Nälkäinen KOOVEE palaa tauolta – kaksi kovaa kotiottelua luvassa

Maaottelutauko on saatu pidettyä ja Suomen cupin finaali pelattua. Isot onnittelut K-Espoolle cup-mestaruudesta vuoden 1968 tuplamestarilta!

KOOVEE on käyttänyt tauon sekä akkujen lataamiseen että laadukkaaseen harjoitteluun. Joukkue janoaa päästä jälleen pelaamaan ja haluaa ehdottomasti päästä takaisin kärkikahinoihin. Tällä viikolla ei tarvitse edes matkustaa minnekään, vaan viikon molemmat ottelut pelataan omassa kotiluolassa.

Torstaina Hakametsään saapuu sarjan vaisusti aloittanut Kiekko-Pojat Joensuusta. Vasta kymmenennellä sijalla oleva joukkue on kuitenkin viidestä viimeisimmästä ottelustaan voittanut kolme, joten kovin odotuksiin kauteen lähtenyt Kiekko-Pojat on tekemässä tuloaan.

Lauantaina puolestaan vieraita saapuu napapiiriltä asti, kun RoKi on jälleen lähtenyt Rovaniemeltä etelän kiertueelleen. RoKi on sarjassa kuudentena, juuri pykälän KOOVEEta paremmin sijoittuneena. Mielenkiintoinen taistelu nähdään paitsi kaukalossa, niin myös vaihtoaitiossa. Kaksi Mestiksen kovinta valmentajavelhoa Miikka Kuusela ja Maso Lehtonen ottavat toisistaan mittaa taktisessa osaamisessa.

Mestiksen peleissä sattuu ja tapahtuu paljon, maaleja tehdään reilusti enemmän kuin Liigassa. Nämä pelit eivät koskaan ole ennalta arvattavissa ja tapahtumia ja draaman käänteitä riittää loppusekunneille asti. Viihdytä sinäkin itseäsi ja ystäviäsi saapumalla Hakametsään. Hyvää ja viihdyttävää kiekkoa sekä edullista syötävää ja juotavaa tarjolla!

Osta lippusi ennakkoon https://www.lippu.fi/artist/koovee/