta pisteitä olisi isännille jäänyt.

Erä 1:

Avauserä oli Hakametsän keskiviikkoillassa melkoisen rikkonainen. Jäähyjä vihellettiin neljä kappaletta ja viideskin oli jo tulossa. KOOVEE otti jäähyistä kolme ja neljännen ollessa tulossa, iski Joonas Lohisalo avausmaalin ennen kuin Mathieu Croce ehti edes lähteä maaliltaan.

Muutoin erä oli tasaista vääntöä puolin ja toisin. KOOVEElla oli pari hyvää maalintekomahdollisuutta, mutta niistä ei vielä tulosta saatu aikaan. Hermeksellä oli enemmän hyviä maalipaikkoja, mutta Patrik Hamrla oli niissä tilanteissa terävämpi.

Erä 2:

Toisen erän parasta antia kotijoukkueen kantilta oli jäähyttömyys, mutta muutoin pelistä oli punainen lanka kadoksissa. Hermes hallitsi erää, vaikkei oikein tekopaikoille päässytkään.

Hermes aloitti erän iskemällä toisen maalinsa heti erän avausmaalilla, kun siniviivalta lauottu matala laukaus yllätti maskissa olleen Hamrlan. KOOVEEn omissa hyökkäyksissä ei maalintekoalueille juurikaan päästy, vaan peliä pyöritettiin laidoissa ja päädyssä.

Viitisen minuuttia ennen erätaukoa rokotti Hermes vielä kertaalleen, kun Eero Klintrup pääsi hässäkän jälkeen iskemään kiekon ohi Hamrlan. Maalivahtien torjunnat erässä olivat Hamrlalle seitsemän ja Crocelle kuusi.

Erä 3:

Päätöserä oli KOOVEElta paras erä ja maalihanatkin lopulta aukesivat. Se vaan tapahtui hiukan myöhään, joten Hermes nappasi kauden ensimmäisen kolmen pisteen voittonsa.

Erän maalinteon aloitti vieraat, kun Arttu Heikkilä vippasi rystyltä kiekon ylänurkkaan reilun kahden minuutin pelin jälkeen. KOOVEE painoi päälle, mutta maalinteko tuntui olevan liian vaikeaa.

Vasta ylivoimalla saatiin vieraiden nolla rikottua, kun debyyttikauttaan pelaava Vili Kukkola onnistui kuparisen rikkomaan. Illan yllättävin maali nähtiin KOOVEEn kapteenin Jeremi Wehmaksen toimesta. Oman siniviivan alta lauottu kiekko yllätti Crocen totaalisesti ja KOOVEE nousi näin jo kahden maalin päähän.

Vielä kun Janne Seppänen onnistui maalinteossa parisen minuuttia ennen summeria, nousi kotiyleisön toiveet pisteistä korkeuksiinsa. KOOVEEn kiri kuitenkin katkesi kevyehkösti tuomittuun jäähyyn, joka vei näin miesylivoiman isänniltä. Sisu Yliniemi viimeisteli tyhjiin loppunumeroiksi 3-5.

Seuraavaksi KOOVEE matkustaa Imatralle, jossa isäntänä toimii Ketterä. Hakametsässä pelataan seuraavan kerran taas ensi keskiviikkona, jolloin vieraaksi saapuu FPS. Tervetuloa kannustamaan KOOVEE silloin kotivoittoon!