OTTELUENNAKKO: KOOVEELLE VIERAAKSI KOKKOLAN HERMES

KOOVEE on ajautunut viiden ottelun tappioputkeen. Eilinen 6-0 tappio Imatralla oli ruma, mutta tulos ei suinkaan kerro koko totuutta. KOOVEElla oli omat paikkansa maalintekoon ottelussa ja hiukan paremmalla viimeistelyllä se olisi pelannut jopa voitosta. Tappiokierre on pudottanut joukkueen jo toiseksi viimeiseksi.

Hermes puolestaan on sarjassa kolmantena, vaikka silläkin on takanaan kaksi peräkkäistä tappiota. Eilen joukkue hävisi kotonaan myös rumasti 2-7 SaPKolle. Hiukan yllättäen Hermekselle on tehty kolmanneksi eniten maaleja sarjassa toistaiseksi.

KOOVEEn pelaajien on löydettävä se samanlainen ennakkoluuloton ja rento pelaaminen millä kausi lähti liikkeelle. Joukkueen energinen pelaaminen pystyy parhaimmillaan pitämään vastustajat varpaillaan ja kun tehokkuus maalintekotilanteissa palautuu, alkaa pistepottikin jälleen kertymään. Nyt jos koskaan joukkue kaipaa myös kotiyleisön tukea. Paluu kakkoshalliinkin saattaa toimia herättäjänä KOOVEElle.

Hermeksen otteet ovat hiukan heittelehtineet viime aikoina. Viime viikolla se voitti kotonaan selvästi sekä KOOVEEn että K-Vantaan, mutta tällä viikolla tappiot ovat tulleet niin kotona SaPKolle kuin vieraissa KeuPallekin. Onkin mielenkiintoista seurata, kumpi joukkueista saa kurssinsa käännettyä ja oman pelinsä jälleen toimimaan.

Joukkueet kohtasivat toisensa siis toisensa viime viikolla Kokkolassa, jolloin Hermes oli 6-2 luvuin parempi. Keväällä joukkueet kohtasivat toisensa Mestis-karsinnoissa, jolloin Hermes oli parempi 4-1 voitoin.

 

Edelliset ottelut KOOVEE:                                   Edelliset ottelut Hermes:

Ketterä – KOOVEE 6 – 0                                        Hermes – SaPKo 2 – 7

KOOVEE – TUTO 2 – 5                                            KeuPa HT – Hermes 4 – 2

KOOVEE – KeuPa HT 1 – 3                                    Hermes – K-Vantaa 6 –             

KOOVEE – RoKi 3 – 4 ja                                          Hermes – KOOVEE 6 – 2

Hermes – KOOVEE 6 – 2                                        Ketterä – Hermes 2 – 0

    

 

Joukkueiden edelliset keskinäiset ottelut:

10.10.2018        Mestis               Hermes – KOOVEE                      6 – 2

24.03.2018        Mestis kars.     Hermes – KOOVEE                      2 – 0

23.03.2018        Mestis kars.     KOOVEE – Hermes                      0 – 3

21.03.2018        Mestis kars.     Hermes – KOOVEE                      4 – 2

17.03.2018        Mestis kars.     KOOVEE – Hermes                      0 – 4

KOOVEE pistepörssi:                                                                          Hermes pistepörssi:

Ville Saloranta 4 + 4 = 8                                                                           Samu Markkula 5 + 9 = 14

Kristian Tikka 3 + 4 = 7                                                                             Joonas Niemelä 6 + 6 = 12

Niki Huovinen 3 + 3 = 6                                                                            Sebastian Moberg 2 + 7 = 9

Jerry Laakso 0 + 5 = 5                                                                               Jussi Nättinen 2 + 6 = 8

Julius Valtonen 2 + 2 = 4                                                                          Miro Lehtimäki 5 + 2 = 7

 

Seuraa heitä:

Miro Nalli, KOOVEE: Nuori ja nälkäinen hyökkääjä, joko tänään aukeaa maalihanat?

Ville Saloranta, KOOVEE: Kultakypärä löytää maalijyvänsä Haka2:ssa?

Kristian Tikka, KOOVEE: Hämmentää vastustajat puheillaan ja teoillaan

Samu Markkula, Hermes: Todella taitava maalin- että pelintekijä

Jussi Nättinen, Hermes: Kokenut hyökkääjä rytmittää hyvin peliä

Jesse Koskenkorva, Hermes: Tulevaisuuden tähtipelaaja

 

 

 

Ottelu pelataan Haka 2 jäähallissa ja kiekko putoaa jäähän klo 17.00.

Katsottavissa Elisa Viihde SPORT 5-kanavalta, live-seuranta myös mestis.fi -sivujen kautta.