Luottopuolustaja Markus Västilälle jatkosopimus

Mestiksen puolustajien pistepörssissä viidenneksi tullut Markus Västilä jatkaa KOOVEEn riveissä. Luotettava joukkuepelaaja sai jo viime kaudella paljon vastuuta varsinkin ylivoimapelissä, joten Västilän iskemät tehot 7+25 eivät tulleet yllätyksenä.

Västilä tavoitettiin toukokuisena lauantaina puhelimella järveltä, jossa hän ehti kalastuksen lomassa antamaan lyhyen haastattelunkin.

Mitkä fiilikset jäivät viime kaudesta?

“Loppu oli aika erikoinen, kun pelit loppuivat kuin seinään. Olisi ollut kiva pelata vielä ne pudotuspelit. Meillä oli ihan hyvä runkosarja, vaikka siinä lopussa vähän vaikeampi jakso olikin. Odotukset pudotuspeleihin oli kovat, harmittaa kun kausi jäi tyngäksi.”

Tehopisteitä ropisi aika mukavasti, olit ilmeisesti omaan suoritukseesi tyytyväinen?

“No joo, aika mukavasti pääsi ylivoimalla pelaamaan, niin sitä kautta tuli pisteitäkin. Kyllähän sitä silti sellaista tasaisempaa suoritusta kaipaisi, nyt oli minullakin välillä hiukan hiljaisempia jaksoja.”

Nyt on ollut normaalia pidempi omatoiminen harjoittelujakso käynnissä, miltä se on tuntunut?

“Olen tottunut treenaamaan paljon yksin tai pienissä porukoissa, joten ei tämä ole mitään ongelmaa tuottanut. Tietysti jäältä on joutunut olemaan pitkään pois eli sellainen harjoittelu on jäänyt kokonaan pois. Eiköhän sitä kuitenkin nyt kesäkuun alusta taas pääse jäällekin.”

KOOVEE on rakentamassa uutta joukkuetta, jonkin verran tulee vaihtuvuutta niin pelaajien kuin valmennuksenkin suhteen. Millainen KOOVEE saadaan jalkeille?

“Olen mielenkiinnolla seurannut ja kuunnellut ketä on tulossa ja erittäin positiiviset fiilikset on kyllä.”

Mestiksen joukkuemäärä nousee 14 joukkueeseen, kun sekä K-Espoo että FPS nostettiin Mestikseen. Mitä mieltä olet uusista joukkueista?

“Hienoahan se on saada uusia joukkueita. Varsinkin pääkaupunkiseudulle on kaivattukin toista joukkuetta ja perinteinen FPS on pitkään pyrkinyt takaisin Mestikseen.”

Miten luulet koronan vaikuttavan Mestiksen alkamiseen?

Luulen, että melko normaalisti päästään aloittamaan syyskuun lopulla. Ehkä joitain rajoituksia tulee yleisömääriin, mutta eiköhän pelit saada käyntiin kuitenkin.”

Mitkäs ovat sinun omat tavoitteesi kiekkoilijana?

“Pelata mahdollisimman hyvällä tasolla. Kyllä mieli tekisi päästä Liigaan tai jonnekin ulkomaille pääsarjatasolle ammattilaiseksi. Tampereella on hyvä pelata Mestistä, kun on nuo liigajoukkueet lähellä. Sitä saattaa päästä vaikka kesken kaudenkin pelaamaan ja näyttämään oman tasonsa.”

Kuinkas kova kalamies olet, onko tänään tullut jo kalaa?

“Kyllähän sitä tullut on, mutta saisi vähän isompaakin tulla. Kesällä tykkään kalastaa, mutta talvella ei minusta kyllä ole pilkille lähtijäksi. Eikä oikein olisi aikaakaan.”

Millaiset terveiset haluat kannattajille kertoa?

“Pitäkää huoli itsestänne, tukekaa seuraa kaikin mahdollisin tavoin. Nyt teidän tukeanne tarvitaan!”