
KOOVEEn viimeistely ei toiminut -pisteet TUTOn matkassa Turkuun
KOOVEE – TUTO 1 – 3 (0-2, 0-0, 1-1)
Perinteikkäät KOOVEE ja TUTO kamppailivat Mestiksen pisteistä keskiviikkona Hakametsän hallissa. Vierasjoukkue oli terävämpi viimeistelyssä ja vei pisteet kotijoukkueen nenän edestä lukemin 1-3.
Vaikka KOOVEElle tappio tulikin, niin joukkue pelasi silti hyvän pelin, ainoastaan viimeistelyä ei saatu riittävän hyvälle tasolle. Useiden loukkaantumisten lisäksi KOOVEEn riveistä puuttuivat nuorten maajoukkuekomennuksille lähteneet Jani Nyman sekä Karri Aho, mikä osittain selittää maalinteon vaikeudet.
Varsinkin avauserä oli KOOVEElta todella hyvä, mutta tauolle mentäessä lukemat olivat kuitenkin 0-2 vieraille. TUTO onnistui kahdesti ylivoimalla maalinteossa, kun taas KOOVEE ei saanut hyvistäkään paikoista kiekkoa ohi hyvin torjuneen Jere Huhtamaan.
Toisessa erässä TUTO pääsi paremmin jo tasaviisikoin pelin mukaan ja onnistui luomaan varsin vaarallisia vastahyökkäyksiä. Kotijoukkue pystyi kyllä pitämään kiekkoa paljon hallussaan, mutta maalipaikoille pääseminen oli hankalaa. Liian usein KOOVEEn laukaukset osuivat joko vastustajan blokkiin tai viuhuivat plekseihin.
Päätöserässä nähtiin vaarallisia tilanteita molemmissa päädyissä. KOOVEE luonnollisesti haki raivoisasti kavennusta, eikä TUTO:kaan keskittynyt pelkästään puolustamaan. Turkulaisten onnekas ohjaus vei vieraat jo kolmen maalin päähän eikä KOOVEE onnistunut maalinteossa kuin vasta viimeisen minuutin alkaessa. Tuolloin kapteeni Jeremi Wehmaksen viivalaukaus painui vieraiden verkkoon.
KOOVEE pelaa vielä kertaalleen ennen joulutaukoa. Perjantaina Hakametsään saapuu vieraaksi RoKi Rovaniemeltä. Tuleeko Joulupukki jo heidän matkassaan Tampereelle, se selviää kun tulet itse paikalle klo 18.30 alkavaan otteluun!
1. erä | ||
02:27 | #14 Sami Pharaon 2 min kiinnipitäminen | |
#20 Eemeli Mäki 2 min poikittainen maila | 04:00 | |
04:55 | #15 Tino Sirén (2) 0-1 YV #22 Jasper Rannisto (4) , #13 Oskari Kalajanniska (11) | |
06:33 | #55 Oskari Lahtinen 2 min kampitus | |
#6 Juuso Walli 2 min kiinnipitäminen | 18:51 | |
19:56 | #36 Alexander Nikulin (6) 0-2 YV, VM #21 Roope Ranta (5) , #13 Oskari Kalajanniska (12) | |
2. erä | ||
21:50 | #22 Jasper Rannisto 2 min korkea maila | |
#20 Eemeli Mäki 2 min sukeltaminen | 29:33 | |
29:33 | #27 Jesse Leppikoski 2 min huitominen | |
3. erä | ||
47:27 | #40 Mikke Levo 2 min poikittainen maila | |
#18 Jeremi Wehmas 2 min poikittainen maila | 51:38 | |
51:38 | #73 Jesper Larinmaa 2 min poikittainen maila | |
54:34 | #9 Valtteri Virtanen (2) 0-3 #40 Mikke Levo (8) , #21 Roope Ranta (6) | |
#18 Jeremi Wehmas (3) 1-3 #16 Perttu Aho (8) , #23 Jami Hänninen (4) | 59:02 | |
Maalivahti ulos: #30 Kari Piiroinen | 59:10 | |
Maalivahti sisään: #30 Kari Piiroinen | 59:38 | |
Maalivahdit | ||
#30 Kari Piiroinen 5+10+8=23 (pois: 59:10-59:38) | Torjunnat | #31 Jere Huhtamaa 13+3+8=24 |
Pisteet | ||
#18 Jeremi Wehmas 1+0=1 | #13 Oskari Kalajanniska 0+2=2 | |
#16 Perttu Aho 0+1=1 | #21 Roope Ranta 0+2=2 | |
#23 Jami Hänninen 0+1=1 | #36 Alexander Nikulin 1+0=1 | |
#15 Tino Sirén 1+0=1 | ||
#9 Valtteri Virtanen 1+0=1 | ||
#40 Mikke Levo 0+1=1 | ||
#22 Jasper Rannisto 0+1=1 | ||
Rangaistukset | ||
4 x 2 min = 8 min | 6 x 2 min = 12 min | |
Aloitusvoitot | ||
12 + 6 + 8 = 26 | 13 + 8 + 12 = 33 | |
Ylivoimapeli | ||
0 | Yv-maalit | 2 |
4 | Yv-kerrat | 1 |
0.0 % | Yv-prosentti | 100.0 % |
07:33 | Yv-aika | 01:33 |
Laukaisukartta | ||
1 | Maali | 3 |
15 | Ohi | 16 |
24 | Torjuttu | 23 |
2 | Blokattu | 2 |
42 | Yhteensä | 44 |