
Latvian mestari saapuu haastamaan KOOVEEn
Tiistaina Hakametsässä nähdään kansainvälistä jääkiekkoa, kun latvialainen HK Zemgale pelaa ensimmäiset vieraspelinsä Mestiksessä. Kahdesti Peliitat kotonaan voittanut Zemgale on viime kauden Latvian mestari ja johtaa sarjaa tälläkin hetkellä.
KOOVEElla on takanaan kahden vierasottelun viikko. Perjantaina joukkue haki 3–4 taisteluvoiton KeuPa HT:sta, mutta lauantaina luisteluvoima ei enää riittänyt kauden avausvoittonsa napannutta Ketterää vastaan. Ketterä voitti lopulta ottelun maalein 4–1.
Maalintekijöinä Keuruulla olivat Verneri Metsänen, Jakub Kos, Ville Nieminen sekä Samu Markkula. Imatralla maalinteossa onnistui ainoastaan Jami Hänninen, jolle osuma oli Mestis-uran ensimmäinen.
Maalivahdeista Samu Pakarinen torjui Keuruulla ja Verneri Virtanen Imatralla. Tosin Virtanen tuurasi Keuruullakin kolmisen minuuttia Pakarista tämän huoltaessa varusteitaan.
Zemgale pelasi viikonloppuna ensimmäiset Mestiksen ottelunsa kotikaukalossa Jelgavassa. Perjantain tasaisessa väännössä joukkue nousi kahden maalin tappioasemasta 4–3 voittoon. Lauantaina joukkueet kävivät toisen tasaisen ottelun, jossa kotijoukkue oli 4–2 maalein parempi.
Latvialaisten tehokkaimmat pelaajat viikonloppuna olivat Arturs Homjakovs sekä Renars Karkls. Tolppien välissä molemmissa otteluissa nähtiin Eriks Vitols.
KOOVEE viisi viimeisintä kotiottelua:
24.9.-22 | MES | KOOVEE | – | K-Vantaa | 2–6 |
31.8.-22 | CUP | KOOVEE | – | Virkiä | 8–1 |
18.8.-22 | HARJ | KOOVEE | – | FPS | 3–2 |
23.4.-22 | MES | KOOVEE | – | D-Kiekko | 7–1 |
20.4.-22 | MES | KOOVEE | – | TUTO | 2–3 |
Zemgale viisi viimeisintä vierasottelua:
28.9.-22 | LAT | HS Riga | – | Zemgale | 0–5 |
20.9.-22 | LAT | Riga Prizma | – | Zemgale | 1–6 |
14.9..-22 | LAT | Kaunas City | – | Zemgale | 1–10 |
10.9.-22 | LAT | Punks Vilnus | – | Zemgale | 1–7 |
11.4.-22 | LAT | HK Olimp | – | Zemgale | 1–3 |
KOOVEEn pistepörssin Top-5:
1. Samu Bau | 2 + 1 = 3 |
2. Joona Korhonen | 1 + 2 = 3 |
3. Jakub Kos | 1 + 2 = 3 |
4. Okko Kangasniemi | 0 + 3 = 3 |
5. Samu Markkula | 2 + 0 = 2 |
Zemgalen pistepörssin Top-5:
1. Arturs Homjakovs | 1 + 2 = 3 |
2. Renars Karkls | 0 + 3 = 3 |
3. Daniels Andersons | 2 + 0 = 2 |
4. Roberts Petrovics | 2 + 0 = 2 |
5. Kristaps Rokis | 1 + 1 = 2 |
Maalivahtitilastot:
Eriks Vitols | Zemgale | 92.54 % |
Verneri Virtanen | KOOVEE | 89.47 % |
Samu Pakarinen | KOOVEE | 89.01 % |
Seuraa heitä:
#72 Santeri Sillanpää, KOOVEE – ”Silli” on maaliahne laitahyökkääjä, jonka työmoraali on ihailtavan korkea. Luisteluvoima sekä -nopeus on sarjan kärkitasoa ja hänellä loistava kyky haistaa maalipaikat. Paimiossa syntynyt ja Turussa kiekko-oppinsa saanut Silli pääsi viime kaudella kolmasti liigapeleihin ja sinne hänellä on tavoite päästä pysyvämminkin.
#72 Kevins Stradnieks, Zemgale – Vasta 18-vuotias lahjakas laitahyökkääjä, joka Latvian sarjassa on iskenyt kahdeksan pistettä yhtä monessa ottelussa. Rightin puolen hyökkääjä, jolta luonnistuu sekä viimeistely että pelin rakentaminen. Viime kaudella oli voittamassa Latvian mestaruutta sekä aikuisissa että nuorissa. Nuorten pudotuspeleissä hän voitti sekä piste- että maalipörssin ja valittiin pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Maalin suulle palaa tänään Samu Pakarinen ja luukuvahtina toimii Reima-Ville Roos.
Puolustuksesta pois jäävät Matias Hautala ja Adam Wolin, Santeri Airolan palatessa kokoonpanoon. Pakkiparit tänään:
18 Wehmas Jeremi – 23 Hänninen Jami
7 Kantola Oskari – 49 Västilä Markus
36 Ruusu Elias – 5 Airola Santeri
Hyökkäyksessä tapahtuu myös pieniä muutoksia. Perttu Aho ja Vili-Jesper Koivula jäävät pois ja kokoonpanoon palaavat Tomi Iso-Mustajärvi, Aku Kinnari sekä Jere Kivimäki. Illan ketjut ovat:
26 Kangasniemi Okko – 27 Hakanen Santtu – 15 Markkula Samu
28 Metsänen Verneri – 55 Iso-Mustajärvi Tomi – 72 Sillanpää Santeri
19 Kos Jakub – 52 Bau Samu – 14 Korhonen Joona
8 Nieminen Ville – 20 Aalto Santeri – 17 Kinnari Aku
21 Kivimäki Jere
Ottelu alkaa tänään klo 18.30, mutta hallille kannattaa saapua hyvissä ajoin. Ovet ja ravintolamaailma aukeavat klo 17.30.
KOOVEE tarjoaa sisäänpääsyn kahdelle yhden lipun hinnalla. Varaa paikkasi osoitteesta https://www.lippu.fi/artist/koovee/