Lapuan Virkiä saapuu haastamaan KOOVEEn

Mestiksen seurat hyppäävät mukaan Suomen Cupiin tänään kilpailun kolmannelle kierrokselle. KOOVEEn kanssa samassa lohkossa ovat IPK sekä Lapuan Virkiä, joka kohdataan tänään Hakametsässä. Ainoastaan lohkon voittaja pääsee jatkoon.

Pesäpalloa ja olympiamitaleja

Lapuan Virkiä on KOOVEEn tavoin monilajiseura ja erittäin perinteikäs sellainen. Seura on perustettu 1907 ja siinä toimii tällä hetkellä 11 eri urheilulajin jaostoa. Kirkkaimpana tähtenä lapualaisilla loistaa tällä hetkellä naisten pesäpallojoukkue, joka parhaillaan kamppailee Manse PP:n kanssa Naisten Superpesiksen välierissä.

Virkiän urheilijoita on menestynyt myös olympialaisissa. Tapio Korjus voitti kultaa 1988 Soulin kisoissa ja Harri Koskela paini samoissa kisoissa hopeaa. Myös KOOVEEn oma painijalegenda Pertti Ukkola on edustanut kotikaupunkinsa seuraa ennen Tampereelle muuttoa.

Virkiän jääkiekkojoukkue pelaa Suomi-sarjaa, jonne joukkue viime kauden jälkeen nousi. Joukkue on vahvassa myötätuulessa ja kaatoi cupin toisella kierroksella LeKi:n 6-2 ja Suolahden Urhon 5-4. Kuika he pärjäävät mestisjoukkueita vastaan selviää tällä viikolla.

Virkiän tehokkain pelaaja edelliskierroksella oli KoMu HT:sta siirtynyt Ässien juniorimyllyn läpikäynyt Riku Rautavirta kuudella syöttöpisteellään. Eniten maaleja (4) puolestaan laukoi seuran oma kasvatti Tommi Rintasalo. Maalissa molemmat ottelut torjui Juho Niku, jonka nuorempi veli Sami palasi täksi kaudeksi NHL:stä JYP:iin.

Ehkä vaarallisin hyökkääjä lienee kuitenkin Joel Sund, joka viime kaudella takoi peräti 56 tehopistettä 19 Suomi-sarjan ottelussa. Sundilla on vyöllään 60 liigaottelua. Löytyypä yhdeltä pelaajalta jopa KOOVEE-taustaa, sillä Henri Väliranta on pelannut vajaan kauden U16-sarjaa KOOVEE-paita päällään.

Nälkäinen ja luisteluvoimainen KOOVEE on valmis

Kahden voitetun harjoitusottelun jälkeen lähtee KOOVEE hakemaan menestystäSuomen Cupista. Vaikka vastustaja tuleekin sarjaporrasta alempaa, ei joukkueella ole varaa tinkiä asenteestaan lainkaan. Kyseessä on myös kauden ensimmäinen ottelu omassa kotiluolassa eli legendaarisessa Hakametsän jäähallissa.

Maalissa nähdään tänäänkin Keuruulla loistavasti torjunut Reima-Ville Roos. Hänen aisaparinaan on U20-joukkueesta Arttu Ahola, Verneri Virtasen suorittaessa asepalvelustaan. Ahola on vasta 18-vuotias lahjakas maalivahti, joka siirtyi täksi kaudeksi Ilveksestä KOOVEEseen.

Puolustuksessa on poisjääntejä, sillä Oskari Kantola sekä Matias Hautala eivät tänään ole mukana. Pakkiparit näyttävät tältä:

18 Wehmas Jeremi -23 Hänninen Jami

49 Västilä Markus -36 Ruusu Elias

5 Hällfors Kalle – 42 Wolin Adam

Myös hyökkääjissä tapahtuu muutoksia. Okko Kangasniemi on tänään poissa, kuten myös Tuukka Hietaniemi. Kokoonpanoon tekevät paluun puolestaan Samu Markkula sekä Santtu Hakanen. Tulivoimaa löytyy siis kaikista neljästä ketjusta, jotka näyttävät tältä:

15 Markkula Samu – 27 Hakanen Santtu – 21 Kivimäki Jere

28 Metsänen Verneri – 55 Iso-Mustajärvi Tomi – 72 Sillanpää Santeri

8 Nieminen Ville -17 Kinnari Aku – 20 Aalto Santeri

52 Ojala Aleksi – 16 Aho Perttu – 9 Nyppeli Jesse

Ottelu alkaa klo 18.30 ja pääsylipun hinta on 5€, alle 15-vuotiaat pääsevät otteluun ilmaiseksi.

HUOMIO! Hakametsässä käy ainoastaan korttimaksu

Mikäli et pääse paikan päälle KOOVEEta kannustamaan,niin ottelu näkyy livenä myös Leijonat-tv:n palvelusta. Sieltä on myös katsottavissa perjantainen vieraspeli IPK-KOOVEE.